Kotimaa

USA:n ylei­se­si­kun­nan edustaja kehuu vuolaasti Rovajärven ampuma-aluetta – kan­sain­vä­li­ses­sä har­joi­tuk­ses­sa ammuttiin maanantaina ko­va­pa­nok­sil­la

Rovajärven ampuma-alueella järjestetään osa kansainvälisen Bold Quest 19.1 -harjoituksen tapahtumista. Kyseessä on monikansallinen tulenkäytön testaus- ja todentamistapahtuma, jonka päätapahtumapaikka on Sodankylä. Arkistokuva. KUVA: Ellinoora Autti
Kotimaa 20.5.2019 19:24 | Päivitetty 20.5.2019 19:33
STT

Yhdysvaltain yleisesikunnan tutkimushaarajohtaja Mike Schifflett kehuu vuolaasti Rovajärven ampuma-alueen tarjoamia mahdollisuuksia Bold Quest -testaustapahtumalle. Hänen mukaansa suurella alueella voi toteuttaa erilaisten tykistöaseiden ja ilmasta pudotettavien pommien yhteisammuntoja, jotka eivät monessa muussa paikassa olisi mahdollisia.

Bold Questin järjestäminen Suomessa on hänen mukaansa perusteltua myös siksi, että eurooppalaiset liittolaiset ja kumppanit voivat tuoda paikalle raskasta kalustoaan, jota olisi liian kallista kuljettaa Yhdysvaltoihin.

Bold Quest 19.1 -harjoitusta tukevat kovapanosammunnat alkoivat Rovajärvellä tänään. Ampuvia joukkoja on Suomen lisäksi Belgiasta ja Ruotsista, tulenjohtoryhmiä muun muassa Yhdysvalloista ja Ranskasta.

Maalialuetta pöllyttivät maanantaina muun muassa suomalaiset raskaat raketinheittimet ja ruotsalaiset Archer-haupitsit. Pommittamisesta vastasi Yhdysvaltain merijalkaväen Hornet-hävittäjä.

Mutta eikö harjoittelu Suomessa ole nyt vastavuoroisesti hankalampaa ja kalliimpaa Yhdysvalloille, joka on koko harjoitussarjan alullepanija?

– Tämä on ihan ok ja hyvinkin sen arvoista, kun ajatellaan niitä hyötyjä, mitä tästä saamme, Schifflett sanoo hymy kasvoillaan.

Varusmiehet saivat näyttää kykynsä

Bold Quest -harjoitukset on toteutettu kahta poikkeusta lukuun ottamatta aina Yhdysvalloissa. Ilmavoimien komentajan Pasi Jokisen mukaan syksyllä 2016 alettiin suunnittelukokouksessa kysellä, voisiko joku Euroopasta tarjoutua isännäksi, jotta eurooppalaisia maita saataisiin enemmän mukaan. Suomi tarttui tilaisuuteen.

– En tiedä oliko meillä kilpailijoita, harjoitusta Suomessa johtava Jokinen sanoo.

Hänen mukaansa kaikki on toistaiseksi sujunut suunnitelmien mukaan ja näyttää siltä, että Bold Questille asetetut tavoitteet saadaan täyttymään. Bold Questissä tehdään paljon tietoverkoissa ja simuloiden, mutta oikeita ammuntojakin lopulta tarvitaan.

– Tarkkuus voidaan todentaa ainoastaan testillä, jossa jotain räjähtää oikeasti, Jokinen selvittää.

Aivan omaa Bold Quest -ampumaharjoitusta ei Rovajärvellä järjestetty, vaan monikansallinen tapahtuma tukeutui Maasotakoulun johtamaan kansalliseen ampumaharjoitukseen. Siihen osallistui myös alikersantti Samuel Mäkinen, jonka odotus palkittiin lopulta raskaan raketinheittimen oikealla laukaisulla.

– Nyt on aika hyvä fiilis. Vähän yllättyikin tuota jysähdystä, kun on vetänyt semmoista kuivaharjoittelua tähän asti, hän kertoi.

– Niin paljon on harjoiteltu, kyllähän se tuntui aika hiton siistiltä, säesti alikersantti Mikko Perälä samasta heitinvaunusta.

Bold Quest on monikansallinen tulenkäytön testaus- ja todentamistapahtuma. Suomi johtaa harjoituksen Suomessa toteutettavan osuuden yhteistyössä Yhdysvaltain asevoimien yleisesikunnan. Päätapahtumapaikka on Sodankylä.

Suomesta Bold Quest -harjoitukseen osallistuu noin 700 sotilasta. Ulkomaisia joukkoja on mukana kaikkiaan 14 maasta, ja osallistujia on noin 1500.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (94)

Voi herran tuuteli sentään ystävät harjoittelee ???Hölyn pölyä Ydiasevaltiolla vakoilusateenliitit käytössä peilataam joka asemapaikka ja tankit.Missä päivässä Puolusvoimat kulkee harrastaa kolmioammuntaa Rovajärvellä Ei hyökkääjä tule tulikasteeseen täsmäohjukset lähtevät 1000-6500km päästä kohteeseen vaikka astuisi senttiäkään maaperälle että Naks'se oli siinä..(turhaa rahan haadkausta)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sotaretki-intoilijoitten on syytä muistaa Neukku/venäjän sanelema puolustussuunnitelma Suomen kautta tulevan hyökkäyksen varalle. "Tulemme tuhoamaan hyökkääjän rajojemme ulkopuolella", siis Suomen. Ruotsin ja Norjan alueilla. Käytännössä nuo taistelualueet muodostuvat elinkelvottomiksi nykyaikaisten aseitten röykytyksessä. Siinäpä on sitten hyvä asua hävitetyssä kotimaassa.
Hyvä on myös aprikoida minne USA/NATO hyökkäys Itärajan yli kohdistuisi. Karjalan tasavaltaanko, Kannakselle/Pietariin, Inkerinmaalle vai suoraan Moskovaan??? Karttapallo käteen, ja suunnittelemaan strategiaa!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

siis kukahan järkevä ylipäätään haluaisi hyökätä itäiseen naapurivaltioomme, mikä siellä olis niin kiinnostavaa, no tietysti jos haluaa tutustua 1800 -luvun maaseutuelämään niin sitten.

Suomeksi sanottuna, siellä ei todellakaan ole yhtään mitään mikä kiinnostaisi . Hyökätä Suomen kautta.....?? kaikkea sitä saakin lukea, naurettavaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan tämä törkeää luonnon ja ilmaston saastuttamista että Suomessa sallitaan tällainen toiminta .
Kiellettävä heti .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pikkupoikien leikkejä, joilla ei ole mitään merkitystä. USA ei uskalla tehdä mitään muuta kuin uhitella, siksi natokin on pöytälaatikkofirma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpa se vallan hienoa kuulla ja nähdä, että ystävien kanssa homma pelittää. Kaikkea tätähän ei tarvittaisi jos rauhanomaisen kansamme ja maamme kaikki naapurit olisivat rauhantahtoisia ja niihin voisi edes jollakin tasolla luottaa.

Mutta kun tämä ei ole nytkään mahdollista niin toiminta on todellakin ensiarvoisen tärkeätä maamme turvallisuuden kannalta john kaikki puolueet ovat sitoutuneita, myös komm. Lisää tällaista!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei ne pölyytä USAssa, siellähän sitä tilaa on. Aivan lapsellista Suomelta, pikkunen maa, hyväksyä edes moisia juttuja. Ovat niin kehujen perään, ihan kuin se hullu joka rakasti polkupyörää. Ollaan vaarallisilla vesillä, Suomi menee hakkeluksi vuosien varrella. Lappia kaikki kadehtii, jopa suomalaiset. Suomen metsät ovat myös kadehtijoiden hampaissa, ja täällä annetaan vaan vihreää valoa puiden kaadoille, joka on vielä joskus katastrofi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Älä satuile!

Ranskan rauhansopimusta ei ole olemassa. Pariisin rauhansopimuksessa (v. 1947) ei USA edes ollut osapuolena, syystä että Suomen ja USA:n välillä ei ollut missään vaiheessa sotatilaa. Ei siis voinut olla rauhansopimustakaan. Voit tarkistaa asian hyvin helposti.

Trollitehtaalla pitäisi tutustua tosiasioihin ennen tekstigeneraattorin käynnistystä. :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä nyt on Olginon tehtaan trolleilla kovasti kommentoitavaa puolustaakseen omaa pelle porukkaansa. Ottakaahan rennosti, sillä NATO on täällä Suomessa ja tervetulleena onkin, tosin te voitte hiukan rauhoittua, koska ette voi asialle yhtään mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansainväliset harjoitukset ovat erittäin tärkeitä, sillä niillä rakennetaan sekä käytännön että poliittisen tason yhteistoimintakykyä. Ne ovat erittäin vahva signaali itään päin.

Ei siis ihme, että tehtaan tekstigeneraattorit käyvät kovilla kierroksilla - tälläkin palstalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jenkit osaa imartelun ja meikäläiset ovat lääpällään. Sotakoneetkin hankitaan sieltä, maksoi mitä maksoi.

Ei tarvitse enää mennä Natoon, Nato tuli meille, tämä Yhdysvaltojen etäispääte Euroopassa, kuten Saksan entinen liittokansleri Helmut Schmidt on todennut.

Yankees, go home! sopii tähänkin päivään, mutta eiväthän ne mene vaan käyvät yhä röyhkeämmiksi lisäten jännitystä Pohjolassa.

Meille on varattu pelinappulan rooli USA:n hegemoniakuvioissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuollaiseltako ne siellä pietarissa asiat nyt tuntuu? Teille on edelleen varattu se pellen rooli mitä olette jo pitäneet yllä aina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meille on varattu MOUKAN rooli. Shakkinappula-moukka voi siirtyä vain eteenpäin, tappaa sivulle, mutta ei voi vetäytyä. Meidät on jälleen luokiteltu "usefull idiots" ja "dispensable assets" tässä Venäjää vastaan suunnatussa sotaharjoituksessa, jonka on perustanut ulkomainen sotavoima USA/NATO laittomen "isäntämaa" sopimuksen perusteella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

USA=Nato yrittää lonkeroitaan tänne kaikin keinoin. Lepertelykin on osa siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

USA ei ole NATO, vaan natoon kuuluu monta muutakin maata, kuin vain USA. Sinulle se lepertely tarkoittaa ilmeisesti kaikkea asiallista toimintaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Arka aihe.ollaako me antamassa niinsanottua sillanpääasemaa nato joukoille ehkä olemme jo antaneet. On iian vaarallista ja edesvastuutonta päästää vieraan vallan joukkoja suomeen. Eikö suomalaiset muista miten edelliskerralla kävi. Tämänpäivän politiikka suorastaan ruokkii vastakkainasettelua. Henkilökohtaisesti en hyväksy tätä menettlyä. Voi olla että jonkin hermot ei kestä jq sitten on taas tivoli pystyssä. Tällä menolla on kolmas mailmansota edessä ja siksi muistutan ,että toivottavasti se ei ala suomesta. Ei pidä olla sinisilmäinen,jotta ei näkisi sitä vaaraa mihin se voi johtaa. Toivottavasti suomi pelastaa itse itsensä,ettei muiden tarvi pelastaa meitä. Ei me olla euroopan omistajia ei hyvässä eikä pahassa,mutta kova halu älymystöllä on luovuttaa meidät ikeen alle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan käsittämättömän suomettuneita kommentteja täällä. Suomen puolustus hoidetaan meidän näkökulmastamme eikä Venäjän. Suomen ei tarvitse kysyä Venäjältä lupaa minkälainen puolustus sopiva meille. Oman alueen puolustuksen järjestäminen kumppaneiden kanssa ei myöskään ole provokaatio tai uhkaus hyökätä. Tilanne ärsyttää Venäjää juuri sen vuoksi, että Naton tarjoama suoja estää sen toimintamahdollisuuksia naapurimaissa.
Jos kolmas maailmansota alkaa, niin se ei ala Suomesta. Jos Suomi ei ole Naton jäsen, niin periaatteessa Venäjän on mahdollista hyökätä Suomeen ja vallata strategisia kohteita, sekä uhata läntistä yhteisöä ydinaseilla, mikäli nämä puuttuuvat tilanteeseen (Näinhän he käytännössä toimivat Ukrainassa). Jos Suomi on Naton jäsen, niin olemme viidennen artiklan piirissä, jolloin Venäjän hyökkäys käytännössä tarkoittaisi kolmatta maailmansotaa. Kolmannen maailmansodan syttyessä Suomi ei pysty pysyttelemään konfliktin ulkopuolella olemalla "puolueeton", vaan jäämme vain entistä pahemmin oman onnemme nojaan.
Vaikeutamme omaa tilannettamme olemalla liittymättä euroopan puolustusyhteisöön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (94)

Uutisvirta

85
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
55
Puheenaihe: Tarvitaanko Suomeen kaivosvero?
52
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
39
Lapsen ei tarvitse opettaa itseään, muistuttaa Opetushallitus – opetusneuvos teroittaa opettajien roolia: "Kaiken pitää olla suunniteltua"
30
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
28
Vuodetut asiakirjat luovat karun kuvan sopimuksettoman brexitin vaikutuksista – Britanniaa saattaa uhata pula polttoaineesta, ruuasta ja lääkkeistä
19
Sammaltien muuttaminen yleiskaavassa työpaikka-alueeksi huolettaa asukkaita – "Uusia rakennuslupia voi nykytilanteessa saada, mutta hakijaa informoidaan yleiskaavasta, ympäröivästä alueesta ja siihen liittyvistä riskeistä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: 
Maan pohjois- ja länsiosassa etelätuuli on voimakasta aamulla ja aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Tuollaisia juttuja tulee, kun tietyt ihmisrymät ei käytä kondomia Lue lisää...
Skeptikko

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image