Kotimaa

Vladimir Putin vierailee Suomessa elokuussa – Muistatko nämä aiemmat vierailut?

Presidentit Putin ja Niinistö ovat tavanneet usein. Kuvassa presidentit tervehtivät toisiaan Putinin vieraillessa Savonlinnassa heinäkuussa 2017. KUVA: MAURI RATILAINEN
Kotimaa 8.8.2019 14:25 | Päivitetty 8.8.2019 16:27
Matti Posio, Lännen Media, STT

Presidentit Niinistö ja Putin käyvät virallisen osuuden lisäksi kahdenkeskisen epävirallisen keskustelun Kultarannassa. Venäjän ykkösmies on vieraillut Suomessa tiuhaan.

Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee Suomessa elokuun loppupuolella. Niinistö ja Putin tapaavat presidentin kesäasunnolla Naantalin Kultarannassa.

Niinistö luonnehti tulevaa tapaamista tavanomaiseksi vuotuiseksi työvierailuksi. Tulevassa tapaamisessa käsitellään Niinistön mukaan kahdenvälisten kysymysten lisäksi kansainvälistä suurvaltapolitiikkaa.

Niinistö kertoi myös, että virallisen osuuden jälkeen presidentit käyvät erillisen kahdenkeskisen epävirallisen keskustelun.

Lännen Media kysyi Niinistöltä pakotepolitiikan mahdollisista vaikutuksista keskustelujen sisältöön. Niinistön mukaan talouspakotteet eivät estä keskustelemasta kahdenvälisistä asioista naapurimaiden kesken.

Niinistö korosti, että sanktiolinja on selkeä ja siitä pidetään kiinni, mutta pakotteiden ulkopuolisista asioista voidaan puhua. Hän ei ottanut kantaa esimerkiksi viennin kasvulukuihin tai viisumikäytäntöihin.

Putinin vierailusta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Presidentti Niinistö vahvisti vierailun tavatessaan suomalaisten medioiden päätoimittajia Kultarannassa torstaina. Hän ei vahvistanut vierailun päivämäärää.

Aiempi vierailu viime kesänä

Putin on vieraillut Suomessa lähivuosien aikana useasti.

Viimeksi hän tapasi Helsingissä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin 16. heinäkuuta 2018. Tapahtuma oli mediaspektaakkeli ja siitä uutisoitiin ympäri maailmaa. Trumpin ja Putinin kahdenvälisissä keskusteluissa käsiteltiin muun muassa Iranin ydinasevarustelun pysäyttämistä sekä Syyrian ja Ukrainan tilannetta.

Tapaamisen tiedotustilaisuudessa Putin vakuutti, että Venäjän valtio ei ole sekaantunut eikä aio sekaantua Yhdysvaltojen vaaleihin. Trump kertoi kampanjastaan tehtävän tutkinnan olevan naurettava. Lehdistötilaisuuden päätteeksi Putin ojensi Trumpille virallisen Venäjän MM-kisojen virallisen jalkapallon.

Tiedotustilaisuutta ennen nähtiin välikohtaus, kun yhdysvaltalainen toimittaja poistettiin tilasta. Hänen protestinsa liittyi ydinaseiden kieltosopimukseen.

Putin vieraili Suomessa myös vuonna 2017 heinäkuussa, kun hän tapasi Sauli Niinistön Savonlinnassa. Vierailu liittyi Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlintaan.

Viralliset keskustelut presidentit kävivät Hotelli Punkaharjussa. Keskusteluissa puhuttiin varsinkin ympäristönsuojelusta ja Niinistö teki tarjouksen mustan hiilen torjumisesta Arktisella alueella. Lisäksi presidentit puhuivat Pietarin lähellä sijaitsevan jätevuoriongelman ratkaisemisesta ja Kaliningradiin rakennetusta jätevedenpuhdistamosta.

Savonlinnassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Putin arvosteli Yhdysvaltojen venäläisvastaista mielialaa ja sen käyttämistä maan sisäpolitiikan välineenä.

Transponder-idea ei toteutunut

Vuonna 2016 Putin ja Niinistö tapasivat Naantalin Kultarannassa. Silloin keskustelua käytiin muun muassa Britannian EU-erosta, Ukrainan tulitauosta sekä Natosta. Putin totesi Venäjän lähtevän siitä, että Suomi on puolueeton maa.

– Kuvitellaan, että Suomi liittyisi Natoon, se tarkoittaa, että Suomen puolustusvoimat eivät ole enää itsenäisiä, ne eivät ole täydellisesti suvereeneja, Putin totesi silloin medialle.

Niinistö ehdotti tapaamisen aikana, että kaikki Itämerellä lentävät koneet käyttäisivät transpondereita eli lähettimiä, joilla lentoja voi seurata maasta käsin. Putin innostui ideasta ja lupasi tuolloin viedä asian Naton ja Venäjän väliseen kokoukseen. Nato kieltäytyi myöhemmin ideasta.

Kultarannassa tavattiin myös vuonna 2013. Putin kävi presidentti Niinistön vieraana Kultarannassa. He matkustivat tapaamisen jälkeen Kultarannasta Turkuun veneellä. 2010 pääministeri Matti Vanhanen tapasi Lappeenrannassa silloin pääministerinä toimineen Putinin. Parivaljakko katsasti uuden Helsingin ja Pietarin välillä kulkevan Allegro-junan.

Juttua muokattu kello 16.27: Juttua päivitetty tiedoilla aiemmista vierailuista.

 

MAINOS

Kommentoi

sauli on viisasmies,ei uhoa turhia kenellekään ja ymmärtää mitä tarkoittaa hyvät suhteet KAIKKIEN kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Putinin varallisuus riittää kevyesti vierailuviisumin saantiin suomeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Persujen idoli saapuu. Varatkaahan paikat ajoissa, jotta pääsette liputtamaan Putinia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Putinin kykyä ymmärtää Niinistön imartelunkipeys ei voi kuin ihailla. Venäjän Tsaarin harmiksi toveri Sale ei voi edes hajottaa eduskuntaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sauli tällä menolla Kekkosen jalanjäljillä . Toivottavasti ei olla kohta yhtä rähmällään kuin silloin.
Pahaa pelkään, että pian lähetetään " kulttuurivaltuuskuntia" Venäjälle kehumaan ikuista ystävyyttä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Epäilen Putinin kykyä ymmärtää vierailun tärkeyteen suhteutettua Kalevan uutista, sopivasti lyhyt, vierailusta kerrottaessa. Ei tarvita mitään erityismainintoja vierailijan viimeaikaisista suorituksista vuosikausia jatkuneessa urotekojen pudotuspelissä, Venäjän johtaja vastaan Pohjois-Korean johtaja. Niistä saa lukea halutessaan iltapäivälehdistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:43
Katumaasturin moottoritilassa syttyi palo kesken ajon Nelostiellä Haukiputaalla – rekankuljettaja pysähtyi auttamaan
13:01
Oulun Limingantullissa sijaitsevan puuelementtitehtaan katossa oleva nosturi syttyi tuleen - palokunta sammutti nopeasti yli 15 metrin korkeudessa olleen palon
12:42
Kotihälytyksiä luvassa, korona voi kiristää tilannetta entisestään, pääsiäinen poliisille haastava ajankohta – "Toimettomuus ja liika alkoholi ovat huono yhdistelmä"
12:39
Suden yöllinen vaellus Oulun Metsokankaalla tallentui lukijan videolle – "Todennäköisesti nuori yksilö", sanoo tutkimusprofessori
12:33
Suomen Yrittäjien kysely: lähes puolet yrityksistä tarvitsee valtion tukea selvitäkseen koronakriisistä, joka kymmenes pelkää konkurssia
12:08
Suomessa voi tulla pulaa kahvista ja hedelmistä, jos ruokamarkkinat häiriintyvät pahoin – PTT: Ongelmat iskisivät jo valmiiksi nälänhädästä kärsiviin maihin Tilaajille
11:57
SSAB sulkee Raahen toisen masuunin – yhtiö lomauttaa henkilöstöään
58
Oulu valmistelee 54 miljoonan euron säästöjä – suurimmasta osasta säästötoimista päättäjillä yksimielisyys
31
Hallitus tiukentaa rajaliikennettä Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä, rajoitukset koskevat myös laivojen henkilöliikennettä – Katso tallenne tästä
27
Länsimaissa takki kääntyy ja kasvot peittyvät – miksi saksalainen suojaa kasvonsa, mutta suomalainen ei?
19
Kerro meille: Millä keinoilla kuka tahansa meistä voisi nyt tukea yrityksiä?
18
Tiistaiaamun tiedot: Tartuntoja todettu Suomessa nyt 2 308, varmistettu määrä nousi 132:lla – Oulussa nyt 70 tapausta, sairaanhoitopiirissä 85
15
Alkoholin kokonaiskulutus laski roimasti viime vuonna, suurin selittävä tekijä matkustajatuonnin väheneminen – suunta ollut laskeva jo yli kymmenen vuotta
9
Kuntia kehotetaan selvittämään, voisivatko alueen yritykset aloittaa pikaisesti kankaisten suusuojainten valmistuksen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

286 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

sulla on varmaan joku järkevä perustelu tuommoselle verolle siitähän kärsii köyhät tuunarit ensimmäisenä esim minä nosta... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

7.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image