Kotimaa

Tutkija väläyttää sanktioita van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­sel­le liikkeelle

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kirkkohistorian laitoksella työskentelevä Ville Jalovaara vaatii evankelisluterilaisen kirkon johdolta järeämpää otetta vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä tapahtuneiden asioiden selvittämisessä.
Kotimaa 19.10.2013 8:06
Minna Akimo

Kirkkohistorian tutkija Ville Jalovaara perää kirkon johdolta järeämpää otetta vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä tapahtuneiden hyväksikäyttötapausten selvittämisessä.

Hänen mukaansa kirkko ei voi vetäytyä vastuunsa sillä, että kyse olisi vain liikkeen sisäisistä asioista.

Helsingin yliopistossa työskentelevä tutkija sanoo, että kirkon on pidettävä huoli siitä, että uskonnon harjoittaminen on turvallista.

”Kyse on kirkon sisällä toimivasta herätysliikkeestä, joten kirkko ei voi olla välinpitämätön, kun sen sisällä tapahtuu näin vakavia asioita”, hän sanoo.

Tutkijan mukaan kirkossa pitäisi olla valmiutta jopa sanktioiden käyttöön, jos vanhoillislestadiolainen liike ei suostu avoimeen dialogiin kirkon kanssa. 

”Jos vl-liikkeen johto ei sitoudu avoimeen keskusteluun, eikä heillä ole halua selvittää hyväksikäyttötapauksia, silloin kirkossa voitaisiin miettiä mahdollisia sanktioita. Liikkeen erottaminen kirkosta ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu, sillä se voisi saada liikkeen käpertymään vielä enemmän sisäänpäin”, Jalovaara sanoo.

Tutkija väläyttää myös  kirkon ja vanhoillislestadiolaisten johdon yhteisen työryhmän perustamista, jotta menneiden vuosien hyväksikäyttötapaukset voidaan selvittää perinpohjin.

Asioiden avaaminen ja selvittäminen on tärkeää jo liikkeen tavallisten jäsenten kannalta.

”Näiden perheiden ja liikkeessä olevien tavallisten ihmisten vuoksi toivoisin, että kirkko ja SRK selvittävät tapahtuneet asiat yhdessä ja avoimesti. Jo historiasta tiedetään, että totuuden selvittäminen on vapauttavaa”, Jalovaara sanoo.

Lue lisää 19.10.2013 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (196)

Tottakai aktiivi sosialidemokraatti hyökkää vanhoillislestadiolaisia kohtaan, koska nämä eivät hyväksy valtion ja kirkon eroa. Ville Jalovaara sen sijaan on Forssan 1905 kokouksen päätöksen kannalla ja edelleen on haluja erottaa kirkko ja valtio. Siis Jalovaaralla on poliittiset motiivit vanhoillislestadiolaisuutta kohtaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SRK on organisaatio.En tiedä oletko vl-läinen jäsen vai et joka puhut SRK-n joihtoa vastaan. Mene oman RY:n kokoukseen ja esitä siellä asiasi mitä mieltä olet ja ketä ehdotat vuosikokousedustajaksi. Tuossa kokuksessahan ihmiset valitaan ja jokaisella jäsenellä on tasavertainen oikeus mielipiteensä esille tuomiseen, tiedän sen itse naisena mikana olleena. Äänestys ratkaisee jos tulee useampia esityksiä. - Käsitykseni mukaan kova "tuomio" on niillä henkilöillä jotka liikkeen sisältä ovat moiseen ryhtyneet. Poliisille passitetaan! Jos joku on huoruudensyntiin joutunut se ei sananjulistajan tehtävässä enää toimi, oli tekotapa mikä tahansa. -Poliisi on meillä oikeuslaitoksen virkamies.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä enemmän tämän jutun taustaa katselee, sitä selvemmältä näyttää, että Kalevan "tutkiva journalismi" on kävellyt yhden demaripoliitikon asettamaan miinaan. Jalovaara on toki kirkkohistorian tutkija, mutta hän ei esitä mielipidettään kirkkohistorian tutkijana (koska sillä ei ole mitään tekemistä kirkkohistorian kanssa), vaan poliitikkona, jolle on tärkeätä olla julkisuudessa - tavalla tai toisella.

Tutkijan lausunto pitää sisällään banaliteettejä, kuten "uskonnon harjoittamisen tulee olla turvallista". Niin pitää olla myös esimerkiksi elokuvissakäynninkin. Tutkija myös ehdottaa kirkon ja vanhoillislestadiolaisten työryhmää selvittämään hyväksikäyttötapauksia. Herranen aika, eiväthän työryhmät voi selvittää ja päättää rikosoikeudellisista teoista. Mitkä lisäksi voisivat olla ne tutkijan peräänkuuluttamat kirkon sanktiot? Jalkapuuta koko Rauhanyhdistyksen johtokunnalle? Pääsihteeri polttoroviolle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ottakaa huomioon, että srk:n pappisjäsenillä on papin salassapitovelvollisuus niin kuin ev lut kirkon muillakin papeilla ja se on rippisalaisuuden suhteen ehdoton. Siksi on väärin ja turha syyttää heitä mistään salailusta. Teidän oululaisten uusi ei vl pappinne sanoo tämän päivän aamulehden haastattelussa, että jos hän olisi törmännyt hyväksikäyttötapauksiin, hän ei voisi niistä pappina puhua. Että silleen.

Kun olen lukenut näitä kommentteja niin huomaan, että jos tuollaista yleistämistä ja vihakirjoittelua laittaisitte muslimeista niin käräjillä olisitte. Ja ne jotka uhoavat jo vuosia jopa vuosikymmeniä sitten tienneet vl piirissä tällaisesta. Miksi ette vieneet niitä poliisin tietoon? Tähän olette syyllistyneet rikoksen salailuun jos ette ole tehneet niin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kenenkään, ei kenenkään tarvitse lain mukaan ilmiantaa jo tehdyn rikoksen tekijää. Poikkeus on edelleen jatkuva rikoslaissa erikseen lueteltu äärimmäisen vakava rikos (esim hankkeilla oleva törkeä lapsen seks. käyttö, perusmuotoinen eli lääppimisasteelle jäävä ei) joka olisi vielä estettävissä. Lääkäreillä, papeilla ja eräillä muilla virkamiehillä ja luottamustehtävissä toimivilla on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus tehtävää hoitaessaan tietoonsa saamista lastensuojelutarpeista. Papilla on kuitenkin rippisalaisuus vahvempi eli ripissä saaduista tiedoista ei saa tehdä lastensuojeluilmoitusta. Tavallisilla ihmisillä ei ole velvollisuutta tehdä lastensuojeluilmoitusta saipa tiedot esim. maallikkoripissä. Tekijänkään ei tarvitse lain mukaan ilmiantaa itseään. On suorastaan rikosoikeudellisten ihmisoikeuksien vastaista painostaa tekijää esim uskontoon vetoamalla ja ääritapauksessa kiduttamalla tunnustamaan tekonsa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisipa hyvä juristin selventää nämä termit juttutupalaisille. Mitä tarkoittaa käytännön tekoina seksuaalinen hyväksikäyttö ja saman rikoksen törkeä muoto. Myös pedofilian käsite on täällä aika erikoisessa käytössä. Saattaa hiukan haitata kivien heittelyä, jos joutuukin miettimään, olenko minä synnitön ja kuka on?
Pedofilian selventämiseen tosin tarvitaan lääkäri, pedofiilin teot tuomitsee juristi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On olemassa lastensuojelulaki. Tämä laki velvoittaa kaikkia puuttumaan lasten kaltoinkohteluun ja antaa mahdollisuuden puuttua tekoihin lastensuojeluilmoituksen muodossa jopa nimettömänä. Raamattu velvoittaa suojelemaan lasta kaikin tavoin, tässä ko. keskustelun keskipiteenä olevassa "jumalan valtakunnassa" lapset ei ole samassa asemassa rikosten suhteen kuin niiden tekijät. Tekijälle on löytynyt rakkaat veljet suojelijoiksi mutta uhrit on Raamatun vastaisesti jätetty heitteille. Vasta julkisuus ja Srk:laisten mielestä pakanat on saaneet asiaan jotain tolkkua, mutta Srk ei vieläkään harhaoppiaan laittomasta maallikkorippiopistaan aio luopua, tämä ei ole opillinen asia Raamatun mukaan. Raamatun mukaan opillinen asia on Jeesuksen sana Jumalan valtakunnan suurimmasta, se on lapsi, samoin Jeesuksen opetus suurimmista käskyistä, joista toinen on rakasta lähimmäistäsi. Nämä Jeesuksen opetukset ei ole ristiriidassa Suomen lain kanssa, ristiriita on Srk opetuksen ja Suomen lain kesken.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ugh. Juristi on puhunut, ei moraalista, ei raamatusta, vaan siitä, mitkä ovat lain vaatimukset. Juristi ei puhunut siitä, miten itse toimisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lääkärit tekevät rutiininomaisesti alaikäisistä humaltuneista ilmoituksen lastensuojeluun. Kuinka moni vanhempi jättää asian ilmoittamatta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Son todella hyvä, että juristi ihan itse on noin ajantasalla mitä pitää tehdä ja mitä ei pidä tehdä

A) jos aikuinen henkilö on tehnyt rikoksen alaikäistä kohtaan

B) jos tietää aikuisen henkilön tehneen rikoksen alaikäiseen kohdistuen

C) jos tietää, saa tietoonsa, että alaikäinen lapsi on joutunut rikoksen uhriksi aikuisen henkilön taholta mutta ei ole varmaa tietoa siitä kuka rikoksen on tehnyt.

Son todella hyvä, jos juristin tapa tulkita voimassa olevaa lainsäädäntöämme alaikäisiin kohdistuneiden rikosten kohdalla ja osalta on kuvailemasi mukaista. Son todella hyvä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipa juristilla tärkeä näkökulma. Tätä asiaa ei ole tuotu yhdessäkään lehtijutussa esille. Todellakin rikosoikeudellinen prosessi perustuu lakikirjaan eikä yleiseen mielipiteeseen. Nämä ovat aivan liian älykkäitä asioita ymmärettäviksi toimittajille ja kommentoijille. Tämä fakta kyseenalaistaa J.Alarannan väitöstutkimuksen keihäänkärjen. Eipä nähtävästi tuore tohtori jaksanut tutkia tarpeeksi laajasti asioita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri tuollaisen kiinteästi yhtä pitävän liikkeen piirissä on myös helppo käyttää liikkeen omia tiedotuskanavia siihen, että annetaan tietoa terveestä ja epäterveestä käyttäytymisestä. Lasten hyväksikäytön riskitekijöistä voidaan tiedottaa ja tehdä ennaltaehkäisevää työtä sekä tarjota apua hyväksikäytön uhreille ja heidän perheilleen. Usein terapeuttista tukea tarvitaan vuosien ajan ja asiantuntijat voisivat toimia yhdessä seurakunnan kanssa, jos hyväksikäyttöä kokeneet perheet ovat edelleen liikkeen piirissä. Vanhoillislestadiolaisliike voisi siis olla myös tervehdyttävä, ennaltaehkäisevä ja tukeva tekijä hyväksikäytön suhteen, jos liike vain pystyy kohtaamaan tosiasiat ja haluaa auttaa uhreja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johanna Hurtig kertoo Kalevan haastattelussa, että saarnaoikeuksia on palautettu saarnaajille, joiden pedolifiliarikos on ollut vanhentunut. Minusta tämä on todella järkyttävää, jos se on totta. En ainakaan halua kuunnella pedofiilin saarnoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

valitettavaa ja totta, kun tapahtumista on vuosikymmeniä on joidenkin pappojen kohdalla ry päätynyt kannalle ettei ole näyttöä rikoksesta kun ei tuomioistuin edes ala käsittelemään asiaa ja tämmöinen sitte jatkaa puhujana. Minä en myöskään henk koht luota kaikkiin puhujiin. Oulussa on mm useita vanhempia puhujia joista heti erottaa et höpöttävät ihan omiaan ja keskittyvät haukkumaan muita. He ovat niitä mätiä kaloja ja raatelevia susia mutta eivät sitä itse tunne eikä ryn johto myös, näitä tulee todella kavahtaa eikä heidän opetustaan tule kuunnella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmetyttää nämä kirjoitukset, itse liikkeeseen kuuluvana voin sanoa että en tiedä yhtään tälläistä tapausta niin ei nämä nyt kovin yleisiä voi olla eikä kukaan meistä hyväksy tälläistä toimintaa. Syyllisen pitää sovittaa tekonsa myös maallisen lain mukaan. Mopo on karannut käsistä jos jollain kadulla asuu esim. yksi rattijuoppoumuksesta tuomittu niin tarkoittaako se että kaikki sillä kadulla asuvat ovat rattijuoppoja. Nythän tämä yleistetään meihin kaikkiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tätähän täällä on huudettukin vähintään joka toisessa kirjoituksessa; kun en Minä tiedä ketään enkä mitään niin eihän tämä vl-liikkeen (liikeessä on arviolta noin 150 000 henkilöä) sisällä oleva rikollinen toiminta ole totta eikä sellaista voi olla olemassa! Kysehän ei ole mistään yleistämisestä eikä siitäkään että vl-sakki laitettaisiin samaan muottiin kaikkinensa. Kyse on siitä, että vl-liikeen sisällä on rikollista alaikäisiin kohdistunutta hyväksikäyttöä ja pedofiliaa, joka olisi pitänyt jo aikapäiviä sitten tuoda maallisen oikeusjärjestelmämme eteen. Mutta vl-liikkeen sisällä on valittu linjaksi, että synti ku synti, vaikka kyse olisi rikoksesta, niin aina sen joku uskonveli anteeksi toiselle veljelle antaa. Ja näinhän se ei voi todellakaan olla missään päin maata. Rikos on vielä vakavampi kun se kohdistuu alaikäiseen lapseen, joka on muutoinkin aina erityisen suojan tarpeessa omassa elämässään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ei ihmetytä yhtään avaa silmäsi ja korvasi eläkä ota kaikkea todesta mitä ryllä kerrotaan puhuja voi itse olla raateleva susi.
Minä tiedän lukuisia nyt 30-40v uhreja naisia kaikki. Osalla on oma perhe osa ei ole pystynyt siihen. Kaikilla on traumoja ja ovat hakeneet apua. Osa edelleen vlä osa ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaadin heti Voden eroa ja Händyn myös. Samoin koko srkn johtokunnan on parasta erota heti ja valita suljetulla lippuäänestyksellä uudet tyypit!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitenkäs toimitaan muiden vl-liikkeeseen kuulumattomien kirkonjäsenten suhteen, jotka ovat syyllistyneet hyväksikäyttöön, niitäkin löytyy aivan varmasti...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Poliisi ja oikeuslaitos pyrkii selvittämään mahdollisuuksien rajoissa. Vl-liike ei anna jäseniään ilmi em tahoille, joten on hyvä, että kirkko pyrkisi ratkaisemaan näitä rikoksia. Kirkon työntekijöillä on sitten taas Ilmoitusvelvollisuus virkavallalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (196)

Uutisvirta

22.10.
Ratavaurio sotkee liikennettä pääradalla: Pohjoiseen matkalla olevat yöjunat odottavat Tampereella, Oulu-Tampere -junan matkustajat saivat taksikyydin
22.10.
Venäjän ulkoministeri Lavrov: Venäjä ja Turkki alkavat partioida yhdessä Syyrian pohjoisosissa
22.10.
Viime kauden vastustajan valmentajaa harmittaa: "Pukkia tarjottiin mestaruussarjan kaikille seuroille"
22.10.
Parlamentin alahuone hyväksyi Johnsonin ehdottaman brexit-lain, mutta kumosi esityksen lain tiukasta aikataulusta
22.10.
Pekka Rautio löysi uuden intohimon politiikasta – vaalityön tekeminen oli raahelaislähtöiselle kitaristille yhteiskuntaopin jatkokurssi
22.10.
Autotalli kärsi vahinkoja tulipalossa Haapajärvellä, tuli tarttui läheiseen päärakennukseen – palo uhkasi myös naapuritaloa
22.10.
Tieliikennekeskus varoittaa huonosta ajokelistä: Lapissa tulee lunta tai räntää, tienpinnat voivat jäätyä Pohjois-Pohjanmaalla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sähköautot valtaavat vähitellen liikenteen

128 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

En käy töissä!

Mutta nämä aloitukset satuttaa aina eniten kateellisia. Vastauksista näkee ketä. Lue lisää...
Niin tai näin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.10.

Fingerpori

23.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image