Kotimaa

Vihreät haluaa 560 euron perustulon kaikille

Kotimaa 14.2.2015 14:55
Hannamari Ahonen

Vaaliohjelmansa lauantaina Kouvolassa esitelleiden vihreiden mielestä on aika tehdä suuri sosiaaliturvan uudistus 2000-luvulle eli perustulo. Vihreät esittelivät vaaliohjelmansa puoluevaltuuskunnassa. Lopullisesti vaaliohjelma hyväksytään sunnuntaina.

Vihreät esittää nykyisen perusturvan suuruista etuutta eli 560 euroa perustulona kaikille aikuisille. Sillä korvattaisiin kaikki nykyiset vähimmäisetuudet kuten työttömien perusetuudet ja minimivanhempainpäivärahat. Perustulon päälle maksettaisiin vihreiden esityksen mukaan tarvittavat syyperusteiset tuet kuten ansiosidonnainen työttömyystuki. Verotuksessa taas kerätään asteittain perustulo pois niiltä, jotka eivät sitä tarvitse.

Vihreät on puhunut perustulosta jo vuosia.

– Vaalisloganimme on ”Nyt, jos koskaan” ja se pätee myös sosiaaliturvan uudistamiseen. Olemme saaneet jo tällä kaudella keikkatyötä helpotettua työttömyysturvan suojaosalla, niin että ihmisillä jää sata euroa enemmän käteen, vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö perustelee, miksi perustulo voisi nyt mennä poliittisesti läpi.

Niinistön mukaan myös perustuloa vastustaneissa puolueissa ymmärretään, että työelämän epävarmuus ja pätkätyöt vaativat uusia ratkaisuja. Niinistö on luottavainen, että jos vihreät saa vaaleissa tarpeeksi suuren kannatuksen, perustulokokeilu saadaan kirjattua hallitusohjelmaan.

– Keskusta ja vasemmistoliitto ovat muista puolueista selvästi perustulon takana ja vastustus on selvästi vähentynyt. Nähdään, että perustulo lisäisi työnteon kannattavuutta ja toisi uudenlaista turvaa epävarmoissa työsuhteissa oleville, joita on työmarkkinoilla yhtä enemmän.

Vihreät korostaa, että perustulo ei tule maksamaan nykyistä järjestelmää enemmän. Mutta se vähentää ihmisten pompottelua luukulta luukulle. Vihreät perustelee perustuloa sillä, että se mahdollistaa joustavan liikkumisen palkkatyön, yrittäjyyden, apurahatyön, opiskelun ja perhe-elämän välillä.

Perustulo liittyy vihreiden vaaliohjelman yhteen neljästä teemasta eli köyhyyden poistamiseen. Samaan teemaan liittyy tavoite viedä sote-uudistus loppuun ja eriarvoisuuden siirtäminen historiaan.

Vihreät on nostanut vaaliohjelmaansa köyhien lapsiperheiden lisäksi yksinasuvat. Vihreät esittää, että lainsäädäntöä muutetaan niin, että yksinasuvia ei enää kohdella epätasa-arvoisesti yhdessä asuviin verrattuna.

– Yksiasuvat usein unohtuvat, se ei ole vain iloisten sinkkujen ryhmä, vaan meillä on eri-ikäisiä ihmisiä, jotka asuvat yksin. Esimerkiksi kotitalousvähennys voisi olla yhtä suuri yksinasuville kuin pareille. On monia verovähennyksiä, joissa yksinasuva saa vain puolet vähennyksestä, jonka pariskunta saa, jos vaikka tekee saman energia-investoinnin.

Köyhyyden torjumisen lisäksi vihreitä vaaliteemoja ovat ympäristö, suomalainen koulu ja työllisyys. Pääteemojen pohjalta vihreät esittävät kymmentä uudistusta.

Työllisyyteen liittyy kolme esitystä. Ensinnäkin työhön pääsyä helpotetaan ja työelämästä tehdään joustavaa ihmisten elämäntilanteiden mukaan vihreällä työllisyyspaketilla. Toiseksi toteutetaan kotimaisen uusiutuvan energian vallankumous. Kolmanneksi vihreät esittää vihreän teollisuusstrategian laatimista ja Suomen modernisoimista vihreään talouteen.

Ympäristöön liittyy kaksi esitystä: kunnianhimoinen ympäristöpolitiikka ja Suomen nostaminen ilmastonmuutoksen torjumisen edelläkävijäksi. Kollajan ja Vuotoksen altaiden suunnitelmat vihreät haluaa haudata lopullisesti.

Ympäristön puolesta vihreillä on ehdotuksina muun muassa suurempi kotitalousvähennys, jos kotitalouteen tehdään vähähiilisiä investointeja. Vihreät esittää myös, että kun kunnat ja valtio tekevät hankintoja, etusijalla ovat energia- ja materiaalitehokkaat hankinnat ja puhdas teknologia.

Koulutuksessa vihreät haluaa vaikuttaa siihen, että suomalaisesta koulutuksesta tehdään maailman paras ja tasa-arvoinen ja maksuton koulutus varmistetaan.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (91)

Ei riitä mihinkään. 2000 euroa kuussa perustuloa olisi sopiva. Sillä selviäisi vuokrasta ja voisi käydä myös baarissa viikonloppuisin, mutta ei varmaan mene läpi koska vihreät vihaavat sitä, että ihmisillä olisi muutakin elämää kuin neljä seinää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vois vihreitten poppoo ite elää vuoden 560 euron kk almulla ja sanoo sitten että riittääkö se hyvin vai ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

mulla mennee 560 ekee Sarkkaan jo yhdessä viikonlopussa. Tosta on pakko puuttua "0" perästä - Kaleva vois tarkastaa ton jutun heti ensi töikseen. Eli 5600 kuussa - 4x560 (Sarkkaan) = 3360 sitten muuhun elämiseen. Täältä vois tulla ehkäpä ääni viheriöille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huonot avustukset kiihottaa pentuja opiskelemaan kovemmin koulussa ettei tartte tulevaisuudessa asua köyhyydyssä, joten pidetään tuet huonoina niin saadaan parempia arvosanoja. Nyt vain harvoja kiinostaa opiskelu koska valtio elättää sunt joten saat vaan pilettää koko elämäsi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Huonot avustukset kiihottaa pentuja opiskelemaan kovemmin koulussa ettei tartte tulevaisuudessa asua köyhyydyssä"
Päinvastoin! Huonot avustukset pistävät opiskelijat kaupankassalle, jonka seurauksena opiskelulle ei ole aikaa, opinnot pitkittyvät ja tietotaitotaso laskee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä asetan vihreiden populismille hintalapun: 5600 euroa eli vihreiden esittämä 560 ja siihen nolla päälle. Vasta tuollaisella kansalaispalkalla minun ääneni menee vihreille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Työttömänä Kela maksaa 524,02€. Kela asumistukea ja sossu toimeentulotukea. Itse maksan Korvauksesta vuokraan 72€. Kun kaikki laskut, n. 200€, on maksettu, jää elämiseen n. 300€. Monet eläkeläiset elävät paremmin. Asun yksin, en käy kapakoissa enkä ole ikinä polttanut. Elämä on todella tiukkaa. Psyyke on koetuksella jatkuvasti ja stressitilanne päällä koko ajan. Sairastuminen pelottaa. Masennus ei välttämättä ole kaukana. Kuitenkin poliitikot ovat syytäneet kymmeniä miljardeja ulkomaille. Omien kansalaisten auttamiseen normaaliin elämään ja työhön ei kiinnosta heitä. Miksi siis äänestäisin heistä yhtään ketään? En usko, että mikään muuttuu vaaleissa paremmaksi. Kituuttaminen jatkuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipäs liioitella - tässä maassa ei ne anna sun kuolla nälkään, kylmyyteen tai flunssaan. Syö eka päivänä koko avustuksesi Sarkassa tai missä vaan, ja sit kohti kelaa ja näytä että tili tyhjä. Antavat sata varmasti rahaa sillä eivät halua olla sun kuolemastaan vastuussa. Tämä toimii - olen testannut sitä jo 20 vuotta joka päivä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

1000 euroa kuussaon kyllä minimi millä ihminen tulee toimeen (asuminen ja ruoka). Jos tämä saataisiin perusturvaksi, niin satoja sossuja voitaisiin irtisano toimeentulotukien käsittelystä ja näille maksetuilla palkoilla katettaisiin osa perusturvan kustannuksista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinistö tarkoittaa että kaivokset saa vapaammat kädet toimia suomessa ja näin saadaan yhteiskuntaan enemmän jaettavaa.Tulevaisuudessa myös kaivosten tuotto verottomaksi ja näin perustulo nousee sitten suuremmaksi.
Niinistö kannattaa myös ulkomaille rekisteröityjen autojen vapaata käyttöoikeutta suomessa.Näin vähennetään joutavaa byrokratiaa kun ei juosta turhaan autojen perässä nuuhkimassa missä se on rekisteröity ja kuka sillä ajaa.Siitä syntyy sitten vihreitä säästöjä ja virkakoneisto ikäänkuin notkistuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hassua. Ollaanko me kansakuntana rikkaita vai emme? Semmoinen ajatus. että asutustilallisen lapsi ryskää muualle kansakoulupohjalta ostaen talon ja mökin kiroillen autoveroa on vähän kaukaa haettu.

Nuo ei osaa jakaa, mutta plus-miinus/töitä nolla sukupolvi osaa. Hyökätkää kaivinkoneita vastaan, lapiomiehet!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ville Niinistön (vihr.) Tarkoitatko sitä että ! pienituloisille "560 euroa" ja politikoille tulee suuremman perustulon??? Asia on hyvä mutta Vihreät ei saa aikaa "mitään" mitä lupaavat?? kuten eivät muutkaan puolueet "näin" ennen vaaleja. Turhaan vihreät kalastavat äänestäjiä "näin" ilman välittömiä "tuloksia".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

560 euroa per aikuinen vai per talous? Kuulostaa hyvältä, jos per aikuinen.. Sillä saa katettu asumismenot ja ruokaakin saa. Mutta rikastumaan ei pääse eikä tarvisi jokaisella luukulla käydä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

.. hei oikeesti..eikö tää suomen historian tuhoisin puolue voisi jo lakata olemasta..ovat saaneet jo ihan tarpeeksi tuhoa aikaan ja pahoinvointia kansalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ne jotka käyvät vielä töissä heidän palkasta tämäkin raha otetaan eikös ville ja vihreät olisi parempi saada suomeen TÖITÄ maksettas tuo raha kun teet jotain työtä vesakon raivausta,pottu pellon kuokkimista...ja jne

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinhän ne halus edellisessä vaalissakin. Nehän oli hallituksessa, ehkä sen ansiosta. Mitä tapahtu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se vaan hyvä jos saan vielä 560€ lisän eläkkeeseni!Se on melkein se summa minkä nämä piilokommunistit eli SDP vei kun poisti minulta kansaneläkkeen perusosan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse haluaisin sitä että näin työttömänä voisi perustaa yrityksen, ilman että toimeentulo vaarantuu. Nykyisin se kun häviää heti jos perustaa yrityksen, starttiraha ei ole ikuinen jos yritys ei menestykään. Työssäolevat voivat nykyisinkin perustaa yrityksen ja tehdä sivussa hommia, miksei samaa suoda meille työttömille? Että voisi ns. kokeilla siipiään, ilman että toimeentulo vaarantuu heti.
Ite perustaisin firman heti, jos toimeentulo säilyisi jotta voisi nähdä sen että kannattaako yrittäminen. Jos ei kannatakaan niin lopettaisin firman siihen sit, ilman että toimeentulo vaarantuisi tuolloin. Mutta nykyisin tämä ei ole mahdollista, niin firman perustaminenkin jää hamaan tulevaisuuteen puhtaasti taloudellisten asioiden vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (91)

Uutisvirta

98
Suomen Yrittäjät kehottaa jäseniään lopettamaan ay-jäsenmaksujen perimisen – myös kovempia toimia suunnitteilla
41
SAK:n Elorantaa ei yllätä yrittäjien aie lopettaa ay-maksujen perintä palkasta – "Ay-liikkeen alasajo motiivina, aika surullista"
31
Kärpät dominoi liigakaukaloita ja rikkoo ennätyksiä – yksikään liigajoukkue ei ole yltänyt aiemmin samaan kuin oululaiset nyt
29
Näin JHL:n lakko tuntuu Oulussa syyslomaviikolla: Ruokaloita kiinni, sisäliikuntapaikat suljettuina, yleisten tilojen siisteyden laskua
26
Ammattiliittojen lakot laajenevat taas – 7 000 Teollisuusliiton työntekijää ensi viikolla kolmeksi päiväksi lakkoon
24
JHL:n lakko sulkee Oulun jäähallit ja uimahallit – Liiga-joukkueelle ja vanhimmille junioreille järjestetty aamuvuorot Raksilan kakkoshallista
22
Kari-Pekka Toivonen ei saapunut torstaina teatterin tulevaisuutta pohtineeseen kansalaistyöpajaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

kohta eläkkeelle. Kyllä on jotenkin surkuhupaisaa,että joku käyttää aikansa ja energiansa eläkkeiden pohtimiseen ja niid... Lue lisää...
Vuosimallia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image