Kotimaa

Var­hais­pe­ru­naa äi­tien­päi­väk­si, onnistuu

Kotimaa 11.5.2018 13:44
Anita Simola

Kasvihuoneessa viljeltyä perunaa liikkeellä pieniä eriä. Avomaalla lämpötila uhkaa nousta harson ja muovin alla jo liian korkeaksi.

Uusia kotimaisia varhaisperunoita äitienpäiväksi. Onnistuu.

Vaivaa tosin täytyy nähdä, sillä kovin suuria eriä ei kaupoissa tai toreilla vielä liiku.

Maanviljelijä Esko Lehtonen Naantalin Merimaskusta myy suoraan tilaltaan kasvihuoneessa viljeltyjä varhaisperunoita. Erilaisia lajikkeita on ollut viljelyssä viisi.

Kilohinta on reilut kymmenen euroa, kun kuluttaja ostaa suoraan tilalta.

Perjantaina Lehtonen vie vielä eriä rahtiterminaaliin, josta laatikot lähtevät tukkuun ja edelleen kaupan keskusliikkeille. Koska erät ovat pieniä, ei kevään herkkua ihan joka kulmakaupasta löydy.

– Aikataulu on sellainen, että viikonlopun jälkeen kasvihuone hiljenee ja aletaan odotella perunaa avomaalta.

Lehtosella on avomaanviljelyksessä 6-7 hehtaaria perunaa.

– Tänä vuonna käy niin kuin viimeksikin, että myyntiin tulee katkos. Kasvihuone tyhjenee, mutta avomaan perunaa saadaan odotella vielä kolmisen viikkoa, Lehtonen laskee.

Oh-hoh, mikä helle

Viime päivät ovat hellineet lämmöllään. Liika lämpö voi tuoda mukanaan myös harmeja.

– Avomaan peruna kasvaa katteen eli muovin tai harson alla. Kun on lämmintä, niin perunalla voi olla vähän liian kuumat oltavat. Mittasin aurinkoisena päivänä, että lämpötila oli muovin alla 60 astetta. Tällöin piti kiireesti ottaa katteita pois. Perunalle ihanteellinen lämpötila on 23 astetta. Perunahan ei ole kotoisin mistään hellealueelta, Lehtonen muistuttaa.

Muovia pois

Aluepäällikkö Terhi Löfstedt MTK Varsinais-Suomesta allekirjoittaa Lehtosen kommentit.

– Perunanviljelijän pitää olla tarkkana lämpötiloissa. Avomaalla viljeltävä peruna on enemmän säiden armoilla toisin kuin kasvihuoneessa viljeltävä peruna.

Kun ilma lämpenee, niin lämpötila voi nousta yllättävän ylös. Silloin on kiireesti otettava katteita pois viljelysten päältä.

Hän korostaa, että perunan avomaan- ja kasvihuoneviljelyksessä pätevät eri säännöt.

– Kasvihuoneissahan voi viljellä vaikka kookosta.

Pellosta pöytään

Ensimmäiset kasvihuoneesta tulevat perunat ovat kalliita.

– Hintaan vaikuttavat lämmityskustannukset. Meillähän oli kylmä alkukevät ja sitä enemmän löydyttiin lykkäämään lämpöä kasvihuoneisiin.

Avomaaviljelyksessä kustannuksia nostavat puolestaan katemateriaalit eli muovit ja harsot.

– Niillä varmistetaan perunan kasvu kylmissä oloissa. Tämä lisää työmäärää, mutta näin varmistetaan, että kuluttajille on tarjolle jopa samana päivänä nostettua perunaa omasta maasta.

Kuluttaja, ole tarkkana

Varsinaista varhaisperunan kulta-aluetta ovat Turun saaristo sekä Vakka-Suomen rannikko mukaan lukien pieniä kaistoja ruotsinkieliseltä Uudeltamaalta ja

Hämeestä.

Löfstedt ennustaa, että avomaalta saadaan jo pieniä eriä kotimaista perunaa touko-kesäkuun vaihteeseen lakkiaisiin ja valmistujaisiin.

Myös Ahvenanmaalta on saapunut kasvihuoneessa viljeltyjä perunaeriä Manner-Suomeen.

Aluepäällikkö tähdentää, että kuluttajan kannattaa tarkasti katsoa ja varmistaa, että peruna on kotimaista. Onhan liikkeellä paljon ulkomaalaisia eriä muun muassa Marokosta ja Espanjasta.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

101
Sirkkaleipää leivotaan nyt myös Oulussa – Fazerin sirkkajauho tulee Hollannista, koska kotimainen hyönteistuotanto ei riitä
57
Joka kymmenes työtön aktivoitui, kun aktiivimalli leikkasi etuutta, kertoo Kela
47
Ruotsissa sytytetty tuleen kymmeniä autoja - pääministeriltä kovasanainen tuomio
39
Nuorten maailmantuska voi synnyttää uuden luonnonsuojelubuumin: "Ilmastonmuutos on vaarallisempi kuin ydinsota"
29
Myllytullin entinen Oulun seudun ammattiopiston kortteli uusiutuu täysin - suurin osa rakennuksista puretaan ja tilalle nousee asuin-, liike- ja toimistorakennuksia
28
Uusi taksilaki voi tuoda ongelmia koulutakseihin – harvaan asutuilla alueilla kela-kyytien ajo saattaa houkutella yrittäjää enemmän
26
Uusi pienpanimotuotteisiin erikoistunut pub avataan Rotuaarille perjantaina – Mallaskellari haluaa laajentaa Oulun oluttarjontaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Millainen auto pitäisi laittaa ettet olisi kateellinen?

Vaurauden esittelyn sijaan, varakas voi arvostaa omaa ja lähimmäistensä terveyttä niin paljon, että ostaa ison kalliin ... Lue lisää...
Motoman

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image