Kotimaa

Tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den mie­le­no­soi­tus­telt­taa kohti heitettiin pulloja Oulun torilla – Poliisi: Tulta ei ole ollut

Turvapaikanhakijoiden mielenosoitusteltalle on osoitettu paikka torilta, jonne se siirrettiin viime viikon perjantaina. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Kotimaa 7.4.2017 11:27 | Päivitetty 7.4.2017 15:48
Kaleva

Oulun torilla olevaa turvapaikanhakijoiden mielenosoitustelttaa kohti heitettiin perjantain vastaisena yönä lasisia pulloja. Poliisin mukaan pulloja oli kaksi ja mielenosoituksen järjestäjien mukaan kolme.

Mielenosoituksen järjestäjän mukaan tämä pullo heitettiin kohti telttaa. KUVA: Mielenosoituksen järjestäjän kuva

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Nina Similä Oulun poliisista kertoo, että pullon sisällä oli nestettä, jota roiskui telttakankaalle. Similän mukaan haju on viitannut polttoöljyn tapaiseen aineeseen. Pullon suulle oli tukittu myös rätti.

– Tulta ei ole ollut, eli se ei ole ollut palava esine mikä on heitetty, Similä painottaa.

Tapaus sattui kello 4.30 aamulla. Similän mukaan heittäjät olivat saapuneet paikalle valkoisella vanhemman mallisella henkilöautolla. Poliisi ei tiedä onko pullo heitetty autosta vai onko joku noussut autosta ulos heittämään sen. 

Teltassa oli tapahtumahetkellä muutama henkilö. Mielenosoituksen suomalaisjärjestäjä Mona Hyvärinen kertoo, että henkilöt ovat suhtautuneet tapaukseen pääosin rauhallisesti, mutta erittäin ihmetellen. Kukaan ei loukkaantunut tapauksen yhteydessä.

Hyvärisen mukaan mielenosoittajilla on ollut turvaton olo torilla, minne teltta siirrettiin viime perjantaina.

– Tämä ei ole turvallinen paikka, koska täällä ei olla ihmisten silmien alla vaan syrjässä, Hyvärinen sanoo.

Poliisi tutkii tapausta vahingontekona.

 

Päivitetty kello 15.48: Lisätty poliisilta saatu tieto, jonka mukaan pulloja oli kaksi sekä kommentti nesteen hajun viitanneen polttoöljyn tapaiseen aineeseen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

26
Pakkasjakso jatkuu Oulussa ensi viikolla – alkuviikosta kylmyys hellittää hiukan
23
Oulu10:stä remontoidaan tukikohta palvelu-uudistukselle, joka toimii yhden luukun periaatteella – ajattelutapa palvelukonseptissa uusiksi
15
Täydellinen kuunpimennys näkyy Oulun taivaalla aamulla – lähetä kuva "superverisusikuusta"
14
Oulun yliopistossa on kehitetty ennätysluja ekobetoni – valmistetaan kuivista raaka-aineista ja vedestä
12
Analyysi: Pääministeri May yrittää maanantaina löytää ulos umpikujasta, mutta kova brexit lähestyy päivä päivältä
10
Pakkanen näkyy eläinlääkärin vastaanotolla Oulussa: Koirien anaalirauhasvaivat lisääntyvät – lähetä kuva lemmikin talviasusteesta
8
Harkimo vihjaa loikkauksesta: "Huomenna selviää, kuka kansanedustaja liittyy Liike Nyt -eduskuntaryhmään"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan pohjoisosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

227 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuka on juoppo

Omasta vankasta juopon kokemuksestani sanon, että juoppo on henkilö joka löytää syyn alkoholin hankkimiseen ja juomiseen... Lue lisää...
juoppo evp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image