Kotimaa

Vehviläinen: Pahin skenaario on ko­ro­na­pan­de­mia, kausi-influenssa ja hoitoalan lakko

Anu Vehviläinen korostaa, ettei vielä ole tiedossa, aiheuttaako koronavirus todellisen pandemian vai ei. Tällä hetkellä kausi-influenssa on suurempi riski suomalaisille. KUVA: TONI REPO/AAMULEHTI
Kotimaa 27.2.2020 13:38
Jami Jokinen

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja painottaa, että influenssa on esimerkiksi ikääntyneille toistaiseksi suurempi riski kuin uusi koronavirus. Terveydenhuoltoalan lakkoon puututtaisiin tarvittaessa.

Kausi-influenssa on suomalaisille toistaiseksi suurempi riski kuin maailmalla leviävä uusi koronavirus, korostaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Anu Vehviläinen (kesk.).

Valiokunta kuuli tänään asiantuntijoita koronavirustilanteesta.

Kuulemisessa keskityttiin Vehviläisen mukaan enemmän varautumiseen kuin akuuttiin tilanteeseen. Uhkaavin skenaario on sellainen, jossa useampi tekijä toteutuu samaan aikaan.

– Kausi-influenssa ei ole vielä tänä talvena pahimmillaan. Jos vielä sattuisi niin, että koronavirus äityisi pandemiaksi eikä olisi terveydenhuoltohenkilöstöä kaytössä, se olisi pahin tilanne, Vehviläinen kommentoi.

Viimeksi mainitulla Vehviläinen viittaa mahdolliseen terveydenhuoltoalan lakkoon. Hän muistuttaa, että valtiovalta voisi tarvittaessa puuttua asiaan ja rajoittaa lakkoa.

– Juridiset keinot ovat olemassa.

Yleisötapahtumia ei rajoiteta ainakaan vielä

Pahimmat skenaariot eivät Vehviläisen mukaan kuitenkaan vaikuta tällä hetkellä todennäköisiltä.

Valiokunnassa ei keskusteltu siitä, kuinka moni suomalainen voisi pahimmillaan saada koronavirustartunnan.

Vuonna 2012 laaditun varautumissuunnitelman mukaan tartunnan voisi saada pandemiatilanteessa jopa monta kymmentä prosenttia suomalaisista. Suunnitelma ei kuitenkaan koskenut suoraan koronavirusta.

– Tässä vaiheessa ei pystytä sanomaan, onko pandemia tulossa, Vehviläinen korostaa.

Hän sanoo, että asiantuntijoiden kuuleminen lisäsi hänen luottamustaan terveydenhuoltojärjestelmään ja sen varautumistoimiin. Valiokunta kuuli muun muassa siitä, miten kuntia ja sairaanhoitopiirejä on informoitu tällä viikolla.

– Suomalaisten ei tarvitse olla erityisen huolissaan, että juuri he saisivat tartunnan.

Vehviläisen mukaan toistaiseksi ei olla toteuttamassa esimerkiksi yleisötapahtumia koskevia rajoituksia. Hän ei kuitenkaan pitänyt tätä mahdottomana.

Orpo: Ei syytä politikointiin

Hallitus on puolestaan informoinut eduskuntapuolueiden johtoa koronavirustilanteesta ja epidemiaan varautumisesta.

Oppositiopuolue Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kommentoi asiaa tilaisuuden jölkeen Twitterissä.

– Tällä aiheella ei ole syytä politikoida, vaan tukea viranomaistyötä yli puoluerajojen, hän tviittasi.

Myös Orpo sanoo olevansa vakuuttunut, että suomalaisviranomaiset ovat valmistautuneet virukseen hyvin.

Hallitus pitää koronavirukseen liittyvän tiedotustilaisuuden kello 13.30.

Muokattu klo 12:33: Lisätty Kokoomuksen kommentti.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Taatusti menen lakkoon! Ei kiinnosta vähääkään koronat!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivotaan, että Vehviläisen skenaario toteutuu, niin hoitohenkilöstökin on lopulta arvossaan. Tosin hallitushan vaatii rajauksia lakkooon ja lopulta estää sen kokonaan, jos muutama koronaan sairastunut kuolee tai 10 joutuu sairaalaan. Silloin on epidemia eli suomeksi paniikki hallituksen sisällä ja Kulmunni ja muut toitottajat vaativat mm. hoitajia olemaan isämaan asialla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hoitopuolen lakko tulee varmasti kuuluuko siihen muita kuin tehy. Esim.lääkäreilläkin on sopimus katkolla ja on muillakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

31.3.
Urpiaisia ruokinnalla Lukijalta
31.3.
Valtioneuvoston muistio ravintoloiden sulkemisesta kertoo: Koronaa tavattu Pohjois-Pohjanmaalla kuudessa kunnassa – "Oulussa on havaittu useita COVID-19 -tapauksia"
31.3.
Haukiputaan yli 40-vuotias Jatulin liikuntakeskus kaipaa kipeästi isoa remonttia – vajaan yhdeksän miljoonan peruskorjaushanke on paraikaa selvityksessä
31.3.
Messi piikitteli Barcelonan seurajohtoa – "Olemme aina olleet ensimmäisinä auttamassa seuraa, kun on ollut tarve"
31.3.
Muhoksen kunta aloittaa yt-neuvottelut – vielä ei selvillä, kuinka suurta henkilöstömäärää lomautukset koskevat
31.3.
Maaliskuun lukijakuva: Enkun tunti sujuu Iidalla kotona Kiimingissä pappakoiran kanssa
31.3.
MTV Uutiset selvitti että enemmistö suurimmista pörssiyhtiöistä aikoo maksaa osinkoa koronaviruksen keskellä

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

Eikö samalla logiikalla työttömäksi jäävänkin pitäisi olla nillittämättä työttömyyttään ja kestää se puoli vuotta ilman ... Lue lisää...
Eikö työttömäksi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

1.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image