Kotimaa

Ylen MOT-ohjelma: Veikkaus jätti kil­pai­lut­ta­mat­ta kymmenien miljoonien sopimuksen – lakitoimiston arvio so­pi­mus­muu­tok­sen lait­to­muu­des­ta ohitettiin

Veikkaus on jättänyt kilpailuttamatta keskuspelijärjestelmäänsä koskevan kymmenien miljoonien arvoisen sopimuksen. Asiasta kertoo Ylen MOT-ohjelma. KUVA: Ville Tikkanen
Kotimaa 27.1.2020 9:15
STT

Veikkaus on jättänyt kilpailuttamatta keskuspelijärjestelmäänsä koskevan kymmenien miljoonien arvoisen sopimuksen.

Asiasta kertovan Ylen MOT-ohjelman selvityksen mukaan Veikkaus teki syksyllä 2018 sopimuksen peliyhtiö IGT:n kanssa.

–  Kyse ei ole sopimuksen olennaisesta muutoksesta, vaan vanhan sopimuksen jatkamisesta, jolloin hankintaa ei ole tarvinnut erikseen kilpailuttaa, sanoo Veikkauksen laki- ja vastuullisuusjohtaja Pekka Ilmivalta Ylelle.

MOT:n mukaan Veikkauksen sisäinen aineisto kuitenkin kertoo, että ulkopuolinen lakitoimisto arvioi sopimusmuutoksen olevan todennäköisesti kokonaistarkastelussa laiton.

Veikkauksen mukaan sopimuksesta ei ollut tarve viestiä aktiivisesti, vaan siitä haluttiin pitää matalaa profiilia.

Keskuspelijärjestelmä pyörittää Veikkauksen arvonta- ja urheilupelejä, kuten esimerkiksi Lottoa.

Haitoista kielteistä julkisuutta

Veikkaus sai viime vuonna runsaasti kielteistä julkisuutta.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto vaati Veikkausta ehkäisemään ja vähentämään rahapelihaittoja aiempaa tehokkaammin. Yhtiön mainonnasta nousi kesällä kohua, joka pakotti Veikkauksen vetämään pois osan mainoksistaan.

Veikkaus kertoi kohun jälkeen muun muassa leikkaavansa ja rajoittavansa markkinointikuluja sekä tarkentavansa sisältölinjauksia. Yhtiö on niin ikään ilmoittanut vähentävänsä tuntuvasti rahapeliautomaattiensa määrää.

Veikkauksella on ollut noin 18  500 peliautomaattia hajasijoitettuna esimerkiksi kauppojen auloihin ja huoltoasemille. Yhtiö aikoo karsia tulevina vuosina jopa 8  000 automaattia.

Veikkaus ennakoi joulukuun puolivälissä, että sen niin kutsutut vastuullisuustoimet pienentävät yhtiön tämän vuoden tulosta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (32)

Katsoin MOT tekemän ohjelman toiseenkin kertaan. Järkytyin tästä laittomuudesta mitä "oikeusvaltio" Suomessa harrastetaan. Lakimiehet ovat sitä varten, että lakeja voidaan kiertää "laillisesti".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eläkeläiset tuhlaarahansa pelikoneisiin ja veikkaus uittaa rahat mutkan kautta Kyprokselle.
Voi maamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veikkaus väittää peliautomaateissa häviöitä voitoiksi. Miksi tämä sallitaan? Jos panostat euron ja saat 50c niin et suinkaan voittanut vaan hävisit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki Veikkauksen pelit voisi laittaa erilisiin pelisaleihin. Näin tuo 18500 automaatin määränputoaisi varmaan parin tuhannen hujakoille. Samaan aikaan yt:t käyntiin ja voimakasta harvennusta verovaroin rellestävään Veikkauksen johtoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös Veikkaus ole tässä se valtionhallinnolle tilittävä osapuoli? Ainakin itse olin siinä käsityksessä. Lisäksi Veikkaus maksaa erilaisia tukia isohkoja(?) summia eri kohteisiin. Pelihimo on minusta samanlainen ’pahe’ kuin tupakointi, alkoholismi, makeiset jne. joita arvon valtiovalta rankaisee jo nyt erilaisilla veroilla. Pelaamisen tapauksessa maksun kerää Veikkaus, ei verottaja (ainakaan suoraan).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On tämä sairas maa. Veikkauksella on saunottu ja pitkään kun sopimusta on hierottu. Kenellä olisi kanttia laittaa Veikkauksen suhmuroinneille loppu ja viedä uhkapelikoneet pois kaupoista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kellään ,johto paikoilla istuvat kansanedustajat kokkareista kommareihin ,nauttien mukavista kokouspalkkioista ,ei niistä kannata luopua ,meno jatkuu.
Itse olen salaa alkanut toivoa ,että tulisi Putin ja pelastaisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huoltoasemille, marketteihin ja kioskeihin on lisätty pelikoneiden määrää, niitä piti vähentää. Veikkauksen työntekijöiden puheet suunnitelmista ja suunnitelmien toteuttaminen eivät sovi yhteen. Mikä on pielessä ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täytyy lisätä, että pystyy vähentämään...😆

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Marketteihin on laitettu peliautomaateille omia tiloja lasisilla seinillä. Siellä ne pelihimoiset ovat "apinahäkissä" eurojaan koneisiin työntämässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko Veikauksen toiminta rehtiä ja laillista ? Pitää tutkia, luottamusta punnitaan tämän jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Arki-iltojen pelinautintoja tarjoava peliyhtiö kerää isot voitot. Lakimiesten neuvot eivät miellytä. Miten tulevaisuudessa rahoitetaan liikuntaa ja urheilua ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lillukan varsia - muuten yrityssalaisuudet vuotaa vääriin käsiin jos ei käytä luottokumppania.

Tärkeä saman sektorin uutinen:

'' Jyväskylässä valmistellaan historiallista kauppaa vesihuollon yksityistämiseksi. ''

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Että tälläista peliä Veikkaus harjoittaa, tästä tuleekin helposti epäily esim. Loton suhteen, sillä Loton päävoiton nousu panee vähemmästäkin "salaliittoteoriat" liikkeelle.
Sillä kaikki numerot menee tietoliikenteen kautta, josta varsin yksinkertaista hakea rivi, jota ei löydy yhdestäkään maksetusta rivistä ja sirutetut pallot ohjata sen mukaisesti, eikö niin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veikkausessa ja muissakin vastaavissa käytännössä valvomattomissa yhtiöissä löysää rahaa käytetään kaikenlaisiin menohin ,tutuilta yrityksiltä kallilla hinnalla palveluiden ostoksiin ja muihin törsäyksiin holtittomasti. Valvojat jotkavaihtuvat useibän ovat ammattitaidottomia joita on helppo jymäyttää tai lahjustella ja eivät ymmärrä mitä tapahtuu. Tällaisia instituutiota ovat monet eläkerahoja käsittelevät yhtiöt ja valtion yhtiöt kuten energiajättit. Rahaa siirrellään hämäävillä yritysostoilla ulkomaille ja kukaan ei puutu eikä joudu vastuuseen kannattamattomista "yritysostoista" ja sijoituksista. Sinne ne suomalaisten vero ja veikkausrahat katoaa, kyllä pitäisi puuttua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtion pitäisi suojella kansalaisiaan. Nyt kuitenkin pelaavat uhkapelejä Veikkauksen naamion kautta kansalaisiaan vastaan, polttavat viinaa Altian nimen turvin ja myyvät päihdeaineita Alkoksi naamioiduissa myymälöissään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se ihme, että valtion monopoli pelata uhkapeliä itse keksimillään säännöillä kaikkein köyhimpiä suomalaisia ihmisiä vastaan .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veikkaus on ainoa sosiaalisesti hyväksytty köyhien raippavero. Jos vähäosaisilta otettaisiin miljardi euroa vuodessa jollain muulla keinolla, sitä ei hyväksyisi mikään puolue.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eduskunta myy lisenssit eniten tarjoaville ja vanha Veikkaus lopetetaan. Eipä taida toteutua niin kauan kuin kansanedustajilla hyvät kokouspalkkiot juoksee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EU hyväksyä tuollaista lisenssien myyntiä, siksi tämä nykysysteemi lienee hyvä kun sitä ei ole ei vielä Jouduttu lopettamaan ja vapauttamaan kaikille , myös ulkomaisille yrityksille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

8:45
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
8:43
Väitös Oulun yliopistossa: Mobiilipelien grafiikkaoptimoinnin haasteet on mahdollista ratkaista
7:00
Päivän leffapoiminnat: Arto Paasilinnan Ulvova mylläri sai Asterix-käsittelyn – ranskalaisessa kyläkomediassa on sadunomaisia piirteitä
7:00
TV-arvio: Erityisherkkyys ei ole sairaus eikä se näy ulospäin – Katariina Männikkö kertoo Akuutissa, kuinka hän oireilee
7:00
Esteettömien autopaikkojen väärinkäyttö harmittaa – Kynnys ry:n puheenjohtaja: "Asiasta huomauttaessa vastaus on monesti välinpitämätön tai tyly – ei kuulu sinulle" Tilaajille
6:40
Turverekan pyörän laakeri syttyi tuleen Kuivaniemellä Iissä
6:26
Kolmikymppinen nainen kaahasi karkuun varastetulla autolla Haukiputaalla – poliisipartio kiilasi pakoauton

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

189 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Onko pakko omistaa auto?

Elämänympyrät jää aika pieniksi ilman autoa, varsinkin kesällä. Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image