Kotimaa

Valtavan kirkas tulipallo lensi pohjoisen taivaalla - pitkä pyrstö ja paukahdus

KUVA: Petri Puurunen
Kotimaa 25.9.2014 9:16
Kaleva

Taivaalla lentävästä kirkkaasta tulipallosta tehtiin runsaasti havaintoja Pohjois-Suomessa torstaiaamuna kello 6 jälkeen.

Tulipallot ovat harvinaisen kirkkaita tähdenlentoja, joihin voi liittyä meteoriitin putoaminen.

Reeta Parkkinen oli aamuvarhaisella koirien kanssa Mäntylän koirapuistossa, kun hän huomasi pimeällä taivaalla kirkkaan tulipallon. "Itse pallo oli kirkas, sillä oli oranssinpunainen pyrstö", Parkkinen kommentoi.

Tulipallo lensi nopeasti pohjoisesta etelää kohti ja hävisi puiden taakse. Vain valojuova jäi taivaalle. "Vauhti oli niin kova, ettei sitä ehtinyt kuvaamaan", Parkkinen kertoo.

Muutaman sekunnin päästä etelän suunnalta kuului voimakas paukahdus. Parkkinen pohtii, iskeytyiköhän meteoriitti maahan ja onko siitä jäänyt jälkiä maastoon.

Runsaasti havaintoja taivaan ilmiöstä

Noin kello 6.15 lentäneestä tulipallosta on tullut paljon havaintoja Ursan havaintojärjestelmä Taivaanvahtiin. Torstaina iltapäivällä Ursan sivut kaatuivat muutamaksi tunniksi. Tiedottaja Anne Liljeström tosin sanoi, että sivujen kaatuminen tuskin johtui sivujen ahkerasta selaamisesta.

Tulipallo on näkynyt Oulun lisäksi muun muassa Lumijoella, Kempeleessä, Haukiputaalla, Limingassa, Oulunsalossa, Kuhmossa ja Suomussalmella.

Tiina Mustonen Kuhmosta kertoo Taivanvahdissa, että tulipallo koostui erittäin kirkkaasta ytimestä, joka oli lähes pyöreä ja sen ympärillä oli lämpimämmän keltainen elliptinen muoto. "Perässä oli selkeästi vihreä häntä, samaa pituutta kuin etuosa", Mustonen kertoo. 

Jouni Hepoaho Siikajoenkylältä kuvailee Taivaanvahdissa tulipalloa: "Mielettömän kirkas, ehkä vähän soikea pallomainen, josta lähti oranssin värinen pyrstö. Katosi äkkiä, jonka jälkeen pitkän ajan kuluttua kuului kaukainen niin kuin tykinlaukaus."

Haukiputaalainen Juha Paananen kertoo Taivaanvahdissa olleensa ulkoiluttamassa koiraa, kun yhtäkkiä "joku sytytti valot". "Oma, nopeasti liikkuva varjoni näkyi maassa selvästi. Katsoin taivaalle ja näin erittäin suuren tulipallon, kuin uudenvuoden raketti ilman ääntä."

Näitkö valoilmiön aamulla? Kerro havainnostasi.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (49)

eilen illalla n. klo 22 näkyi myös jokin himmeä lentävä esine taivaalla. välillä se välähti ja välähdyksen yhteydessä muutti suuntaansa hieman. harmi kun ei ole kunnon kuvausvälinettä millä näitä vois kuvata

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

näin unta että kirkas valopallo lentää pohojosesta etelään ja pamahtaa. Saattoi olla siis totta tämä uni, ja liekö nyt supermies tullut maapallolle takaisin lennokillaan?
Oliko harha raketti läntisestä maasta?
mikä lie ollut...meteoriitti vai joku muu tunnistamaton?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Limingan eteläosissa jysähti myös selvästi. Luulin että Hornetit äänivalleja rikkoo, kun sisälle taloon pamaus kuulu. Valoa en havainnut kun verhot oli vielä kiinni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katsoin aamulla lämpömittaria ikkunanpielessä ja ikkunan kajasti vasemmalta oikealle menevä valo. Mietin, että näinkö näkyjä, mutta huh, nyt sihen tuli selvyys. En nähnyt näkyjä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olin vaimon kanssa aamusavuilla pihalla Kempeleen Sarkkirannassa noin klo 6.14. Havaitsimme puiden latvojen yläpuolella nopeasti etenevän punakeltaisen tulipallon, joka lensi suunnassa lännen ja luoteen väliltä suuntaan itäkaakon välinen alue. Nopeus oli huomattavasti suurempi kuin laskeutuvien lentokoneiden, joita parin tunnin välein vastaavasta näkökulmasta näemme laskeutuvan Oulun lentokentälle. Noin 6.17 kuului kova pamaus itäkaakosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olin aamulla n. klo 6.15 koiran kanssa lenkillä Kaakkurissa Kuukkelin päiväkodin luona kun kirkas tulipallo tuli radalta päin eikä ollut kuin noin 100-150m korkeudessa ja lensi tien ja päiväkodin yli ja heti kohta sammui ja jätteet tipahtivat jonnekin sinne lähi metsään. Luulin, että on jonkun ilotulitusraketti. Kerroin siitä vaimolle kun tulin kotia ja yhdessä ihmeteltiin niin aikaista ilotulitusrakettia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulipallo lentää yleensä n. 100km korkeudesta alaspäin. Mitä pidenpikestoinen sen alemmas se tulee tulipallona. Silloinkin vielä puhutaan kymmenestä tai kymmenistä kilometreistä! Kun noinkin pitkäkestoinen ja iso tulipallo lentää taivaalla tuntuu se olevan lähes käsinkosketeltava. Oli varmaan hienonnäköinen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olin koirieni kanssa ulkona noin vartin yli kuusi, jolloin näin kyseisen valopallon. Meni todella matalalla, hipoen puiden latvoja ja muutaman minuutin kuluttua kuului pamaus. Harmi kun ei ollut puhelinta mukana, että olisin kuvan saanut, oli upean näköinen menijä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aamulla parvekkeellani ollessa n.klo 6jälkeen ilmestyi taivaalle kolmionmuotoinen kirkasvalo, joka lensi kärkiedellä kovaa vauhtia eteenpäin ohittaen tähden. Kolmion toisessa päässä oli todella kirkas valo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

komeesti näky kyseinen tulipallo töihinajaessa. Luulin sitä suihkarin valosoihduksi. Oli kyl paljon isompi kuin soihdut yleensä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se mikään meteoriitti ollut. Käytiin kaverin kanssa Meri-Toppilassa frisbeegolffaamassa ja kaverin eka väylän avasuheitto oli vähän napakampi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puolangalla klo 6 jälkeen -aamupalaa nautiessani huomasin pohjoisesta etelän suuntaan lentävän valaistun "esineen",
joka muistutti Ilmalaivaa ja sen vauhti oli nopea!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No voi pakana, en nähny tuotakaan. Ois pitäny panna kello soimaan ajosa eikä jäähä illalla roikkumaan nettiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyseessä oli yliäänipamaus, joka syntyi meteorin räjähtäessä ilmassa. Viimevuotinen Tseljabinskin asteroidi räjähti vastaavalla tavalla korkealla ilmakehässä, ja paineaalto aiheutti vahinkoa rakennuksille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joitakin päiviä sitten yöllä, jotain kolmen ja neljän välillä, taivaalla olevien tähtien joukossa liikkui hitaaasti erikoisen kirkas valo, tähtiä kirkkaampi. Yritin videoida sitä kännykälläni, mikä ei jostain kumman syystä suostunut toimimaan. Tavallinen tähti tai lentokone se ei todellakaan ollut. Pohjoista kohti se liikkui verkkaisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ne siellä noin lentää.Hyvällä kelillä voi nähdä jopa 10 puolessa tunnissa.Samaan aikaan olen nähnyt 3satelliittia lentämässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (49)

Uutisvirta

9:16
Tutkimus: Nuoret matkustavat usein ilman matkavakuutusta, yli 60-vuotiaat ovat kattavimmin vakuuttettuja
8:46
Metallica lahjoitti Suomen-vierailullaan rahaa vähävaraisten lasten auttamiseksi
8:34
Äimärautiolla testailtiin uudistettuja toimisto- ja tekniikkatiloja – raviradan henkilökunta pääsi uusiin tiloihin
8:21
Presidentti Donald Trumpin twiitit tuomittiin rasistisiksi - Yhdysvaltojen edustajainhuone äänesti asiasta
7:22
Minkki tekee ympäristössä tuhojaan – lakimuutoksen myötä haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua eläintä tehopyydetään Oulun kaupungin alueilla
7:00
Jos et pääse Poriin, avaa televisio – suora lähetys on mahtavaa palvelua
7:00
Hartaanselkä on öinen kalastuskeidas keskellä kaupunkia, jossa viihtyy myös oululainen Seppo Salo: "Olen nautintokeskeinen kalastaja. En välttämättä edes halua kalaa" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Keski-Pohjanmaan maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Tornio ja Utsjoki.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image