Kotimaa

”Tunnin puheista viiden tonnin lasku” - valtuuston kalliit net­ti­lä­he­tyk­set kismittävät

Jorma Leskelän (kesk.) lisäksi aloitteessa on 21 muun valtuutetun tai varavaltuutetun nimet. Osittain jää kyllä epäselväksi, kenen. KUVA: Kaleva
Kotimaa 29.10.2014 6:08
Liisa Laine

Valtuutettu Jorma Leskelä (kesk.) jätti maanantaina yhdessa 21 muun valtuutetun ja varavaltuutetun kanssa aloitteen, että valtuuston kokousten videoinnit tulisi keskeyttää eduskuntavaaleihin saakka.

Leskelän mielestä ehdokkaina olevat valtuutetut käyttävät tilanteen hyväkseen ja hakevat itselleen näkyvyyttä kaupungin laskuun.

”Ehdokkaita on kolmasosa. Jos jokainen heistä käyttää yhden kolmen minuutin puheenvuoron, jo se pitkittää kokousta tunnin. Jokainen alkava tunti kolmen tunnin jälkeen maksaa kaupungille 5 000 euroa.”

Kalevan nettilehdessä esitys on herättänyt vilkasta keskustelua. Kommentoijia on huomattavasti enemmän kuin kaupungin tilastojen perusteella videoiden katsojia.

Moni on sitä mieltä, että kansalaisten demokraattista tiedonsaantia halutaan rajoittaa.

Leskelä vakuuttaa, ettei siitä ole kysymys.

”Olen videoinnin kannalla itsekin, mutta sen voisi hoitaa jollakin yksinkertaisella kameralla, koska mikrofonithan siellä jo on.”

Näin toimitaan esimerkiksi Jyväskylässä. ”Siellä on salin perällä yksi kamera, jonka virastomestari kokouksen alkaessa panee käyntiin ja kokouksen lopussa sammuttaa”, kertoo verkkotiedottaja Martti Holma Oulun kaupungilta. 

Oulussa kuvaa otetaan neljällä kameralla ammattilaisten voimin. Holman mukaan oululaisille haluttiin tarjota laadukkaampi tulos.

Sopimus voimassa
vuoden kerrallaan


Kaupunki on kilpailuttanut videoinnin keväällä 2013. Sopimus on voimassa vuoden kerrallaan. Kustannus on 1 400 euroa kokoukselta.

Leskelä laittoi aloitteensa kiertämään valtuuston kokouksen aluksi. Listaan kertyi 22 nimeä. Osasta saa selvän, osasta ei.

”Ei siihen mitään nimen selvennyksiä tule, enkä katsonut keitä oli mukana. Panin listan kiertämään ja kun se aikanaan palautui minulle, toimitin aloitteen kokouksen sihteerille.”

”Selvän” allekirjoituksen ovat jättäneet Leskelän lisäksi keskustan Anna-Kaisa Lepistö, Eero Halonen, Antti Huttu-Hiltunen, Raimo Hämeenniemi, Suvi Helanen, Sirpa Tikkala, Pekka Kainua, Juha Huikari ja Kari Myllyniemi sekä perussuomalaisten Annemari Enojärvi, Aatos Manninen ja Sebastian Tynkkynen. Yhdeksästä nimestä ei saa  selvää.

Tänä vuonna videoiduilla valtuuston kokouksilla on ollut keskimäärin 110 eri katsojaa kokousta kohden. Suurin osa katsoo vain hyvin pienen hetken. Videoitua lähetystä on seurannut yli kymmenen minuuttia keskimäärin 14 katsojaa ja yli puoli tuntia keskimäärin 5 katsojaa per kokous.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (132)

Kaikki tietää että kun pääsee kaupungin kanssa tekemään sopimuksen on rahahuolet ohi. Tarkistakaa joku viisas kaikki kaupungin nimellä tehdyt sopimukset ja kilpailutus käyntiin. Se joka näitä huonoja sopimuksia allekirjoittaa joutaa saada kenkää, näin yksityiselläkin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järjetön hinta per kokous. Sillä rahalla hankkii jo kamerat ja asennuksen ja loppu on ilmaista. Selvä osoitus osaamattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miekin voin lähteä puhumaan tuolla tuntipalkalla vaikka mistä. On se niin väärin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Videoinnit antavat myös katsojille mahdollisuuden tarkastella ketkä valtuutetuista todella keskittyvät yhteisten asioiden käsittelyyn ja ratkaisujen etsimiseen. Mikäli kokoukset pitkittyvät on kokouskäytännöissä petraamisen varaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Videoinnit pitäisi keskeyttää vai lopettaa sopimuskauden päätyttyä? Tehdyt sopimukset ova osapuolia sitovia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tarvita videointia. Kaupunkilaisten rahan haaskausta. Jota kiinnostaa, niin voi mennä paikalle tai lukea Kalevasta huomenna. Pääosa kerrotaan jo edeltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minusta tuo on halapaa, jos 4 ukkoa on töisä +kalusto ja valmistelee homman. Kokouksethan kestää sikapitkään ja ovat vielä illalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä, mutta kun homma voidaan hoitaa ilman ammattilaisiakin. Pelkkä hyvälaatuinen webkamera riittää ihan hyvin. Sen hinta on muutamia satasia kertaluontoisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikähän tässäkin on oikeasti syynä? Veikkaisin, että yrittävät salailla mitä tuolla tehdään..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Virtuaalikirkko hyvin yksinkertainen systeemi. Samanlainen tuonne valtuustohommaan. "Virtuaalivaltuusto"!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Virtuaalikirkko on käsittääkseni toteutettu vielä isommalla kapasiteetilla... että se siittä ehdotuksesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sori mut virtuaalikirkko maksaa vielä enemmän ja sinä maksat siittä kirkollisverossa :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoista että streamaupalvelut kaupungille tuottavaa yritystä ei löydy yritysrekisteristä edes kotisivuilleen merkityn osoitteen perustella, eikä heidän kotisivuillaan ole osoitetta ja puhelinnumeroa lukuunottamatta mitään tietoa yrityksestä tai sen henkilökunnasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haluaisin oikeasti nähdä jonkinlaista kululaskelmaa kuinka livestreamin saa maksamaan noin paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pohjoisessa on vielä halvat hinnat, etelässä ei saa tuolla hintaa vielä minkäänlaista palvelua :) Numerot ei ala ykkösellä, eikä välttämättä edes kakkosella.. ja tyypeillä on asiakkaita enemmän kun ehtivät tehdä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällähän oikeita livevideotuotannon asiantuntijoita jotka tietää miten homma hoidetaan. Tämmöisiä ei hoideta 100€ nettikameralla ja halvimmalla läppärillä, kuvan ideana lienee myös näyttää kuka puhuu. Ehkä se 1400€ riittäisi jonkintasoiseen kameraan, mutta ei missään tapauksessa esim. automaattisesti kohdistavaan kameraan. Läppärillä et saa sitä videota livenä nettiin eikä se siellä netissä näy jos siellä ei ole striimaavaa palvelinta (kahdennettuna) joka mahdollistaa useamman yhtäaikaisen katselun. Ja sen lähettävän ja striimaavan pään laitteistoissa on ohjelmistoja joissa on lisenssit, ja nekin maksaa. Itse en lähtisi tekemään tuolla kokoonpanolla ja 1400€/kokous moista hommaa jos sillä pitäisi elää

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä viimeinen oli jo hyvätasoinen ja kalvotkin pystyi lukemaan. Tuo kuvasulku on höpöä. Kyllä nämä tuota, tuota, tuota puhujat tunnetaan. Samoin "rumpuihimiset". ja tuppisuut. Toiset taas jatkuvasti kinastelevat henkilöiden kanssa ja kansalaiset unohtuvat. On siellä asiallisijakin, useitakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtuustojen ,hallituksen ja lautakuntien kokouksia ei missään tapauksessa saa videoida ,puhumattakaan nettiin panna.
Meillä Tyrnävällä ei videoida ,eikä äänitetä ,vaan on pitäydytty vanhassa hyvässä systeemissä ,joka mahdollistaa kunnon pelaamisen ,suljettujen ovien takana .
Mitä siitä nyt tulisi ,jos.......?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun kaupungilla on oma ATK osasto ja armeija tukihenkilöitä ,ja mokoman nettikameran päälle napsauttaminen maksaa 1400€ . On sitä Pennasella löysää rahaa , eikä ole lamaa .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (132)

Uutisvirta

14:41
Kolttamuusikko Jaakko Gauriloff palkittiin elämän mittaisesta kulttuurityöstä Tilaajille
14:35
Finnair peruu lentonsa Pekingin Daxingiin ja Nanjingiin maaliskuun loppuun asti
14:15
Vanhemmat pakottivat 5-6 vuotiaan lapsen nukkumaan ja syömään kädet sidottuina, tutkimuksissa kyynärvarresta löytyi arpi: ”Äiti on tehny ton saksilla”
13:49
HS: Verkkojätti Amazonin saksalaisen sivuston ohjelmistovirhe jumittaa toimituksia Suomeen
13:30
Nivalan vakavan liikenneonnettomuuden kuljettaja oli 17-vuotias, saanut kortin poikkeusluvalla – auto ajautui pellolle kymmenen metrin päästä bussipysäkillä odotelleista ihmisistä
13:11
Valtuutettu Lokka tiistaina käräjillä, syytetään kahdesta kansanryhmää vastaan kiihottamisesta
12:56
Auto pyörähti penkkaan Pohjantiellä Kempeleessä – poliisi antoi suullisen huomautuksen
48
Yli 600 Stora Enson Oulun tehtaalla työskentelevää henkilöä osallistuu lakkoon – "Me olemme sitä mieltä, että talkootyön pitää nyt loppua"
27
Mestarivalmentaja Kari Jalonen sai kenkää SC Bernistä – edelliskausien menestys ei paljon painanut
26
Surkea ajokeli aiheutti kilometrien mittaiset seisahtelevat jonot Pohjantien aamuliikenteessä
19
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli sataan – ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Wuhaniin ja Hubein maakuntaan
15
Jokunen republikaani äänestää Trumpia vastaan, uskoo puolueen senaattori – Trumpin oikeudenkäynti jatkuu, uusi vuoto asetti puolustuksen tukalaan asemaan
11
Sähköautoilijan kokemattomuus ja latausongelmat kostautuivat maantiellä, Helsinki–Vaasa-väli venyi 14 tuntiin – Näin käytetty ja halpa täyssähköauto toimii Suomen talvessa Tilaajille
10
Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen kansanedustaja Ano Turtiaisesta – taustalla kansanedustajan tviitti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamulla ja aamupäivällä maan keski- ja itäosassa sekä Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image