Kotimaa

Tuore väitös: Puolukkamehu voi alentaa verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa

Puolukkamehu on havaittu hyväksi korkeasta verenpaineesta kärsiville. Arkistokuva. KUVA: Vesa Joensuu
Kotimaa 10.12.2019 9:17
Anna Leinonen

Kokeellisen tutkimuksen mukaan puolukkamehun pitkäaikainen juonti alensi kohonnutta verenpainetta ja paransi verisuonten toimintaa. Tämä käy ilmi Anne Kivimäen Helsingin yliopistossa tekemästä väitöstutkimuksesta.

Runsaasti polyfenoleita sisältävät ruoat alentavat sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Suomalaisista marjoista puolukka, mustikka, karpalo ja mustaherukka ovat erinomaisia polyfenolien lähteitä.

Kivimäen väitöstutkimuksessa selvitettiin kylmäpuristetun puolukka-, karpalo- ja mustaherukkamehun vaikutuksia rotilla, joista osalla oli geneettisesti korkea verenpaine. Rotat saivat mehuja 8–10 viikon ajan.

Laimea puolukkamehu alensi merkittävästi jo koholla ollutta verenpainetta. Enemmän polyfenoleita sisältänyt mehu paransi verisuonten heikentyneen toiminnan terveiden suonten tasolle. Mehu ei estänyt eläinkannalle tyypillistä iän mukaista verenpaineen kohoamista.

– Puolukkamehu ei korvaa lääkehoitoa, mutta se on hyvä ravitsemuksellinen lisä, Anne Kivimäki sanoo tiedotteessa.

Muilla mehuilla ei niin selvää vaikutusta

Kohonnut verenpaine, verisuonten toimintahäiriöt sekä niihin liittyvä matala-asteinen tulehdus koskettavat suurta osaa suomalaisista. Lääkehoidon lisäksi ravinnolla on keskeinen merkitys näiden sairauksien hallinnassa.

Tutkimuksen mukaan puolukkamehu esti matala-asteiseen tulehdukseen liittyvien geenien ilmentymistä valtimossa. Muilla marjamehuilla ei ollut yhtä selkeitä vaikutuksia.

Vaikutusten taustalla ovat luultavasti matala-asteisen tulehduksen väheneminen sekä mekanismit, jotka liittyvät verenpaineen säätelyyn.

Kivimäen mukaan tutkimuksen pohjalta voidaan edetä vertaileviin kliinisiin tutkimuksiin terveillä henkilöillä, joiden verenpaine on hieman koholla mutta lääkehoidolle ei ole vielä tarvetta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (32)

Aito suomen kansa ei siis nyky " jenkki mättöjen ahmijat" Ovat aina tiennet luonnosta ne hivenaineet on saatu ja saadaan. Tämäkö on näille nyky tutkijoillekkin NIIN UUTTA JA IHMEELLISTÄ ??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä ollut vuodesta 2016 käytössä kylmäpuristettu mehu, jossa puolukan lisäksi mukana mustaherukkaa, mustikkaa, tyrniä, karpaloa sekä variksenmarjaa. En tiedä onko sattumaa vai ei, mutta miehen verenpaineet ollaan saatu ihanteellisiin lukemiin. Itsellä ei verenpaineen kanssa ole ollut ongelmia, mutta mikään pöpö ei ole iskenyt. Onko se tuon mehun ansiota vai ei - sitä ei kukaan tiedä, mutta terveellinen valinta se joka tapauksessa on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä että on Suomessakin tutkittu tätä asiaa oikein virallisesti ja puolukan edulliset vaikutukset verisuoniin menee laajempaan tietoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syön joka aamu n. 3 dl marjoja puuron kanssa: mustaherukka, punaherukka, puolukka, tyrni ja mansikka. Onkohan kokonaisilla marjoilla sama vaikutus kuin mehuilla ko. marjoista? Flunssat ovat kyllä kiertäneet minut ja eikä muutenkaan voinnissa ole ollut valittamista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lisäksi täällä syödään mustikkaa ja hillaa sekä vatelmaa. Kokonaisessa marjassa on hyvänä terveellisenä lisänä kuori ja siemenet, mehuissa ne taitaa puuttua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

C-vitamiini on elintärkeää verisuonten kunnolle. Kun verisuonet ovat kunnossa, verenpaine pysyy aisoissa. Syön mieluummin C-vitamiinia kuin verenpainelääkkeitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdottomasti samaa mieltä. Kannattaa hoitaa terveyttä eikä oireita. Korkea verenpaine on oire siitä, että elimistöllä on hätätila ja se joutuu painamaan kaasua koko ajan, jotta kone pysyy käynnissä. Elimistössä voi olla hätätila erilaisita syistä johtuen; ylipaino, matala-asteinen tulehdus, paineiden oma stressi, tupakka, alkoholi ja muut karsinogeenit, epäterveellinen ja paljon lisäaineita sisältävä prosessoitu ruoka sekä sokerina pohjalla gluteeni. Ylipaino hoituu pois kun korjaa nuo muut elimistöä rasittavat tekijät ensin pois.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi siis ei ole olemassa lääkettä jossa olisi polyfenoleja? Tuohan tuntuisi utopistisen hyvältä paikalta luoda toimiva lääke ja rahastaa samalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli korva käärössä, kysyin miksi? Oli tehnyt puolukkahuuppaa sekoitinsauvalla ja kärpänen oli surrannut korvalehdelle. Kalle oli työntänyt sauvasekoittimen korvalehdelle ja painanut kytkintä. Verta ruuttasi vietävästi, vaan oli se kärpänenkin kadonnut. Niin että voi se puolukka olla vähemmänkin terveellistä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puolukka on rasvasieppari, joten verisuonten kunto paranee veren rasva-arvojen alenemisen myötä. Puolukkasurvos toimii varmaan myös.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kylmäpuristetut mehut, varsinkin karpalo, tuovat helpotusta iän mukana tuleviin virsaamiseen liittyviin vaivoihin. Vielä kun huolehtii riitävästä sinkin saannista, ei tarvita eturauhasen liikakasvulle ja virtsatiehyeille tarkoitettuja monisivuvaikutteisia, bisneksen ehdoilla tehtyjä lääkevalmisteita. Edellisen sanan olisin halunnut laittaa sitaatteihin, mutta jääköön nyt silleen.

P.S. Saa ne marjat syödä sellaisenaankin saman vaikutuksen saadakseen, ettei pelkästään mehuna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rottatutkimus, jonka tuloksena: ehkä. Ei hajuakaan miksi. Luultavasti tarvitaan vielä paljon lisää tutkimusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitenkähän puolukkapulveri mahtane vaikuttaa, kun kaupoissa myytävän puolukka pulverin väitetään sisältävän kaikki tuoreen puolukan aineseosat? Purkin kyljessä jopa lukee että teelusikallinen pulveria vastaa desilitraa tuoreita puolukoita. (Tämä tosin ruotsissa). Itse olen poiminut ja kuivatellut aroniaa, mustikkaa, puolukkaa ja mustaviinimarjoja, kuivatellut koska ne vievät vähemmän tilaa ja säilyvät ilman säilöntä-aineita. Niitä sitten jauhanut tehosekoittimella ja sitä jauhoa runsaasti aamujogurtin sekaan muiden lisukkeiden lisäksi. Näin itse poimittuna tietää mitä saa ja miten hygieenisesti käsiteltynä, samoin sienet joita myöskin poimin ja kuivaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän kuivatussa marjassa on periaatteessa kaikki se, mikä tuoreessakin. Vesiliukoiset vitamiinit (kuten C) tosin vähenevät ajan myötä. Marjojen osalta oleellista on syödä myös siemenet, jos meinaa saada hyödylliset rasvahapot käyttöön. Siemenet täytyy myös särkeä, mutta tehosekoittimellahan se onnistuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pulveriksi käsitellyt, esim. kapseleihin pakatut, eivät ole kuivattuja marjoja. On kuluttajia harhauttavaa väittää yhden kapselin / teelusikallisen sisältävän desin verran tuoreen marjan vaikuttavia ainesosia. Marjoissa polyfenolit ovat pääosin juuri kuoren alla. Ei taitajaa joka prosessoi tuotteen ilman että "onnistuu nitistämään" pulveriinsa tulevat elävät, hyödyttävät ainesosat. Se että näitä "ihmerohtoja" ei ole hyväksytytty lääkkeiksi, kertokoon kuluttajalle "totuuden" niiden terveysvaikutuksista. Ovat useimmiten nautittuna pelkästään harmittomia, mikä sekään ei kaikkien tuotteiden osalta ole taattu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Seitsämän ja kahdeksankymmen luvuilla vodka puolukkamehulla oli liki klassikko drinksu kapakassa, olimme jo silloin tietoisia terveysvaikutuksista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mulla on jo moni kaveri tuonpuoleisesta, kun joivat pelkästään tuota mainuttua juomaa, ite otin oluttaki välillä ja hiihtelin. Nyttemmin juon puolukka mehua päivittäin, nolla%olutta ja hiihtelin vieläkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

24.1.
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
24.1.
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
24.1.
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
24.1.
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
24.1.
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
24.1.
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
24.1.
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image