Kotimaa

Valtaosa 68 Prismasta auki lakon aikana – lakko voi vaikuttaa toimintaan 20. päivä helmikuuta alkaen

Kotimaa 10.2.2020 14:48
Anita Simola

S-ryhmä sai hävikkiään huimasti alas, kun se otti käyttöön 60 prosentin ale-tuotteet parasta ennen -päiväysten lähestyessä.

Palvelualojen ammattiliitto Pam on kertonut suunnitelluista kaupan alan lakoista vauhdittaakseen sopimusneuvotteluja.

Liipaisimella ovat pian S-ryhmän Prismat. Liiton ilmoituksen mukaan Prisma-myymälät ovat menossa kiinni kahdeksi päiväksi 20. helmikuuta alkaen, jos sopua ei ole syntynyt.

Jo sitä ennen lakkoon on menossa muun muassa S-ryhmään kuuluvan Inex Partnersin Sipoon käyttötavara- ja päivittäistavaralogistiikkakeskus.

S-ryhmän mukaan ilmoitus ei tarkoita sitä, että kaikki myymälät olisivat suljettuina.

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo, että lista auki olevista Prismoista tarkentuu myöhemmin.

Suomessa on 68 Prismaa. S-ryhmästä vahvistetaan, että niistä valtaosa pyritään pitämään auki.

Kauppaa voidaan pyörittää erilaisin järjestelyin, esimerkiksi esimiesvoimin. Lisäksi alalla käytetään monenlaista työvoimaa. Alan luonteesta johtuen Pam on kertonut julkisuuteen, ettei se oletakaan, että kaikki lakon piirissä olevat toimipisteet olisivat täysin kiinni.

– Toivomme tietysti, että osapuolet pääsisivät nopeasti sovintoratkaisuun.

Iso vaikutus

Heikkilä kertoo, miksi S-ryhmät yksiköt valikoituivat ensimmäisiksi.

– Pamin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen on todennut, että S-ryhmä valikoitu kärkeen sen takia, että suunnitellulle lakolle saataisiin mahdollisimman paljon vaikutusta aikaan. Kyse ei missään nimessä ole siitä, että olisimme heidän silmissään jotenkin huono työnantaja.

Kysymys on myös siitä, että S-ryhmällä on merkittävä rooli työnantajana. Se on suurin yksityinen työllistäjä Suomessa. Työntekijöitä on Suomen yksiköissä 37 800.

Kakkosena tulee K-ryhmä ja sen jälkeen Posti.

Viime viikolla Pam ilmoitti lakonuhan ulottuvan myös K-Citymarket -myymälöihin ja Keskon varastoihin. K-Citymarketteja koskeva lakko alkaisi torstaina 27. helmikuuta ja kestäisi kaksi päivää.

Ilmasto edellä

S-ryhmä on asettanut uudet ilmastotavoitteet. Niistä päätettiin viime viikolla.

Heikkilän mukaan tavoite on, että ryhmä pienentää ilmastopäästöjään 90 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoteen 2030 mennessä.

– Aiempi vähennystavoite vastaavalle ajalle oli 60 prosenttia. Uusien tavoitteiden myötä haluamme olla ensimmäisenä suomalaisena yritysryhmänä hiilinegatiivinen jo vuonna 2025.

Ilmastomuutos on otettu ryhmässä tosissaan jo vuosia sitten.

– Sata prosenttia käyttämästämme sähköstä on päästötöntä ja vähintään 60 prosenttia tästä on omaa uusiutuvaa energiaa.

Tuulivoiman käytön lisäksi ryhmä vannoo aurinkopaneeleiden voimaan. Paneeleja on markettien ja ABC-liikkeiden katoilla jo yli 50 000 ja tänä vuonna määrä kasvaa 70 000:een.

Ale toimii

Ryhmän ylpeydenaihe on hävikin pienentäminen.

Heikkilän mukaan tässä on onnistuttu hyvin, kun iltayhdeksän aikaan on alettu myydä 60 prosentin alennuksella sellaisia tuotteita, joissa päiväykset ovat lähellä.

– Myimme viime vuonna tällaisia tuotteita 70 miljoonaa kappaletta.

Tulos vahvistui

S-ryhmän viime vuoden operatiivinen tulos oli 409 miljoonaa euroa. Edellisvuonna vastaava luku oli 3 55 miljoonaa euroa. SOK-yhtymän operatiivinen tulos nousi 71 miljoonaan euroon edellisvuoden 59 miljoonasta.

S-ryhmän markkinaosuus päivittäistavarakaupassa on 46,4 prosenttia. Uudet luvut saadaan ensi kuussa.

Vaatekauppa vetää

Erityisesti ryhmässä iloitaan siitä, että se on saanut Prismojen ja Sokosten pukeutumisen ja kodin tuotteiden tarjonnan kannattavaksi.

Nämä yksiköt olivat pitkään ryhmän murheenkryyneinä, mutta nyt suunta on muuttunut.

– Kokonaisuus on noussut vuosien varrella tappiolta voitolliseksi, mikä on ilahduttavaa, kun ajatellaan kireää kilpailua kansainvälisessä verkkokaupassa.

Heikkilän mukaan temppu onnistui, kun molemmissa ryhmissä käytiin tarkalla kammalla läpi kohderyhmät ja panostettiin uusiin kuluttajaryhmiin.

– Olemme saaneet Prismoihin lisää nuoria asiakkaita. Sokokset ovat suunnattu palvelemaan pääsääntöisesti yli 30-vuotiaita. Heitä varten olemme tuoneet runsaasti lisää merkkejä.

Hiljainen verkko

Verkkokaupan osuus on koko Suomen päivittäistavarakaupasta edelleen vain 0,7 prosenttia. Tästä potista S-ryhmän osuus on puolet.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

S-ryhmä jakoi bonusta 341 milj. euroa ja ihmiset kuvittelevat, että kauppa maksoi ne, mutta todellisuudessa asiakkaat maksoivat itse bonukset ylihintaisina tuotteina. Älytön järjestelmä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Henkilökunta-alennukset ja muut edut vuodeksi pois kaikilta lakkoilijoilta! Alennukset kymmeniä prosentteja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö pääjohtaja tiedä että ale alkaa iltakahdeksan eikä iltayhdeksän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitää lähteä talkoilla pariksi päivää prismaan töihin kun on asiakasomistajaki. Varmaan ruoan tarjoavat ja kahvit. Joutaiskait tässä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jatkuva lakkoilu karkottaa työntekijöitä ammattiliiton jäsenyydestä. Jäsenmaksun maksamisen vastineeksi joutuu lakkoilemaan. Ansionmenetys tuplaantuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

voihan sitä olla menemättä parina päivänä myös prisman asiakkaaksi lakon aikana

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:23
Päivän kotoiluvinkki: Puhdista kahvinkeitin marttojen ohjeilla
13:19
Ajokeli on paikoin erittäin huono Lapissa, Oulussa normaali kevättalven sää
13:13
Eduskunta hyväksyi ravintoloiden sulkemisen – pääministeri Marin tunnusti yritysten lisätukitoimien tarpeen
12:49
Toimittajamme paikalla: Thaimaan kone laskeutui Oulun lentokentälle, palaajille luvassa tiukka vastaanotto lentoasemalla – yöpymispaikkoja varattu tarvitseville
11:41
Uusimaa on nyt eristetty muusta Suomesta – tältä tiesuluilla näytti yöaikaan
11:38
Suomen rajat sulkeutuivat äkillisesti – operaatioon osallistuvat kertovat, millaista on valvoa Suomen ja Ruotsin rajaa Torniossa
11:28
Aamuyhdeksään mennessä yli 120 käännytetty ja yksi sakko annettu – Uudenmaan rajojen valvonta on täydessä käynnissä
102
Presidentti Niinistö moittii Ilta-Sanomissa kovin sanoin kansalaisia, jotka eivät tottele koronaohjeita: "Minä en sellaista halua ollenkaan hyväksyä"
41
Krabista Ouluun palaavat matkustajat joutuvat tarkkaan syyniin –  "Kukaan ei saa lähteä kentältä tai myöhemmin muualta Oulusta julkisilla liikennevälineillä"
41
"Maailma ei palaa ennalleen", sanoo EU-komissaari Jutta Urpilainen – Eurooppa on komissaarin mukaan nyt joukkue, jolla on sama maali
28
Pohjois-Pohjanmaalla viisi uutta varmistettua tartuntaa – yksi henkilö tehohoidossa Oulussa
26
Mies kaahasi järjetöntä ylinopeutta Oulun Pohjantiellä, ylitystä liki sata kilometriä tunnissa – myös lukuisat rattijuopot työllistivät poliisia
21
Halla-aho: Maahanmuuttajista apu maatilojen työvoimapulaan – "Sopivat kuin nyrkki naamaan"
19
Raskaat tie­su­lut ko­hoa­vat jo Uu­den­maan ra­joil­le – Poliisi val­mis­tau­tuu his­to­rial­li­siin tar­kas­tuk­siin, kun Uusimaa suljetaan muusta Suomesta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Lapissa ja Koillismaalla luoteistuuli on tänään voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.
Ruohikkopalojen vaara on suuri maan etelä- ja länsiosassa sekä Etelä-Savon maakunnassa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Maatilalle töihin

Aina nämä työnvieroksujat jotain keksii. Kaupungissa ei voi tietenkään myöskään töissä käydä kun tiet pölisee ja on auto... Lue lisää...
Pekkaxy

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

28.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image