Kotimaa

Viikon hyvät uutiset: Näin upeita keksintöjä Oulussa tehtiin

Viikon hyvät uutiset nostaa esille muun muassa Oulussa kehitetyn langattoman tippalaskurin, jonka valmistuksen on määrä alkaa syksyllä Kempeleessä. Kuvassa vasemmalta alkaen: Mikko Savola, Mari Pohjanvesi, Tiina Tervaskanto-Mäentausta ja Veli-Matti Puurunen. KUVA: Jukka Leinonen
Kotimaa 4.6.2017 21:10
Kaleva

Vaikka onnettomuudet, kiistat ja kriisit hallitsevat usein uutisotsikoita, maailmaan mahtuu myös paljon hyvää.

Kaleva.fi kokosi Viikon hyvät uutiset -jutun, johon on poimittu päättyvän viikon hyviä tapahtumia.

1. Toppilan vesiliikuntakeskuksessa näkyy iloisia ilmeitä. Ensimmäinen kevät uudessa tukikohdassa on alkanut - nyt juniorien jollat pääsevät vähällä vaivalla oikeisiin merituuliin, kun veneitä ei tarvitse enää hinata satamasta.

Toppilan vesiliikuntakeskuksessa näkyy iloisia ilmeitä, kun ensimmäinen kevät uudessa tukikohdassa on alkanut.

2. Kaivosyhtiö Agnico Eagle Finland lahjoittaa Oulun yliopistolle miljoona euroa. Lahjakirja allekirjoitettiin tiistaina. Kanadalaisomisteisella Agnico Eagle Finlandilla on Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä.

3. Vapaudenristin ritarikunnan, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnan myöntämät kunniamerkit myönnettiin 4.6. Joukossa oli myös pohjoisen ihmisiä. Katso tästä kaikki kunniamerkkien saajat.

4. Oulussa kehitetyn langattoman tippalaskurin valmistuksen on määrä alkaa syksyllä Kempeleessä Innokas Medicalilla. Monidor on perustettu kaksi vuotta sitten, ja se työllistää toistaiseksi seitsemän henkilöä.

5. Lehmien kesäkausi on alkanut! Muhoksella sijaitsevalla koulutilalla todistettiin hurmaavaa laitumelle kirmausta, josta voit katsoa pätkän alla olevalta videolta.

Perinteinen laitumelle lasku –tilaisuus järjestettiin Muhoksen koulutilalla tiistaina. Oulun seudun ammattiopiston koulutilan lehmät kirmasivat kevään riemuihin kukin tyylillään.

6. Oulussa kehitetty teollinen kuivuri nimeltään ModHeat on valittu neljän finalistin joukosta parhaaksi ideaksi kasvumahdollisuuksiensa ja työllistämisnäkökulmansa ansiosta MPIDEA-kilpailussa. Kilpailussa haettiin ideaa, jolla arvioidaan olevan parhaat mahdollisuudet kasvattaa liiketoimintaa ja luoda uutta työtä. Koko kilpailun varsin kunnianhimoisena tavoitteena on luoda eri innovaatioilla jopa 100 000 uutta työpaikkaa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

No missä on Oululaiset vinkujat? Onko aivan uus tilanne kun tulee hyviä uutisia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hei, tällaisia ylösnostoja positiivisista uutisia enemmän. Kiva lukea uudellaan viikon hyvät uutiset :). Lisää uutisointia myös muutenkin oululaisista uusista innovaatioista saisi olla. Kukapa se alueen hyviä asioita nostaisi kuin alueen pääuutistuottaja!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

171
"Sotkun munkkeja" myynyt yrittäjä Vesa Mustakangas: "Tavoitteena oli myydä puhdasta lähiruokaa" – Savilaakson leipomo lopetti munkkien toimituksen
36
Puola ja Unkari pääsivät Suomen EU-kokouksessa helpolla – Suomi ja EU-komissio haluavat tulevaisuudessa sulkea demokratiaa halveksivien maiden rahahanat
35
Sarjakärki oli liian kova Lipolle – pesisleiri ja ilmaiskampanja täyttivät Raksilan lehterit
25
Liikenneministeri Sanna Marin Helsingin Sanomissa: "Tampereen ja Turun tunnin juniin on suhtauduttu aivan liian optimistisesti"
20
Qstockin rakentaminen alkaa viikonloppuna – katso kartasta, miten festivaali muuttaa liikennejärjestelyjä
19
The Guardian: Persianlahden tilanne kiristyi dramaattisesti – Pidätetyn brittitankkerin miehistö on nyt Iranissa satamassa ja yhä laivassa
17
Kaakkurissa juostaan portaita ja poljetaan maastossa – Liikuntamaassa riittää treenaajia, vaikka alue ei ole vielä läheskään valmis

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio ja Tervola.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Vihaan juttutupaa, tai sitten en

87 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Pienellä paikkakunnalla kykenee toimia vaikka sahayrityksessä ym. ammateissa, mutta miten on toiminta hieman laajemmin k... Lue lisää...
Hakkarainen on äijä,...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image