Kotimaa

Tunteet kuumenivat EU-keskustelussa - Meri syytti Arhinmäkeä tönimisestä kesken tie­do­tus­ti­lai­suu­den

Kotimaa 14.3.2018 2:22 | Päivitetty 14.3.2018 15:08
STT

Suomen tulevaa EU-puheenjohtajuutta koskeva tiedotustilaisuus meni avoimeksi riitelyksi aamupäivällä Kesärannassa. Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri syytti vasemmistoliiton Paavo Arhinmäkeä tönimisestä, kun Arhinmäki puuttui Meren puheenvuoroon kesken kaiken kameroiden edessä.

Tapahtumat alkoivat, kun Meri väitti, että puolueiden yhteisessä keskustelussa olisi noussut lähtökohdaksi integraation ja EU:n syventäminen. Muiden puolueiden edustajat keskeyttivät Meren puheen vastalauseilla.

Hetkeä myöhemmin Arhinmäki astui kameroiden eteen kertomaan oman näkemyksensä. Hän moitti Meren puhuneen muiden sanomisista aivan jotain muuta kuin mitä oli todellisuudessa sanottu. Arhinmäki heilutti puhuessa käsiään, ja hänen kätensä kävi myös Meren rintakehällä.

- Katso, oikein tönäisit minua, Meri keskeytti puolestaan Arhinmäen.

Meri sanoi STT:lle myöhemmin eduskunnassa, että hän todella koki Arhinmäen tönäisseen häntä. Meren mielestä Arhinmäki vähätteli asiaa.

- Hän ei ilmeisesti sitä huomannut. Eniten minua harmittaa, että hän olisi voinut vain sanoa minulle, että sori ja anteeksi.

Meri sanoi kokeneensa Arhinmäen puuttumisen "aika yllättävän aggressiivisena".

- Hän oli muutenkin aika hermostunut siinä tilanteessa. Jos sitten haluaa oikaista tai olla eri mieltä minun kanssani, niin varmasti saa puheenvuoron ilman että tarvitsee niin kauheasti meuhkata.

"Puheet eivät vastanneet keskustelua miltään osin"

Arhinmäki kiisti tökänneensä, tönäisseensä tai käyttäytyneensä tilanteessa väkivaltaisesti.

- Pidän tietysti valitettavana, jos hän on kokenut sen näin, Arhinmäki sanoi STT:lle eduskunnassa.

Hän perusteli puuttumista Meren puheenvuoroon sillä, ettei julkisuudessa voi väittää ihan mitä tahansa muiden sanomisista.

- Kaikki reagoivat hyvin voimakkaasti hänen väitteisiinsä ja puheisiinsa, kun ne eivät vastanneet miltään osin sitä keskustelua, mitä käytiin.

Meri kuitenkin kiisti STT:lle puhuneensa palturia muiden sanomisista.

- En mielestäni vääristellyt.

Aamun sanaharkkaan palattiin vielä alkuiltapäivästä Kesärannassakin, kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) palasi median eteen tavattuaan Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin. Sipilän mukaan kaikki olivat yllättyneitä Meren puheenvuorosta.

- Minun oli vaikea tunnistaa edes tuota aihetta, jonka hän (Meri) tuossa nosti esille, Sipilä sanoi.

Sipilä: Teemoja hahmoteltu 12-15

Sipilä kertoi aamulla eduskuntaryhmien tapaamisen jälkeen, että Suomen EU:n puheenjohtajuuskautta varten hahmoteltuja teemoja on jo noin 12-15.

Sipilän mukaan tavoitteena on nyt valmistella erilaisia vaihtoehtoja, joista seuraava hallitus voi valita mieleisensä.

Suomen EU-puheenjohtajakausi osuu ensi vuoden loppupuoliskolle. Kaikki eduskuntapuolueet ovat mukana kauden valmistelussa, sillä ohjelmasta päätetään lopullisesti vasta eduskuntavaalien jälkeen.

- Sovimme, että ensi viikolla tuomme yhteisen prosessipaperin, jossa määritellään, miten suuri valiokunta on työssä mukana ja jatkamme varmasti tällä kokoonpanolla asian käsittelyä, jotta saamme seuraavalle hallitukselle ainakin tarjottimelle erilaisia vaihtoehtoja, Sipilä kertoi.

Pääministerin mukaan Suomen puheenjohtajuuskauden alku osuu haasteelliseen aikaan heti eduskunta- ja EU-vaalien jälkeen. Ajankohta tuo Suomelle myös mahdollisuuden vaikuttaa komission viisivuotissuunnitelmaan, mitä Sipilä piti tärkeänä.

- Eurooppa-neuvostossa sitä käsitellään jo kesäkuussa 2019 ja sitten uusi komissio siltä pohjalta lähtee tekemään prioriteetit ja painopisteet ja niihin vaikuttaminen on nyt tämän kauden yksi tärkeimmistä EU-vaikuttamisen tehtävistä.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ei varaa eläkkeiden korotuksiin

se ei saisi antaa "etua "suurituloisille? Me tämä maa elätetään. 10%, eli suurituloiset maksaa pitkästi yli puolet vero... Lue lisää...
MIksi?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image