Kotimaa

Väyrynen päihitti Vanhasen en­nak­ko­ää­nis­sä - "Keskustan kannalta ongelmallinen tulos"

Paavo Väyrynen on keskustan entinen puheenjohtaja, mutta näissä vaaleissa hän ei pyrkinyt presidentiksi keskustan ehdokkaana. Hänen takanaan on valitsijayhdistys. KUVA: Mauri Ratilainen
Kotimaa 28.1.2018 20:24
Tiina Vuorimäki

Kun lähes kaikki ennakkoäänet on laskettu, Paavo Väyrynen on saanut 6 prosenttia ja Matti Vanhanen 4,5 prosenttia.

Väyrysen mukaan tulos on kaikin puolin loistava, koska taustaorganisaatio oli niin pieni.

- Valitettavasti toista kierrosta ei tule, Väyrynen sanoo.

Väyrysen mukaan se on huono tulos Suomen kannalta,

- Keskustan kannalta tämä on ongelmallinen tulos, sanoi itsekin presidenttiehdokkaana ollut NIls Thorvald. Hän sai 1,2 prosenttia ennakkoäänistä.

"Onnittelut Niinistölle"

- Onnittelut Sauli Niinistölle, kyllä hän on tämän vaalin voittanut, sanoi Matti Vanhanen ennakkoäänten tultua julki. Hän ei sanonut, onko tyytyväinen omaan äänisaaliiseensa.

Väyrysen kanssa kolmossijasta kamppailee perussuomalaisten ehdokas Laura Huhtasaari. Hän on saanut noin 6 prosenttia ennakkoäänistä.

Vaalivalvojaisissaan Paavo Väyrynen sanoi, että tulos jännittää aina etukäteen.

Paavo Väyrynen pyrki presidentiksi valitsijayhdistyksen listoilta.

71-vuotiaalla Väyrysellä on takanaan pitkä ura politiikassa. Väyrynen on keskustan entinen puheenjohtaja (1980 - 1990), pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri. Väyrynen on ollut opetus-, työ- ja ulkoministerinä. Vuodesta 2014 lähtien hän on ollut Euroopan parlamentin jäsen. Väyrynen oli europarlamentaarikko myös vuosina 1995 -2007.

Keskustan ehdokas näissä presidentinvaaleissa on Matti Vanhanen.

62-vuotias Vanhanen on myös pitkän linjan poliitikko. Hän oli pääministerinä vuosina 2003 - 2007. Hän toimi keskustan puheenjohtajana 2003 - 2010 ja kansanedustajana 1991 - 2010 ja uudelleen vuodesta 2015.

Ennen ennakkoäänien laskua Matti Vanhanen sanoi, että hän on nauttinut kampanjan joka hetkestä.

Istuva presidentti Sauli Niinistö on saanut ennakkoäänistä suurimman osan, hieman yli 64 prosenttia.

Toiseksi eniten ääniä on ennakkoäänestyksessä saanut Pekka Haavisto, 11,2 prosenttia.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

On kaunista nähdä kepun alamäkeä.Väyrynen sai kepujen äänet ja Sauli.Kyllä kepujen kohdalla pätee nyt sanonnat: Tyhjät tynnyri kolisee eniten ja korkealta kun tippuu , sattuu kipeästi.Tervemenoa keput .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskusta ei tule olemaan pääministeripuolue enää ikinä, koska agraaripuolueen potentiaalinen äänestäjäkunta vanhenee kovasti ja muuttaa kasvukeskuksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mr.Putin tulee kohta taas silittään niinistöä ja tämä kokoomuslainen on sillon aina kuin puudeli..säälittävää katseltavaa..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Empähän alentunu,äänestäny kokoomuslaista niinistöä ja siitä olen ylpeä,enkä koskaan voi kokoomuslaista äänestääkkään..sehän on nähty hallituksessa mitä liero kokoomus on saanut aikaan..koko ajan on ajettu vaan rikkaille mammonaa lisää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on parasta Suomen kannalta,sen kansa näytti äänestämällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavo parka, kovan onnen lapsi, kansa hylkäsi. Äänimäärä laski kolmasosaan. Kaksi kolmasosa leipään nyt petäjäistä... :(

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paavo ei pienistä masennu. Pitihän se arvata, että jos vaaliin on käytössä 1.5 miljoonaa eliitin rahaa, niin pitää sillä saadakin valittua eliitin pressa. Näin kansa on puhunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei sitä rahalla saa suosiota,kannatuksella ne vaalit voitetaan,ei toisia haukkumalla. Paavo ei raskinut käyttää omaa rahaa tarpeeksi,
Turha sitä on valittaa. Sillä on oma puoluekkin ja kaikki...vika on vain ja ainoastaan Paavossa itsessään...valitettavasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:50
Ukrainan presidentiksi nouseva Volodymyr Zelenskyi on oligarkin tukema näyttelijä ja yrittäjä
22:43
Pikkuleijonien taival MM-mitalipeleihin mutkistui entisestään – tappioputki kolme ottelua
21:41
Kalevalan Aino on nähty uhrina ja kuuliaisena sisarena, kirjailija Tiina Piilola näkee hahmon toisin – "Tällaiset tulkinnat kuulostavat nykynaisen korviin älyttömiltä"
21:14
Volodymyr Zelenskyi on voittamassa Ukrainan presidentinvaalit murskaluvuin – presidentti Poroshenko on tunnustanut tappionsa
20:51
Ensi viikolla ilmassa on kesän tuntua: Aurinko paistaa, lämpötilat nousevat Oulussa noin 16 asteeseen – "Lämpötilat selvästi tavallista korkeampia"
20:02
Tuntematon mies pahoinpiteli alaikäistä tyttöä Pudasjärvellä, Rukalla pahoinpitelyn uhriksi joutui eteläsuomalainen mies
19:51
Mies kelkkaili Pudasjärvellä pelkkä pyyhe päällään ja putosi kelkan kyydistä – puhalsi 1,9 promillea
89
Halla-aho ei irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan – "Osa tyhmiä ja harkitsemattomia, osassa edelleen pointti"
41
Isot ja pienet jäähyt värittivät Kärppien ja HPK:n finaaliavausta – Ulosajoon johtaneen taklauksen alle jäänyt Michal Kristof:” Vähän tuli verta, mutta tällaisia nämä pudotuspelit ovat”
28
Japanilaiset tulivat vain saunaan, eritoten savusauna sai suuren arvostuksen – Tuleeko Kuusamosta nousevan auringon saunamekka?
19
Pääsiäiskokko palaa taas lankalauantaina Oulun Lammassaaressa – parhaimmillaan kokon loimua on seurannut parikin tuhatta ihmistä
15
Syömäsä: Ideaparkin Chef’s Salad, Kebab & Pizzassa saa rahalle vastinetta – lounalla saa syödä mahan täydeltä
11
Reissusa: Sveitsissä Skier's Haute Routella edetään suksilla laskien ja skinnaten upeassa maisemassa
9
Sri Lankassa kahdeksan räjähdystä hotelleissa ja kirkkojen jumalanpalveluksissa – lähes 200 kuollut ja useita satoja haavoittunut

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Perintövero pois!

ainakin tuli selväksi minkä aatteen mies olet ei muuta kun muutat pohjois koreaaan siellä valtio omistaa kaiken oikea pa... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image