Kotimaa

Vauvasurmista syytetty äiti: En uskaltanut kertoa raskaudesta

Kotimaa 8.12.2014 13:21 | Päivitetty 8.12.2014 14:32
Anna Leinonen

Viiden lapsensa murhasta syytetty äiti pääsi ääneen Oulun käräjäoikeudessa maanantaina iltapäivällä.

35-vuotias oululaisnainen sanoo, että hän salasi vuonna 2005 syntyneen lapsensa raskauden, koska hän eli tuolloin väkivaltaisesti käyttäytyneen miehen kanssa. Nainen sanoo pelänneensä itsensä ja lapsensa puolesta, eikä hän ollut uskaltanut hakeutua neuvolaan tai lääkäriin.

Nainen synnytti lapsen kotonaan vessaan.

Hän synnytti vuosina 2005-2013 yhteensä viisi lasta kotonaan. Neljä myöhempää lasta syntyivät kylpyhuoneeseen. Nainen pakkasi kaikkien lasten ruumiit ja säilytti niitä asuntojensa kellarikomeroissa useita vuosia.

Äiti sanoi kokeneensa jokaisen lapsen kohdalla, että lapsi oli eloton. Vauvat olivat pieniä, ja ne eivät liikkuneet tai itkeneet.

Hän kuuli vasta vankeusaikana, että lapset olivatkin olleet elossa. Tämä on aiheuttanut hänelle suurta surua.

"Tieto siitä, että lapset ovat olleetkin elossa, ovat olleet tämän vankeusajan tuskaisin asia."

Tiesi tarvitsevansa apua

Nainen sanoi tajunneensa jo ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, että hän tarvitsisi apua.

"Toivoin, että lapsi olisi ollut elossa ja olisin sitten saanut soitettua apua", hän kertoi toisen lapsen syntymästä.

Seuraavienkaan raskauksien kohdalla nainen ei ottanut yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin. Hän ei osannut maanantaina oikeudessa kertoa, miksi hän toimi niin.

Nainen kiistää sen, että hän olisi suunnitellut tekoja. Hänen mukaan asiat vain tulivat hänen eteensä.

Kaikkien vuosien ajan nainen on käynyt töissä ja hoitanut arkiset rutiinit. Hän toteaa, että tapahtuneet ovat kuitenkin jättäneet jälkensä.

"Olen ollut hermoraunio vuosikausia."

Neljä päivää kestävä oikeudenkäynti

Oulun käräjäoikeus aloitti lasten kuolemiin liittyvän oikeudenkäynnin maanantaina. Syyttäjä vaatii 35-vuotiaalle oululaisnaiselle tuomiota viidestä murhasta ja viidestä hautarauhanrikkomisesta.

Puolustus on kiistänyt syytteet jyrkästi. Nainen myöntää syyllistyneensä toissijaisesti kuolemantuottamuksiin tai törkeisiin kuolemantuottamuksiin.

Oikeudenkäynnissä oli asianomistajana myös naisen entinen aviomies, joka on myös kolmen viimeisimmän lapsen isä. Hän ei halunnut tulla kuulluksi oikeudenkäynnissä.

Vauvasurmien oikeudenkäynnille on varattu yhteensä neljä päivää. Käsittely jatkuu tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona sekä ensi viikon keskiviikkona. 

Kaleva seurasi ensimmäistä oikeudenkäyntipäivää hetki hetkeltä:

 
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
13:51
Heikki Lampela menetti lupansa toimia asianajajana – KKO hylkäsi Lampelan valituslupahakemuksen
12:22
Ylivieskan kirkon kustannukset uhkaavat paisua – suunnittelumuutoksilla kiritään kustannuksia kuriin
12:14
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
62
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
53
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
48
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
32
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
30
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
24
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

244 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image