Kotimaa

YK:n vai­kut­ta­vuus­si­joit­ta­mi­soh­jel­man toimisto Suomeen: "Helsinkiin lisää osaamista ja YK:n läheisyys lisääntyy"

YK:n vaikuttavuussijoittamisohjelma keskittyy muun muassa uusiutuvan energian tukemiseen. Kuvassa on tuulivoimaloita Keniassa. Kuvituskuva. KUVA: PATRICIA MARTINEZ
Kotimaa 12.8.2019 18:37
Riina Rastas

Helsinkiin perustetaan YK:n vaikuttavuussijoittamisohjelman toimisto. Ohjelman toimisto perustetaan Suomeen, koska Suomi on profiloitunut innovaatiohankkeiden ja vaikuttavuussijoittamisen maana.

Helsinkiin perustetaan YK:n hankepalvelujen toimiston UNOPS:n vaikuttavuussijoittamisohjelman toimisto.

Suomeen toimisto perustetaan, koska Suomessa on vahva innovaatio- ja vaikuttavuussijoittamisen ympäristö. Lisäksi Suomi on avoin yhteiskunta, jossa vähän korruptiota, kertoo Ulkoministeriö tiedotteessaan.

Tiedotteessa UNOPS:n toimitusjohtaja

Grete Faremo

sanoo, että UNOPS oli vaikuttunut Suomen sitoumuksesta uusiin ja innovatiivisiin tapoihin YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vaikuttavuussijoittamisohjelma pyrkii edesauttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista kehitysmaissa. Ohjelma keskittyy uusiutuvan energian, edulliseen asumisen ja terveyden infrastruktuurihankkeisiin.

Vaikuttavuussijoittaminen tarkoittaa vastuullista sijoittamista. Siinä tavoitellaan tuoton lisäksi yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Kasvava ohjelma

Innovaatiosuurlähettiläs

Jarmo Sareva

kertoo Lännen Medialle, että ohjelma saatiin Suomeen, koska Suomi on profiloitunut innovaatiohankkeiden ja vaikuttavuussijoittamisen maana.

– Lisäksi Suomi ja Helsinki pystyivät vakuuttamaan halunsa perustaa toimisto nopealla aikataululla.

Vuonna 2015 perustettu vaikuttavuussijoittamisohjelma pyrkii Sarevan mukaan Helsingin toimiston avaamisen myötä kasvamaan.

– Ohjelmaa tullaan kasvattamaan ja sen profiilia toimiston avaamisen myötä vahvistamaan.

Yksityisiä sijoittajia tarvitaan

Suomi suunnittelee YK:n vaikuttavuussijoitusohjelman tukemista 20 miljoonalla eurolla. Valtioiden raha ei riitä. YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD arvioi, että tavoitteiden saavuttamisen vuosittainen investointivaje on 2,5 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Sijoittajia yritetään houkutella sijoittamaan hankkeisiin rakentamalla kehityshankkeet investointikelpoisiksi.

– Yksityisen sektorin sijoitukset ovat aivan välttämättömiä investointivajeen takia, Sareva kommentoi.

Rahaa hankkeille kaivataan, sillä YK:n jäsenmaat ovat sitoutuneet Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoiteohjelmaan. Agenda 2030 tavoitteita ovat esimerkiksi köyhyyden ja nälän poistaminen vuoteen 2030 mennessä.

Suomeen lisää osaajia

Konkreettinen vaikuttavuussijoittamisohjelman projekti on Sarevan mukaan esimerkiksi Meksikon tuulivoima- ja aurinkoenergiahanke, joka toteutetaan yhdessä Meksikon hallituksen kanssa.

– Ohjelma pyrkii myös esimerkiksi luomaan asuntolainamarkkinat sellaisiin maihin, joissa niitä ei ole.

Sareva sanoo, että toimiston avaaminen Helsinkiin tarkoittaa Suomelle mahdollisuutta viedä eteenpäin sille tärkeitä tavoitteita.

– Saamme Helsinkiin lisää osaamista ja YK:n läheisyys lisääntyy, Sareva lisää.

YK:n alaisista toimijoista Suomessa on jo YK-yliopiston kehitystaloustieteen instituutti UNU-WIDER Helsingissä ja YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio UNTIL Espoossa. Vaikuttavuussijoittamisohjelman toimisto sijoitetaan Sofia Future Farmiin Helsingin keskustaan.

Päivitys 12.8 klo 18.33: Juttuun päivitetty tieto, jonka mukaan Suomi suunnittelee YK:n vaikuttavuussijoitusohjelman tukemista 20 miljoonalla eurolla.

MAINOS

Kommentoi

Liekhän 2,5 biljoonaa käännösvirhe, olisiko yksikkö oikeasti tsiljardi tai jotain melko paljon kuitenkin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko pankkitoiminnan ja EKPn alainen laitos/ohjelma, jos pyrkii lainamarkkinoille?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi loistaa vähäisen korruption kärjessä, miksihän?
Asfalttikartellin hyvä vali verkostossa oli selvät korruption tunnusmerkit, mutta eipä haluttu ottaa tutkintaan, vaikuttaminen
rakennusalalla on tavanomaista.

Poliitikot, kuntien päättäjät,
valtion virkamiehet on alttiina vaikuttamiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pommien paukkuminen Tanskassa on pientä verrattuna Ruotsin räjähtelyyn, sillä Tanskan Radion (DR) mukaan Ruotsissa on räjähtänyt jo 96 kertaa vuoden 2019 kuuden (6!) ensimmäisen kuukauden aikana.
Eipä vai ole moiset uutiset Kalevaan asti kiirineet ja jos ovat ne on jätetty harkitusti jukaisematta. Kysynkin miksi?
Nyt katoaa viimeisetkin uutiset kun YK-valvonta saadaan ulotettua Suomeen? Melko takaoeroista kehitystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sämpy-kissan seikkailuista halutaan Oulussa lukea ja maahanmuuttajaurheilusankareista. Ei sellainen muiden maiden masentava hölynpöly kiinnosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se maa joka irtisanoutuu osista YKn sopimuksista esim kaikki rahan lähettäminen ja pakolaisten ottaminen loppuu/lopettavat, tulee voimaan kansakuntana todella hyvin. Eikö kukaan ihmettele kun YKlle on työnnetty satoja ja satoja miljardeja rahaa vuosikymmenien kuluessa ja liisää pitä kokoajan antaa. Jokin mättää?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

YK on pohjaton rahareikä, mutta onneksi Suomella on rahaa jakaa kaikkialle muualle paitsi omien kansalaisien hyödyksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomeenhan ne työnnetään nämä rahankeruut ja muut ikävät asiat kun Suomessa niitä toimitetaan pilkun tarkasti. YK on jo menneisyyttä ja Trumpettikin sen tietää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

214 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Minäpä nostanki molemmat peukut pystyyn kun keksin hyvän jutun jonka sitte jaan muiden kans. Mitäpä kyttääjänä olet siit... Lue lisää...
Mitäs siihen sanot, ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image