Kotimaa

Vaihtoehto muoville: Tee kankaasta ja me­hi­läis­va­has­ta kääre, jolla voit korvata kelmun ja folion ruuan säilytyksessä

Oululainen viriketoiminnan ohjaaja, käsityöartesaani Päivi Kiviniemi-Kaikkonen suosittelee mehiläisvahakääreitä myös tuliaisiksi tai joululahjoiksi. Hän pitää syksyllä mehiläisvahakääreistä kursseja Vuolleopistossa Oulussa. KUVA: Matti Räty
Kotimaa 22.9.2019 18:38
Leena Sandström

Kääreitä on helppo tehdä ruuan säilytykseen. Tarvitset kangasta, mehiläisvahaa, sakset ja silitysraudan.

Kauniista kankaista tehdyt kääreet ovat hyvä tuliainen tai joululahja.

Kuinka vähentää muovin käyttöä omassa arjessa? Ruokien säilytyksessä yksi vaihtoehto on mehiläisvahakääreiden käyttäminen.

– Ne ovat käteviä ja niitä on helppo tehdä ja käyttää, viriketoiminnan ohjaaja, käsityöartesaani Päivi Kiviniemi-Kaikkonen sanoo.

Mehiläisvahakääreestä voi tehdä pienen eväspussukan leivilleen. Kääreen saa myös muotoiltua käden lämmön avulla vaikkapa piirakkavuoan tai kulhon päälle. Tällöin ei tarvita muovikelmua tai foliota, kun vuoka laitetaan jääkaappiin tai otetaan mukaan.

Mehiläisvahakääreitä on valmiinakin myynnissä, mutta niiden tekeminen on sen verran yksinkertaista, että se onnistuu kömpelömmältäkin. 

– Tähän tarvitaan puuvillaa, mielellään luomupuuvillaa tai sitten useita kertoja pestyä muuta kangasta, ettei ruokaan mene kemikaaleja tai myrkkyjä. Suosittelen ohuita kankaita, ettei kääreistä tule liian kankeita, Kiviniemi-Kaikkonen ohjeistaa.

Kankaita löytyy hyvin kirpputoreilta. Mehiläisvahaa saa erikoiskaupoista, netistä tilaamalla tai suoraan mehiläistarhureilta. Sadan gramman palasta riittää useisiin kankaisiin.

Lisäksi tarvitaan sakset, silitysrauta, raastinrauta tai terävä veitsi sekä leivinpaperia.

– Mehiläisvaha leikataan tai raastetaan pieniksi paloiksi ja levitetään kankaan päälle tasaisin välein. Sitten sen päälle ja alle laitetaan leivinpaperi ja silitetään kangas leivinpaperin läpi, Kiviniemi-Kaikkonen neuvoo.

Mehiläisvaha tekee kankaasta jähmeän

Silitysraudan tulee olla keskilämmöllä (noin 65 astetta). Kun rauta on lämmittänyt vahan, rauta nostetaan pois. Kangasta voi heiluttaa ilmassa, jotta kuuma vaha jähmettyy. Kuivuessaan kangas muuttuu mehiläisvahan vuoksi jähmeäksi ja sen voi muotoilla sopivaksi esimerkiksi kulhon päälle.

Jos huomaa, että jostakin kohdasta mehiläisvaha jäi pois, sitä voi lisätä ja silittää kankaan samalla tavalla uudelleen.

– Jos mehiläisvahaa taas tuli liikaa, sitä saa imettyä pois talouspaperin avulla. Talouspaperiarkin voi laittaa kankaan alle ja päälle ja sen jälkeen kankaan voi silittää uudelleen, Kiviniemi-Kaikkonen opastaa.

Jos silitysrautaan menee mehiläisvahaa, sen saa kuumana pois. Silityslauta kannattaa suojata leivinpaperilla myös kankaan alta, ettei se tahmaannu.

Kankaan reunat saa kauniiksi käyttämällä harkkosaksia, jotka tekevät siksak-kuviota.

– Tai jos haluaa, reunat voi huolitella siksakilla ompelukoneella tai saumurilla. Niistä tulee paremman näköiset. Mutta vaikka sitä ei tekisi, reunat eivät rispaannu, sillä mehiläisvaha estää sen.

Reunojen koristeleikkaus tai ompelu tehdään ennen mehiläisvahan levittämistä.

Kääre kestää käytössä noin vuoden

Valmiit kääreet voi säilyttää tyhjän talouspaperirullan ympärille käärittynä tai taiteltuna laatikossa. Niitä voi huuhdella haalealla vedellä ja pestä sienellä kevyesti astianpesuaineella. Mehiläisvahakääreitä ei voi laittaa tiski- eikä pesukoneeseen. Kääreiden pitäisi näillä ohjeilla kestää käytössä vuoden.

– Jos käyttää kauniita kankaita, nämä ovat myös mukavia tuliaisia tai joululahjoja, Kiviniemi-Kaikkonen vinkkaa.

Suojapusseihin voi valita sen värisiä kankaita, mistä itse pitää. Kun vaha on jähmettynyt, kangasta pystyy taittelemaan. KUVA: Matti Räty

Kankaita kannattaa leikata omien astioiden mukaisesti erikokoisiksi. Moneen sopiva hyvä koko on halkaisijaltaan 20–30 senttiä.

Vanhasta paitapuserosta on helppo tehdä pieni eväspussukka, jos leikkaa hihasta palan. Sen voi silittää samalla tavalla kuin yksinkertaisenkin kankaan. Molemmat puolet imevät vähän mehiläisvahaa. Pussukan reunat saa suljettua taittamalla ne vahan jähmetyttyä.

Mehiläisvahakääreitä voi tehdä myös uunissa. Vaha pilkotaan tällöin kankaan päälle ja kangas pidetään 120-asteisessa uunissa 5–10 minuuttia. Kolmas vaihtoehto on sulattaa mehiläisvaha vesihauteessa ja levittää se siveltimellä kankaan päälle.

Kankaan ja mehiläisvahan päälle voi pirskottaa tekovaiheessa jojoba-öljyä, joka parantaa säilyvyyttä ja joustavuutta. Pihkalla voi saada parempaa tarttuvuutta. Kääreistä tulee kuitenkin hyviä myös ilman niitä.

Päivi Kiviniemi-Kaikkonen pitää syksyllä aiheesta kursseja Vuolle-opistossa Oulussa.

– Tämä on ekologisempi vaihtoehto muoville. Lisäksi mehiläisvaha on luonnonmukainen tuote, joka hylkii itiöitä ja bakteereita, hän huomauttaa.

MAINOS

Kommentoi

Justiinsa joo, mihin roskankeräysastiaan tällainen sitten laitetaan?No, kaipa tuo kelpaa ainakin poltettavaksi jos ei muuhun. Vanhoista alushoiususita voi tehdä mehiläisvahalla hyvää kelmua ruoan säilytykseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näppäriä neuvoja jota kokeilevat havaitsevat pian heillä olevan muutakin tekemista kuin silitellä mehiläisvahaa kankaan paloille. Yksi turha neuvo lisää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ommellaan, silitetään, kirpputorikangas pitää pestäkin, sähköä kuluu joka vaiheessa, saatikka kurvaat autolla hakemaan jostain mehiläisvahaa. Mutta ihan hauska askartelu vinkki sille, jolla on aikaa. -

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja kun sekin vasta mainittiin ettei se muovi meressä tee yhtään mitään kellekään:)
Tutkittu juttu siis, ihan tieteellisesti.
Että sellasta tällä kertaa. Kuten se kananmunan syönti...nyt se ei siis olekaan haitallista. Tai maapallo olekaan enää litteä kaiken keskipiste..
Tai ettei se elohopea olekaan terveellistä yms..
Tällasia juttuja sikiää aina silloin tälloin kun joku hoksaa että nyt nappas noin ja näin minkä minkäkinlaisen "tutkimuksen" tuloksena. Vaan pitäisi tutkia pikkasen tarkemmin ja sitten hutkia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä laitan eväät aina lasiseen ruuansäilytysrasiaan. Samaa rasiaa käytän jos ruokaa jää yli ja laitan loput jääkaappiin. Sitä samaa pidän ja pesen eikä jätteisiin kerry pakkausmateriaaleja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokeilin ideaa karvahattuun. Pitää vettä hyvin ja voi käyttää eräretkellä myös kuksana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi? Muovikelmu on halpaa ja parempaa ja ympäristöystävällisempää kuin joku paperi plus mehiläisvaha.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pellava on parempaa kuin puuvilla tähän hommaan. Keskiajalla nimenomaan sitä Euroopassa käytettiin tähän tarkoitukseen. Hamppukin olisi varmasti autenttisempaa.

Voi myös ihan perustellusti epäillä, onko tämä varmasti ekologisempaa kuin muovikelmu. Laskelmat kangaskassienkin ympäristöystävällisyyden suhteen ovat aika karuja. Todisteita väitteelle vaaditaan.

Menetelmän ikä ei ole peruste. Esim. jo keskiajalla hakattiin Eurooppa laajalti sileäksi. Kilowattitunnit, hiilidioksidit, veden kulutus jne. olisi kaikesta ynnättävä. Jätteiden hyödyntäminen on plussaa toki, mutta silitysrautakin syö paljon energiaa.

Puuvilla on yksi eniten ympäristöhaittoja aiheuttava viljelykasvi, mutta osa siitäkin on OK. Luomu ei ole synonyymi ekologisuudelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuon kääreen kun vielä laittaa muovipussiin niin avot! :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa olla taas huuhaa juttua. Pitäähän se pestä vuoden aikana ja monesti. Sittenkin on hygienia aika kaukana. Joku vaate voi toki olla pullan tai voitelemattoman leivän päällä. Toki siihen on leipälaatikot keksitty. Minulla on käytössä noille kaupasta ilman saatuja karkkirasioita, joissa tiivis kansi. Ei pullat - leivät kuivu eikä maksa mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on valitettavasti sekajätettä. Tätä ei voi kierrättää samalla tavalla, kuin yleisiä pakkausmateriaaleja (muovit).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höpöhöpö, se sekä palaa että kompostoituu jos on puuvillaa ja tarvittaessa sillä voi sytyttää nuotion. Uuniin eikannata laittaa, vaha tahtoo sotkea ja käristä sen verran että mielummin vain ulkona polttaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alkkareista tulis aika hassuja evässuojia. HK sininen ja pari kiiviä kun sieltä kaivaa työpaikkaruokalassa niin tulisikohan syyte jostan pervoilusta? No työkaverit ei ainakaan söis enää toisen eväitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

9:54
KRP: Rahoitusyhtiöiltä huijattiin yli 700 000 euroa – maistraatissa rekisteröityneet ulkomaalaiset avasivat pankkitilejä petoksia varten
8:03
Turkki suostui Yhdysvaltojen tulitaukoehdotukseen, tauko kestää viisi päivää
8:00
Finnveran toimitusjohtaja: Vanha klisee pätee yhä suomalaisissa yrityksissä – vientikauppaa ei osata Suomessa Tilaajille
7:00
Rakentamisen isot hankkeet pitävät Oulussa työmaat kiireisinä, Kempeleessä vauhtia tuo yksityinen rakentaminen Kaupallinen yhteistyö
7:00
Elektro-poppari James Blake on elävänä elementissään Suvilahdessa
7:00
Päivän elokuvapoiminnat: Auschwitzin rannaton painajainen heijastuu Saulin kasvoilta
7:00
Rion paralympiajoukkueesta tippuminen ei lannistanut oululaista Jussi Lotvosta – nyt tähtäimessä on ensi kesä ja Tokion paratriathlonmatka Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivästä alkaen Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Köyhän ihmisen elämä ei ole ihmisarvoista elämää

aloittaja on sorrettu? 99% syyllinen omaan köyhyyteen ja kurjuuteen katsoo peilistä takaisini. Muita on aina helppo syy... Lue lisää...
ja miten....

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.10.

Fingerpori

18.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image