Kotimaa

Yle: So­si­aa­lie­tuuk­sien alikäyttö on ongelma – tyypillisesti tukea ei hae yksinäinen vanhus

Pieni summa voi säästää tulevaisuuden isoilta seurauksilta. KUVA: Jukka Leinonen
Kotimaa 17.11.2015 8:13
Kaleva

Ylen mukaan sosiaalietuuksien alikäyttö on huomattavasi yleisempää kuin tukien väärinkäyttö.

Alikäyttö on ongelma, sillä tuki jää usein hakematta hyvin heikossa asemassa olevalta. Tyypillisimmin tukea ei hae maaseudulla asuva yksinäinen vanhus.

Toimeentulotuki jää Ylen mukaan hakematta jopa puolelta tukiin oiketetuilta. Asiaa selvitettiin osana toimeentulotuen Kela-siirron valmistelua.

Varovaisten arvioiden mukaan toimeentulotukea jää hakematta 30-100 miljoonaa euroa, mutta korkeimmat arviot puhuvat jopa 300 miljoonasta eurosta. Vuonna 2014 toimeentulotuen menot olivat 745 miljoonaa euroa.

– Moni tukeutuu mieluummin pikavippeihin tai sinnittelee sen sijaan että tarttuisi ripaan sosiaalitoimistossa, arvioi tutkimusprofessori, sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikkö Pasi Moisio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo Ylelle.

Moision mukaan tukien hakematta jättämisellä voi olla merkittäviä seurauksia. Tukien hakematta jättäminen voi tulla hänen mukaansa yhteiskunnalle kalliimmaksi kuin se, että kaikki tukiin oikeutetut hakisivat niitä.

– Muutama satanen voisi pelastaa esimerkiksi häädöltä ja sitä myötä muilta ongelmilta. Kyse on siis suurista inhimillisistä seurauksista, joilla on myös kansantaloudellisia seurauksia syrjäytymisen kustannusten kautta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (39)

Kaikkien tuet pitäisi tulla ilman hakemista, näkeväthän ne viranomaiset itse kunkin tulot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vain maahanmuuttajille kerrotaan kaikki mahdolliset edut....
Mutta kyllä kunnon sossuelätti osaa ottaa senkin, mikä vanhukselta jää ottamatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin se toimeentulotuen hakeminen siirtyy kelalle? Vai onko tämäkin urbaani legenda samoin kuin työvoimapula?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole mikään kumma koska Oulun sosiaalitoimistossa on henkilökuntaa kielletty informoimasta asiakkaita tukien haussa vaikka laki velvoittaa heitä siihen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vikana on että suomalaisilta puuttuu henkilö joka neuvoisi mitä tukia on mahdollista saada. Ja lisäksi että tämä henkilö lähtee mukaan oppaaksi sosiaalitoimistoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäisi olla joka kunnassa ja kaupungissa viranomainen joka opastaa toimeentulon haussa.Ikäviä juttuja kuullut kun joudutaan pikavippi firmojen ryöstön kohteeksi ennemmin kuin haetaan itselle kuluuvaa etua.Vanhukset ei välttämättä tiedä asioista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viranomaisten velvollisuus on myös neuvoa ja opastaa hädässä olevia ja asiallisia tukien hakijoita - siis myös siellä sosiaalipuolella. Joskus näyttää olevan päinvastoin. Esim. omassa lähipiirissäni, sairastunutta opiskelijaa kyykytettiin kertomalla, että hän ei ole kelvollinen edes tilapäiseen toimeentulotukeen. Onneksi hänen vanhempansa olivat pykälistä perillä ja saivat asian oikaistua. Kun tuollaista harhaanjohtavaa "neuvomista" tapahtuu, ei ole ihme jos tukia jää nostamatta.

Onkohan sosiaalivirkailijoille annettu jonkinlaiset "säästötavoitteet", jotta kulut pysyisivät kurissa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikaisuvaatimuksen saa aina tehdä, mutta ei mututuntumalta vaan perustellusti!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tiedän myös että on olemassa ihmisiä, työikäisiä 45-55 vuotiaita naisia ja miehiä jotka eivät sos.tukia hae. He irtisanottu tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä, olleet työttömänä 8 kk - 2 v. Saaneet vanhan ajan kasvatuksen ja tinkivät omasta elämästään jotta sosiaalitukea ei tarvitsisi hakea. Kouluttautuvat omalla kustannuksella (mm. ottaneet lainaa tätä varten). Työ kuin työ kelpaa, myös pätkätyö ja tästä taas saavat itselleen ongelmia kun asumistuki viivästyy ja kuukausi tulo saattaa olla pienempi kuin vaihtoehtoisesti se että ei olisi mennyt töihin.
Nyt mikä pahalta tuntuu on se että valtio leikkaa mm. keliakiaa sairastavien ruokatuet. Tämä monelle em. henkilölle tosi tärkeä tuki. Kuin lääkekorvaukset jotta erilaiset perussairaudet saadaan pysymään kurissa. Ehkä se kaikesta huolimatta tulee eteen se tosiasia että sinne sossuun on pakko mennä. Päättäjät (erityisesti oikeistolaiset) ei ehkä tiedä tai huomaa että ei kaikki halua olla tai eivät ole sosiaalitukien väärinkäyttäjiä. Nämä tuet varmaan suurimmalle osalle tulee tarpeeseen mutta on myös ihmisiä jotka niitä ei hae vaikka olisivat oikeutettuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nimen omaan ,joillakin ihmisillä on sitä oman ylpeyden tuntua.vaikkakin virastotädit ja sedät näkevät kaikki samana massana.kyllähän näitä tukien käyttäjiä suomenmaassa tulee riittämään,pelkopois et loppuis..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli Suomessa ei ole ongelma toimeentulotuen taso vaan sen vajaa käyttö. Porvarit puhuvat kannustavasta soliaalituesta eli niiden tukien tason laskemisesta koska meillä ei kuulema ole varaa nykyiseen käytäntöön. Joku tässä yhtälössä mättää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun kerran KELA:ssa tiedetään niin miksi eivät vaivaudu ilmoittamaan sellaiselle henkilölle joka olisi oikeutettu tukeen, näin säästyttäisiin turhilta käynneiltä ja ihmisten juoksuttaminen luukulta toiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä olivat arvioita, eivät faktuaalisia lukuja. Ei ne siellä yksittäisten ihmisten asioista tiedä jollei ihminen niitä heille ilmoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toimeentulotuki ei kuulu KELAlle vaan kunkin kunnan sosiaalitoimistolle. Sitä ollaan siirtämässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

jos haet tukea heti lyödään semmoiset dokumentit ettei ole mitään mahdollisuutta minkäänlaiseen tukeen vaikka kuukaudessa ei juurikaan jää edes ruoka rahaa.
sanotaan vain sinulla on niin hyvät tulot ettet sinä mitään saa vaaditaan kaiken maailman kuitteja ja papereita joutuu oikeaan paperi pyrokratian pyöritykseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirkon diakoni on yksi mahdollisuus saada apua kun kartoitetaan mitä avustuksia pienituloisella on mahdollisuus saada.
Kunnan kotipalvelu on toinen mutta he edustavat sitä organisaatiota jolta esimerkiksi toimeentuloavustusta tulisi saada ja siksi sen hakemisen avustaminen ei kuulu kotipalvelun piiriin.
Kirkon kannattaakin satsata diakonien kouluttamiseen näiden tukihakemusten laatimiseen koska nämä tuet kuuluvat yhteiskunnan maksettaviksi jo lakien ja asetustenkin perusteella.
Ei esimerkiksi kirkon diakonian.
Kirkko avustaa omien sääntöjensä ja ohjeidensa perusteella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sieltä sossusta ei saa tukea jos on tilapäinen tarve. Joskus tarvis tosi paljon apua kuukaudeksi tai kahdeksi, mutta ei heru. Sitten ollaan lasten kanssa kaurapuurodieetillä. Tämä on esim pätkätyöläisen kohtalo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä tule haettua, koska jos tulot vaihtelevat, niin aina joutuu uuden selvityksen muutoksesta tekemään. Siksipä perustulo olisi hyvä juttu, ettei tässä tukiviidakossa tarvitsisi kenenkään seikkailla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä on nyt tukien väärinkäytöstä mouhuajat? Tukia jää enemmän maksamatta kuin väärinkäytöksiä ilmenee. Silti väärinkäytöksistä uutisoidaan harva se viikko ja siksi mouhuajia riittää jatkossakin, kun oikea sylttytehdas jäykkine käytäntöineen onkin KELA.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi näille kaikille pienituloisille ei nosteta suoraan kansaneläkettä sen toimeentulon saamisen verran. Koska siellä nähdään se kuka ois oikeutettu saamaan sitä vaan pitäis mennä kerjuulle. Automaattista tuollaisen tuen pitäis olla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (39)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Tämä jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä.

Tenava, olisit lainannut tämänkin Korkmanin sanomasta: "työtaistelu- toimiin on ryhdytty kevyin perustein ja osin poliit... Lue lisää...
Demokratian tekijä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.10.

Fingerpori

17.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image