Kotimaa

Virolainen Operail aloittaa rau­ta­tie­kul­je­tuk­set Suomessa – lii­ken­nea­lu­eek­si tulee koko maa

Kilpailu kovenee Suomen rautateiden tavarakuljetuksissa. Kansainvälinen virolainen Operail on jo tilannut veturit, jotka modifioidaan Suomen raideleveyteen.
Kotimaa 16.10.2019 13:08
Ilari Tapio

Virolaisyhtiö keskittyy ainakin toistaiseksi vain tavaraliikenteeseen.

Viron valtion sataprosenttisesti omistama, kansainvälisillä kuljetusmarkkinoilla toimiva Operail aloittaa rautatiekuljetukset Suomessa. Yhtiö on perustanut tytäryhtiön Suomeen ja sijoittaa 50 miljoonaa euroa kuljetusten aloittamiseen.

– Veturit on jo tilattu, mutta niiden tarkka määrä ja muut yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin, kertoo Operailin Suomen toimintojen johtajaksi syyskuun alussa nimitetty Ilkka Seppänen.

– Raideleveyden vuoksi kalustohankintoihin liittyy erityispiirteitä. Tilatut veturit pitää modifioida Suomeen sopiviksi, mikä lisää hieman kustannuksia ja aikajännettä.

Matkustajaliikenteestä ei suunnitelmia

Operail ei liikennöi ainoastaan pääkaupunkiseudulla tai Etelä-Suomessa. Ilkka Seppäsen mukaan liikennöintialueeksi tulee koko maa.

– Etenemisaikataulu on vielä auki, sillä toimiala on tarkasti säädelty. Edessä on pitkät lupaprosessit, Seppänen muistuttaa.

– Kilpailemme joka tapauksessa etupäässä laadulla ja luotettavuudella. Hinnoittelu on sitten omiin kustannuksiin pohjautuvaa,

Matkustajaliikenteeseen laajentamista Operail ei ainakaan toistaiseksi suunnittele.

– Nyt on päätetty keskittyä tavaraliikenteeseen, Seppänen korostaa.

Suomeen tuloa valmisteltu vuosi

Ilkka Seppäsellä on pitkä kokemus rautatielogistiikasta. Hän on uransa aikana muun muassa johtanut myyntiä, palvelutuotantoa ja turvallisuutta sekä ollut VR Transpointin johtoryhmän jäsen.

Operail-konsernin johtoryhmän jäsenen Paul Lukan mukaan uusien palveluiden, tuotteiden ja markkinoiden löytäminen on yhtiölle elintärkeää.

– Olemme jo monipuolistaneet palveluita ja markkinoita viime vuosien aikana. Uudet liiketoiminnat ovat parantaneet konsernin tuloksia ja jatkamme kasvu-uralla myös lähivuosina. Suomeen laajentuminen on osa yhtiön pitkän aikavälin strategiaa, Luka toteaa yhtiön tiedotteessa.

Hänen mukaansa Operail on valmistellut Suomen markkinoille tuloa vuoden ajan.

Operail

Operail on Viron valtion omistama kansainvälinen rautatie- ja kuljetusalan yhtiö, jonka pääasialliset liiketoiminta-alueet ovat rautatiekuljetukset ja vaunujen vuokraus sekä rautatiekaluston kunnossapito ja valmistus.

Operailin tavarakuljetukset olivat viime vuonna13,4 miljoonaa tonnia.

Konsernin omistuksessa on yli 3 500 vaunua, joista lähes 2 200 on vuokrattu kansainvälisille asiakkaille.

Operailin Tapan varikolla rakennetaan moderneja C-30M-vetureita sekä yhtiön omaan käyttöön että vientiin.

Konsernin liikevaihto oli viime vuonna 72,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 15,7 miljoonaa euroa.

Operailin viime tilikauden voitto oli 9,2 miljoonaa euroa.

Konsernin palveluksessa on yli 700 työntekijää.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (28)

On hyvä, että VR saa lisää kilpailijoita, sillä melkeinpä kaikki kilpailu on vain hyvästä. Kilpailun myötä junakuljetusten laatu todennäköisesti paranee ja hinnat ovat alhaisemmat.

Uusi rautatieyhtiö tulee tarvitsemaan kuljettajia, varikon sekä huoltohenkilökuntaa, joka tuo maahamme lisää työpaikkoja. Tämä taas vähentää työttömyyttä ja tuo lisää veronmaksajia Suomeen.

Lisääntyvien junamäärien myötä tulisi selvittää riittävätkö nykyiset rautatiemme lisääntyvään käyttöön vai tulisiko rakentaa lisää kaksiraiteista rataa ympäri Suomen maan, jotta junat eivät olisi aikataulusta myöhässä, sillä nykyisillä yksiraiteisilla raiteilla yksikin teknisestä ongelmasta johtuen pysähtynyt juna vaikuttaa muidenkin kyseisellä raideosuudella liikkuvien junien aikatauluun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno juttu että saadaan kilpailua. Tällä hetkellä VR hinnoittelee itsensä niin että ei kannata lastata rekkoja juniin vaan halvemmaksi tulee ajaa autot perille kumipyörillä. Tähän jos saa muutoksen niin säästyy rahaa, aikaa ja ympäristö kiittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muutenkaan ei Suomessa kannata kuljettaa rekkoja junassa, koska on välipurkuja ja lastauksia. Myöskin liian hidasta esim. Hki- Roi välille tuore- ja frigotavaran kuljetukseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todellakin hyvä asia, että tulee kilpailua ja tarjontaa raiteille lisää. Tervetuloa vaan virolaiset Suomeen toimimaan täällä onkin ollut liian yksipuolista tarjontaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti perivät riittävän suuren raidemaksun kun VR:n tekemillä kiskoilla ajelee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hinta on sama mitä VR:n omalta tavarankuljetuspuolelta peritään.

Uskokaa nyt, että kilpailu hyvä asia käytännössä aina.

Osallistutte itsekin kilpailuun ”äänestämällä” joka päivä lompakollanne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt siis kyse tavaraliikenteestä.

Tietävätkös kommentoijat muuten sen, että maailman parhaan junaliikenteen maassa Japanissa koko touhu on yksityisten kaupallisten toimijoiden hallussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Briteissä matkustajatyytyväisyys ja matkustajamäärät on kokoajan kasvussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä.

Brittien ongelmat ovat johtaneet pitkälti siitä, että matkustajamäärät ovat kasvaneet rajusti.

Perustelkaa nyt vähän miksi uskotte Valtion hoitavan ihan kaiken aina paremmin kuin keskenään kuluttajien rahoista kilpailevat yritykset?

Mikä insentiivi valtion organisaatiolla on hoitaa asiat hyvin ja kustannustehokkaasti, kun käytännön tulosvastuuta ei ole, eikä kilpailua ”sotkemassa” tätä tilaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuten uutisessa sanotaan, operoi omalla kalustolla joka modifioidaan meidän raiteille sopivaksi. Globaalissa aikakaudessa toimijoita tulee muualtakin, siihen totutaan muutamassa vuosikymmenessä. Liikennöidäänhän ilmassa, merellä ja teilläkin ulkomaisin voimin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Millä kalustolla tuo meinaa toimia kun Suomen valtio ei vuokraa - varsinkaan ulkomaisille?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vetureita ja vaunuja saa kaupasta. Vaikka Skodalta Otanmäestä ostaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (28)

Uutisvirta

22.11.
Kärppien voittoputki venyi jo yhdeksään – Lukko hallitsi peliä, mutta Kärpät onnistui maalinteossa
22.11.
Kärpät otti vierasvoiton Lukosta - katso ottelukooste
22.11.
Kuvagalleria: Lumo toi iloa ja valoa marraskuiseen pimeyteen, tältä valofestivaalin teokset näyttävät
22.11.
Kaksi suomalaista mäkihypyn maailmancupin kauden avauskilpailuun – Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo selvittivät tiensä karsinnasta kilpailuun
22.11.
Junttilan tehoilta takasi Kärpille yhdeksännen perättäisen voiton – Rybarille kauden kolmas nollapeli
22.11.
Kalevan entinen päätoimittaja Markku Mantila palaa Vaasaan Ilkka-Pohjalaisen päätoimittajaksi – "En olisi muuten tullutkaan näihin hommiin, jos en luottaisi tulevaan"
22.11.
Kärpät tekee 0-2 maalin Lukkoa vastaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

202 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kaikissa tilanteissa, nyt ja tulevaisuudessa, AY-liike rakentaa Suomea paremmaksi ja toimii suomalaisten yhteiseksi hyvä... Lue lisää...
Yhdessä enemmän

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.11.

Fingerpori

23.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image