Kotimaa

Valvira määräsi takarajan Esperi Caren kaikille yksiköille – näistä epäkohdista van­hus­ten­huol­los­sa kerroimme aiemmin

Esperillä on aikaa korjata puutteita vanhustenhuollossa heinäkuun loppuun saakka. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 23.4.2019 22:30 | Päivitetty 23.4.2019 23:03
Elina Melamies

Toimenpiteet epäkohtien ja puutteiden korjaamiseksi on tehtävä heinäkuun loppuun mennessä. Selvitys tehdyistä toimenpiteistä on oltava Valvirassa elokuun loppuun mennessä.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira määrää hoivayhtiö Esperi Care Oy:n korjaamaan puutteet vanhustenhuollossa heinäkuun loppuun mennessä. Valvira antaa määräyksensä yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain nojalla.

Valvira arvioi Esperi Care Oy:n toiminnan asianmukaisuutta valtakunnallisesti, sillä sen useissa vanhustenhuollon yksiköissä on todettu asiakasturvallisuutta vakavasti vaarantavia puutteita vuosina 2016–2019.

Valvira toteaa selvitystensä perusteella, että hoitokodeissa on ryhdytty jo korjaaviin toimenpiteisiin. Valvira kuitenkin ilmoittaa, ettei se voi vielä luotettavasti arvioida tehtyjen toimenpiteiden riittävyyttä ottaen huomioon puutteiden vakavuuden ja laajuuden sekä sen, että korjaustoimenpiteet ovat äskettäin toteutettuja.

Yksityisessä hoivayhtiössä on ollut puutteita omavalvonnan toteutuksessa ja vastuuhenkilöiden tehtävänkuvissa.

Henkilökuntaa on ollut liian vähän asiakkaiden palvelujen tarpeisiin nähden sekä hoivassa, että avustavissa tehtävissä. Myös aluehallintovirastot ovat saaneet ilmoituksia yksiköissä havaitusta epäkohdista.

Aluehallintovirastot ovat antaneet palvelujen tuottajalle valvontapäätöksissään seuraamuksena huomion kiinnittämisiä, huomautuksia, määräyksiä ja yhdelle Esperi Care Oy:n yksikölle määräyksen uhkasakon uhalla korjata havaitut puutteet.

351 päätöstä

Lännen Media selvitti perjantaina, miten Valvira ja aluehallintovirastot eli avit ovat valvoneet yksityisiä hoivakoteja. Voit lukea tarkemmin hoivakodeissa raportoiduista epäkohdista tästä.

Yksityisiä ja julkisia vanhusten hoivan toimijoita valvotaan eri puolilla Suomea aluehallintovirastoissa. Sosiaali- ja terveysalan valvontavirasto Valvira valvoo laajoja ja merkityksellisiä tapauksia sekä ohjaa avien valvontatoimintaa.

Vuosina 2017–2018 aluehallintovirastot tekivät valtakunnallisesti yhteensä 351 vanhustenhuollon päätöstä, jotka koskivat yksityisiä ja julkisia hoivakoteja. Epäkohdissa oli kyse muun muassa henkilöstömitoituksesta, toteutetusta lääkehoidosta ja epäasiallisesta käytöksestä tai kohtelusta.

Avi päätti 160 tapauksessa, että palveluntuottajalle ei koidu seuraamuksia. Esimerkiksi huomautus oli valvonnan seurauksena 20 kertaa, huomion kiinnittäminen 65 kertaa ja kehotus 22 kertaa.

Kanteluasioita oli pelkästään viime vuonna yli sata.

MAINOS

Kommentoi

Ei ne voitoista luovu, perivät vain vastsiuudessa kunnilta korkeampaa maksua ns "palveluistaan."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilman konkreettisia, taloudellisesti vaikuttavia sanktioita tämä yleinen selvityspyyntö on käytännössä vain valvontavelvollisen omien käsien pesua!

Odotellaan kesälomien unohduttavan suurelta yleisöltä koko ongelman laajuus, vaikka jo toukokuusta alkaen nyt näyttäisi pahimmillaan alkavan ikäihmisten lämpöhalvauksen ja nestevajeen hengenvaaraa aiheuttavia tapauksia.

Tietysti valvontaviranomainella tulee olla aina mahdollisuus tehdä yllätystarkastuksia hoivayksiköihin heidän turvakseen! Vain sanktioiden pelko näyttää panevan edes yrittämään inhimilisen hoivan takaamiseen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikka on todettu jatkuvia puutteita ja vakavia laiminlyöntejä, niin siitä huolimatta ei näille palveluiden tuottajille seuraa mitään seuraamuksia. Mitä järkeä tuossa kaikessa sitten on?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hitaita on valvojien kiireet ainakin puolivuotta on ollut aikaa tätäkin "selvitystä" väännetty vai onko sittenkään.

Nythän on sekä valvotavien ja
valvontaviranomaisten lomakausikin alkamassa, niin asia voidaan jättää työvoiman lomien vuoksi vähemmälle valvonnalla muutamaksi kuukaudeksi...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Edelleen muukin yksityinen tekee samaa kauheutta ja ennakkoon ilmoitetut tulemiset osataan järkätä sitten niin että hyvälle näyttää. Näitä harjoitellaan. Viikonloppuisin väki vähennetään ja lähihoitajat tiskaa ja siivoo. Yksin yössä vs 20 asukakasta. Eipä kerkiä kattoo kuka kuolee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mehiläisellä yksin yöllä 30 asukkaan kanssa. Pyykätä, luututa, keittää puuroa, kääntää, kuivittaa. Johdon mukaan helpoin vuoro on yö. Joissakin yksiköissä päivystetään toisen yksikön asukkaita puhelimen välityksellä. Ilman mitään korvausta ja asukkaiden tuntemusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:04
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
19:00
Arvio: Televisio leviää Suomeen, mutta sopiiko se vanhoillislestadiolaisten uskovaisten olohuoneeseen? – SRK:n historiankirjoituksessa on edetty 1960- ja 1970-lukujen vaikeisiin kysymyksiin Tilaajille
19:00
Konsultin Oulun kaupungin pöytään lyömät madonluvut ihmetyttävät entisiä valtuutettuja – "Mihin on kadonnut se oululaisten poliittisten ryhmien yhdessä tekemisen malli" Tilaajille
18:42
Riskintorjunta voi mennä Suomessakin uusiksi, jos tieto Wuhan-viruksen tarttuvuudesta osoittautuu merkittäväksi
18:32
Omakotitalon yhteydessä olevassa automaalaamossa syttyi tulipalo Pateniemessä, paloa sammutetaan parhaillaan
18:16
Iijokea soudetaan ja melotaan ensi kesänä kahdessa tapahtumassa samaan aikaan – Perinteisen Iijokisoudun rinnalle nousee Elävä Iijoki -melonta- ja soututapahtuma
18:00
Oulujärven saarihakkuiden kiellolla voi olla ennakkopäätöksen luonne – "Aikaisemmin Metsähallitus ei juuri suojelijoita kuunnellut" Tilaajille
52
Onko juniorivalmentajien osaaminen heikkoa? "Liian moni lapsi kokee kiusaamista ja epäasiallista käyttäytymistä urheiluseurassa"
43
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
28
Kiina puolustautuu koronavirukselta: rajoituksia joukkoliikenteeseen, villieläinten kauppa seis – kuolonuhreja yli 50
27
Pohjantiellä jopa 160 kilometrin tuntivauhtia ajanut henkilöauto kiinnitti poliisin huomion – kortiton kuljettaja kaahasi humalassa
23
Manner tuskaili Kärppien johtoasemassa pelaamista – Kolmanneksen kauden tehopisteistään turkulaisia vastaan tehnyt Jokinen laittoi TPS-tehot sattuman piikkiin
22
Ulkoministeri Haavisto suunnitelmasta tuoda Al-Holin naiset oikeuden eteen Syyriassa: "Mielellään kuulemme, mitä kurdit suunnittelevat"
21
Kiinalaisryhmät peruvat Lapin matkoja tai etsivät niille uutta ajankohtaa – "Meillä on tietoja yksittäisistä nuorisomatkailuun liittyvistä ryhmistä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

190 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ay-liike mahdollistaa sen, että voin ylipäätään kulkea töissä

Onneksi monet tajuavat Ay-liikkeen tarkoituksen ja sen antaman todellisen suojan työntekijöille kuten aloittajakin. En ... Lue lisää...
Realismia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image