Kotimaa

Ulkoministeri Haavisto kiisti pai­nos­ta­neen­sa kon­su­li­asioi­den päällikköä väistymään

Pekka Haavisto kiisti painostaneensa konsuliasioiden päällikköä Pasi Tuomista väistymään. KUVA: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Kotimaa 2.12.2019 22:18 | Päivitetty 2.12.2019 22:42
STT

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kiisti maanantaina väitteet, joiden mukaan hän olisi painostanut konsuliasioiden päällikköä Pasi Tuomista väistymään, koska tämä ei suostunut kotiuttamaan al-Holin leirin lapsia omissa nimissään.

Haavisto myös kiisti, että olisi valmistellut salaista suunnitelmaa al-Holin lasten tuomiseksi takaisin leiriltä.

–  Kun näin uutisen, että on suunnitelma tuoda lapset yksin, siinä sanottiin että mysteerisuunnitelma. Se on mysteerisuunnitelma minullekin, en ole ollut sellaista valmistelemassa, hän sanoo.

Haaviston mukaan suunnitelma olisi lähtökohtaisesti mahdoton, koska kurdihallinto ei päästä lapsia yksin pois alueelta paitsi jossain poikkeustapauksissa.

Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina, että ministeri Haavisto olisi yrittänyt taivutella Tuomista kotiuttamaan lapset pikavauhtia niin sanotulla konsulikyydillä ja tekemään päätöksen omissa nimissään. Lehden mukaan Tuomisto olisi joutunut väistymään, koska ei suostunut asiaan. Tämän Haavisto siis nyt kiisti.

Al-Holista vastaa nyt erillinen virkamies

Haaviston mukaan al-Holin asioita valmistelemaan on sen sijaan nimetty erillinen virkamies kokopäiväisesti. Asian taustalla on lokakuussa tullut oikeuskanslerin päätös, jonka mukaan ainakin lapset pitäisi saada pois al-Holin vaarallisista oloista.

Kyseinen virkamies valmistelee vain al-Holin leiriin liittyviä asioita ja leirillä olevien palautusta tapauskohtaisesti. Haavisto ei nimennyt virkamiestä. Pasi Tuominen taas vastaa muiden konsuliasioiden hoidosta, Haavisto sanoo.

Tapauskohtaisuus taas liittyy siihen, että kaikkien palautus ei erinäisistä syistä välttämättä ole mahdollista.

–  Myös kurdiviranomaisilla on näkemyksiä joidenkin henkilöiden osalta, että mitä heille tulisi tapahtua. Kurdit ovat oman ilmoituksensa mukaan keränneet oikeudellisesti raskauttavaa tietoa joistain henkilöistä. Tämä on fakta, joka on otettava tähän mukaan.

Hallituksen tuki taustalla

Helsingin Sanomat uutisoi hieman ennen lehdistötilaisuuden alkua, että hallitus olisi valmistelemassa leirillä olevien tapauskohtauksia palautuksia ja että asialla olisi koko hallituksen tuki. Haavisto vahvisti, että hallituspuolueet eivät ole linjanneet oikeuskanslerin päätöstä vastaan.

–  Oikeuskanslerin kannanoton jälkeen päätimme, että tämä on Suomen juridinen pohja asian käsittelyyn. Ei nähty, että asiassa olisi poliittinen päätös, joka voisi tämän syrjäyttää, Haavisto sanoi.

Haaviston mukaan asiasta on informoitu muun muassa presidenttiä ja valtioneuvoston jäseniä. Myös ulkoasianvaliokunta on pidetty ajan tasalla Haaviston mukaan.

Haavisto on kutsuttu tiistaina ulkoasianvaliokunnan kuultavaksi.

Juttua päivitetty kauttaaltaan kello 22.41.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (25)

Siirto toisiin tehtäviin tarkoittaa diplomaattiikielellä asettamista "disbonibiliteettiin", elikkä hallinnon käytettäväksi joihinkin muihin tehtäviin ministeriössä. Ei siis potkuja. Joskus kotiinkutsuminen tapahtuu ulkomailla töppäilyn takia, harvemmin totuuden puhumisesta Suomessa. Arvostan Kunniakonsulin rehellistä toimintaa, minkälaiseen Haavistolla ei ole kykyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä TAAS nähdään tämä JULKINEN "arvomaailma" toinen totuus on sitten esim. harrastukset, kuten tässä tapauksessa "perärööri"...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haavisto jatkaa ansiokkaasti Suomen noloimpien ulkoministerien listaa. Ja tätä vielä joku haluaa presidentiksi...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä tietyt poliitikot kuten Rinne, Ohisalo, Haavisto,Henrikson,Tuppurainen, Andersson ja monet muut tulevat tippumaan yksi kerrallaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No, joku tässä on valehdellut eli tässä tapauksessa pitäisi kai sanoa "puhunut muunneltua totuutta". Joko Haavisto tai sitten media. Koska kuitenkin suomalainen media ilmoittaa varmistavansa tiedot monesta eri lähteestä ennen julkaisemista, niin ilmeisesti muunneltua totuutta on sittenkin puhunut Haavisto. Tai sitten molemmat. Oikaisupyynnöt ovat turhia, väärää uutista ei oikaista, sitä "päivitetään".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä mies tai henkilö ei ole suomen kansan etujen takana, mitähän semmoselle pitäis tehdä. Se on kumma kun aina pitäis tehdä. mutta ei löydy mistään tekijää, kaikki tuntuu olevan ns "Del Monte" miehiä, jospa se joku tekis, mutta näistä tolliskoista ei semmosta taida löytyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan varmaan kaikille, jotka vähänkin seuraavat politiikkaa selvinnyt, että kun kokoomus joutui oppositioon, niin sieltä tulee jokaisen sanan kohdalla jokin epäilys, että mitähän ne tuolla sanalla tarkoittaa? Tämähän on selvää, siellä on joukko hyeenoja jotka ovat sillä töin, että nostetaan kohu aivan mitättömästä, jostain yksittäisestä sanasta ja sitä huudetaan MTV:n uutisissa, Hesari sivuilla ja kas, on saatu valeuutinen, jota nämä oikeiston omistamissa tiedoitusvälineissä hehkuttavat! Noin toimii lännen arvoyhteisö, ilman moraalia ilman käytöstapoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulee mieleen toinen vielä suurempi herra merten takaa. Molemmat yhtä uskottavia. Miten se menikään, se satu keisarin uusista vaatteista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilta-Sanomien Haapalan tekemisiä saisi JSN hieman kaivella. Tämä päivä ollut herralla melkoista sekoilua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaan mielestäsi sitä vihervasemmiston parempaa valehtelua. Suotta ministereiden sekoilusta toimittajaa syyttää. Kansan on tiedettävä totuus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katsoin Haaviston tiedotustilaisuuden ja tapahtumien kuvaus oli yksityiskohtainen ja tyhjentävä. Ei jäänyt epäselvyyttä etteikö Haavisto olisi toiminut asianmukaisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

eikös se joku muukin kiistänyt omia tekoja ja sit paljastu vielä epäily lapsiin sekaantumisesta....
misä mennään.. ?
ja sitte vielä nostavat älytöntä palkkaa ajalta kun selvitellään olmiaan sotkuja ..
veronmaksajat maksaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (25)

Uutisvirta

9:54
Beethovenin syntymästä tulee ensi vuonna 250 vuotta, Oodi ilolle soi tänään Oulussa – "Lauletaan se kuolemattoman Schillerin laulu!" Tilaajille
9:54
Nokia-johtaja Erja Sankari Oulun kauppakamarin puheenjohtajaksi – Kalevan toimitusjohtaja Juha Laakkonen varapuheenjohtajaksi
9:39
Kärppävahti Rybar yllättyi Liigan kurinpidon päätöksestä – "Missä tahansa muussa eurosarjassa olisin varmasti saanut pelikieltoa"
9:12
Hollywood-moguli Harvey Weinstein alustavaan sopuun häntä seksuaalisesta ahdistelusta syyttäneiden kanssa – Weinsteinia uhkaa jopa elinkautinen vankeus
8:28
Korjauskelvoton elektroniikka valittiin vuoden turhakkeeksi – erityismaininnan saivat parin vuoden välein vaihdettavat älypuhelimet
8:11
Israeliin jo kolmannet parlamenttivaalit vuoden sisään – vaaleja varjostaa nelinkertaisen pääministerin saama korruptiosyyte
8:00
Ilahduta naapuria, opettajaa tai valmentajaa maistuvalla joululahjalla – tässä reseptit viiteen helppoon ruokalahjaan Tilaajille
23
Katri Kulmuni: Keskusta ei hyväksy kaikkien al-Holin suomalaisten kotiuttamista – Paine ulkoministeri Haaviston ympärillä kasvaa
23
Korjauskelvoton elektroniikka valittiin vuoden turhakkeeksi – erityismaininnan saivat parin vuoden välein vaihdettavat älypuhelimet
15
Kalen! kalluppi: Pittäiskö tiernapoikia uuvistaa?
14
Postin uusi toimitusjohtaja avautuu sisäisellä videolla ikävästä julkisuudesta ja omistajaohjauksesta: ”Ei meitä ole kukaan ohjannut"
10
Kahdeksan vanginvartijan kimppuun hyökätty puolen vuoden sisällä – viranomaiset epäilevät pahoinpitelysumaa liivijengi United Brotherhoodin vastaiskuksi
8
Liukas keli aiheutti useita liikenneonnettomuuksia Pohjois-Suomessa – Oulussa kolaroivat rekka ja henkilöauto, myös muualla kolareita ja ulosajoja
5
Filee­raus­veitsi näyttää tämän kalan rinnalla leikkikalulta – Timo sai jään alta itsenäi­syyspäivänä ­siian, joka yltää kahden tiskialtaan päästä päähän: "Nyt tuli rekordi!"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

En muuttais lokeroon enään millään tuli joskus 80 luvulla sitä kokeiltua suorastaan hirvittäviä paikkoja. Lue lisää...
KJ J

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.12.

Fingerpori

12.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image