Kotimaa

Väkivaltainen velan perintä lisääntynyt

Kotimaa 29.1.2012 8:02
Kaleva
Väkivaltainen velan perintä on lisääntynyt Suomessa. Poliisin keräämien tiedustelutietojen ja ilmi tulleiden tapaustietojen mukaan Suomessa on viime aikoina sattunut lukuisia välikohtauksia, joissa velkoja on peritty väkivallan avulla.

Tapausten todellisen määrän uskotaan olevan merkittävästi suurempi, sillä valtaosa väkivaltaisesta velanperinnästä ei tule viranomaisten tietoon koskaan. Sen kohteeksi joutuneet eivät uskalla kertoa asiasta, sillä he pelkäävät joutuvansa jopa hengenvaaraan puhuessaan poliisille.

Huoli on aiheellinen, sillä Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan velanperintää ovat tehneet etenkin järjestäytyneet rikollisjengit. Ne eivät kaihda käyttää julmaakaan väkivaltaa saadakseen haluamansa.

Väkivaltaisen velanperinnän kohteeksi joutuminen ei edellytä aina sitä, että ihminen olisi oikeasti rahallista velkaa jollekin. Rahaa on vaadittu myös tekaistujen velkojen maksamiseen.

"Velaksi" voidaan laskea myös jokin aiempi teko, joka perijöiden mielestä on väärin. Esimerkiksi poliisille rikollisista tietojen antaminen voi johtaa väkivaltaiseen kostoiskuun, jossa vaaditaan korvaukseksi rahaa.

Velanperintävierailuja on tehty myös muun muassa mustasukkaisuudesta.

Lisää aiheesta sunnuntain Kalevassa

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (35)

No mitä muuta voi odottaakaan. Oikeuslaitoksen kautta niitä velkoja ei saa perittyä, velallinen tekeytyy varattomaksi ja se tie loppuu siihen; kaupan päälle joudut maksamaan vielä omat oikeudenkäyntikulusi. Sitten kun laitetaan ammattilaiset asialle niin rupeaa sitä rahaa löytymääkin. Puolet tosin menee näille ammattilaisille mutta saapahan edes jotain takaisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kova kokoomuslainen elämänmeno alkaa näyttäytyä kaikilla elämänalueilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tekastujen velkojen perintä kuulostaa aika sairaalta, muuten olen kyllä sitä mieltä, että velat pitää maksaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lipposen hallitus oli ja meni, mutta eipä muutkaan hallitukset ole saaneet kunnon lakeja aikaiseksi, vaan päinvastoin lait vaan höllentyvät. Miten olisi jos lopetettais tuo rikollisten paapominen ja lähetettäis ne Siperiaan kunnon pakkotyöhön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun herukasta stadiin muuttanut luinen hujoppi harrastaa nimenomaan tätä ja kaikkea rikollista!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Texasin malli: eli pistooli saatavilla itsepuolustusta varten tämä (laki) voimaan jos ei ole jo?!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos jättää laskut maksamatta ja pettää luottamuksen niin aivan oiken että tullaan perimään. Mitaliko tästä pitäisi sitten antaa kun jättää velkansa maksamatta? Asiaa! Joskus siihen tarvitaan vähän keinoja jotta omat saadaan pois. Mutta itseppähän sitä kerjäävät kun ei maksa takaisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onkohan tässä rikollisten toimien ja toiminnan lisääntymiseesä oikeasti kyse "vallankumouksesta" yhteiskunnassa? Rikolliset ovat kaappaamassa järjestyksen ja vallankin maassamme ohi kaiken järjestystä ja lakeja valvovan virkavallan. Vallankumoukselliset kun saavat netit ja muut tiedostusvälineet valtaansa niin se lopullisesti järjestäytyneen yhteiskunnan menoa se. Eikä siinä vaiheessa enää auta paateroittenkaan selitykset ja selittämiset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sieltä alamaailmasta velka - väkivalta -ongelmat hissun kissun leviävät tavallisten tallaajien ongelmaksi. Kohta perusrehellisiltä ihmisilta pyydetään suojelurahaa. Käykääpä bussiretkellä Karjalassa, niin bussifirmankin on maksettava suojelurahaa. Tosin tämä kaikki on ollut odotettavissa, sillä Lippos -johtoinen demarihallitus ei aikanaan ottanut harmaata taloutta ja pätkätöiyä lieveilmiöineen vakavasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rakennusalalla hyvin yleistä. Ensin tehdään huonoa laatua ja sitten kun valittaa niin rahat rkiristetään väkivallalla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos jättää laskut maksamatta ja pettää luottamuksen niin aivan oiken että tullaan perimään. Mitaliko tästä pitäisi sitten antaa kun jättää velkansa maksamatta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä ihme tämä on? Viherpiipertäjät, nutturatädit ja tietenkin korruptoituneet poliitikot ovat rapauttaneet lain ja rangaistukset niin, että Suomessa on järkevämpää olla rikollinen kuin rehellinen kansalainen. Kiitos vain teille "päättäjät". Seuraavaksi vaadin, että jokaiselle Suomen kansalaiselle tulee antaa samat oikeudet kuin Teksasissa, jossa jokainen voi vapaasti kantaa asetta, ja tarvittaessa jakaa oikeutta omakätisesti. Muutenhan sitä ei Suomessa saa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juin jutun uudestaan ja kyllä siinä myös kirjoitettiin olemassaolevien velkojen perinnästä. Tietenkin se kannattaa lukea uudestaan kun on hyvin uutisoitu. Hieno homma jos perintä tuottaa tulosta niitä epärehehellisiltä luusereilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taas on kommentoijilla iloisesti asiat sekaisin. Oikeat perintatoimistoyritykset ovat ihan eri juttu kuin esimerkiksi moottoripyorajengit, jotka harjoittavat vakivaltaista velkojen perintaa. Naiden kerhojen toimitiloja on ilmaantunut Ouluunkin useampaan paikkaan, ja tasta poliisikin on julkisesti puhunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikenlainen lainvastainen ja varsinkin tavallisen ihmisen oikeustajun vastainen toiminta on lisääntymässä. Miksiköhän? Joko Ruandalaishepun oikeudet on saatu hoidettua, olisiko jo aika kääntää kärsä kotimaahan päin? Olisiko aika alkaa valvomaan lakien noudattamista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tää on täysin oikeusjärjestelmän aikaansaannosta, kun nuo porukat saavat rauhassa puuhastella, yllä pitää kalliita tiloja ja rekrytöida rauhassa uusi jäseniä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

alamailmassa on meneillään korkeasuhdanne...yhteiskunnan toimet ovat olleet kaikin puolin suotuisia varjotalouden kehitykselle, ihmisiä on aktiivisella kokoomuslaisella politiikalla syrjäytetty pois normaalista yhteiskunnasta. Ei nämä perijät aina ole selvin päin ja saattavat tulla sisään sinunkin ovestasi jonakin yönä...eikä poliisikaan oikeastaan tästä välitä, määrärahoista vain ...niitähän saadaan lisää kun yhteiskunta iloisesti sekaisin...ja kaikella muullakin turvabisneksellä menee hyvin...ja juristit vetävät näistä jutuista aina suurimman potin, heillähän on suora yhteysverkosto yhteiskunnan huipulle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (35)

Uutisvirta

15:31
Ulkorakennus syttyi tuleen Kittilässä – palon epäillään saaneen alkunsa savuhormista
15:25
NRK: Kolmas Norjan lumivyöryuhreista on löytynyt – yhtä etsitään yhä
14:59
Talvikunnossapito paranee 1500 kilometrillä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – katso kartalta, missä tilanne muuttuu
14:32
Afganistanissa on alueita, joille ketään ei voida ajatella palautettavan – sen sijaan Irakin tilanne on parantunut
14:18
Tässä on ihmiset ja koko planeetan pelastava ruokavalio – yksi hampurilaispihvi viikossa ja kaksi kertaa nykyistä enemmän pähkinöitä ja palkokasveja
13:11
Raiskaajan kanssa avioliittoon – tutkimus patistaa muuttamaan seksuaalirikosten lainsäädäntöä entisen Neuvostoliiton alueella
12:55
Enää alle vuosi aikaa – Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus patistaa hoitamaan jätevesijärjestelmän vaadittuun kuntoon
90
Pyhäntäläisyritys esittelee liikkuvaa ja talviasuttavaa mökkivaunua Helsingissä – rakennuslupa tarvitaan, jos mökki jätetään paikoilleen
79
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
51
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
45
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
35
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
27
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"
27
"Kansalla ei ole lähtenyt mopo keulimaan" – Tuoreet seksuaalirikosepäilyt eivät ole juurikaan koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan, kertoo IL:n kysely

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

148 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Keskustelu työttömyydestä on ala-arvoista

Olipa kommentoijalla hiukan erikoinen kirjoitus. Herraviha on toki niin vanha ja ikuinen asia, ettei sitä pahemmin kanna... Lue lisää...
Pekka Vanhana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image