Kotimaa

Torstaina aamuyöllä voi nähdä meteoreja, avaruusaseman ja superkuun rippeet

Superkuun rippeitä voi näkyä Suomen taivaalla keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Arkistokuva. KUVA: Jarmo Kontiainen
Kotimaa 2.1.2018 10:27 | Päivitetty 2.1.2018 10:38
STT, Kaleva

Keskiviikon ja torstain välisenä aamuyönä voi nähdä tähdenlentoja pilvien lomasta, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Ursan tiedottajan Anne Liljeströmin mukaan Kvadrantidien meteoriparven kesto on vain joitain tunteja.

Liljeströmin mukaan niin sanottu superkuu saattaa myös himmentää loistollaan tähdenlentojen näkyvyyttä.

Viime yönä loistanut superkuu oli nähtävissä eri puolilla maailmaa. Superkuuksi kutsutaan tilannetta, jossa kuu on radallaan lähimmässä pisteessä Maata täydenkuun aikaan. Kuu oli täysi tänä aamuna neljän jälkeen Suomen aikaa.

Kansainvälisen avaruusasema ISS:n voi nähdä paljain silmin aamutaivaalla reilun viikon ajan.

Tulipalloja taivaalla

Suomen taivaalla on näkynyt viime kuukausien aikana kaksi tulipalloa.

Marraskuussa Pohjois-Lapin taivaalla näkyi harvinaisen kirkas ja kauan taivaalla näkynyt tulipallo, josta putosi kymmeniä kiloja meteoriitteja Vätsärin erämaan alueella Pohjois-Lappiin.

Joulukuussa Suomen yli lensi niin ikään kirkas tulipallo, joka näkyi myös Oulun seudulla.

Superkuu loisti Pohjois-Suomessa marraskuussa 2016. Kalevan lukijat kuvasivat tuolloin poikkeuksellisen suurena näkynytä kuuta.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näin suuren meteoriitin viime vuonna, se oli sellainen elämän mullistus, pani ajatteleen jos tuollainen iskeytyy maahan se on menoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa ko. aikaan tuhnupierunhajuista alapilveä, joka paikassa. Ei kait pakko ole herätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja höpöt. Nuo tähdenlennot sun muut mitä ennustetaan näkyvän ovat vain Nasan organisoimia näytöksiä jotta ihmiset uskoisivat maapallon olevan pyöreä pallo. Ittakaa ihmiset selvää asioista älkääkä uskoko mitä tahansa höpötieteitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näkyneekö ISS Oulun korkeudelta kun hädin tuskin näkyy eteläisessä Suomessa ? Epäilen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lisäisin listaan vielä avaruusalukset eli ufot. Jos joskus, niin nyt niitä voi nähdä ja kerrankin ei leimata hulluksi. Ei ole montaa viikkoa kun Pentagon julkaisi videon jossa hävittäjälentäjä kuvasi ufoa joka teki liikkeitä mitkä eivät ole meidän tekniikalle mahdollisia. Tämän lisäksi Pentagon salli kyseisen lentäjän antaa haastatteluja valtakunnan uutisissa eikä lentäjä peitellyt näkemystään siitä, että kyseessä ei ollut Maasta peräisin oleva asia, vaan se oli tullut jostain toisesta maailmasta. Meitä valmistellaan täyteen ulostuloon siitä mikä todellisuus on eli nyt on hyvä aika lähteä bongailemaan ufoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niitä Superkuitakin on viime vuosina mainostettu lehdissä sen verran usein, että koko sana on kokenut jo inflaation. Tuntuu olevan kohta yleisempi luonnonilmiö kuin paukkupakkanen (nykyisen sensaatioajan tiedotusvälineille kylmempi kuin -10 C).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä ei koske Oulua. Oulussa ei ole nähtävissä muuta kuin harmaata pilvimassaa.
Liekö aurinkoa, kuuta ja tähtiä edes olemassa enää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja jos harmaata pilvimassaa ei ole, niin valosaastetta sitten.
Ei ole Oululaiset nähneet tähtiä, kuuta tms. valovuosiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valovuosi on matka, jonka valo kulkee yhdessä vuodessa, noin 9,46 biljoonaa kilometriä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No jo on uutinen. Kyseisiä uutisotsikossa mainittuja asioita olen nähnyt jo vuosia, viikottain. Viinaa kun ottaa niin...
Ja kaupan tekijöiksi seuraavana aamuna näkee sängyn alla villikissoja ym. petoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23:08
HS: Huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastossa maaliskuun lopussa olleet suojaimet eivät olisi riittäneet edes yhdeksi päiväksi
22:37
Ranskassa koronakuolleita jo lähes 13 200, tehohoitopotilaiden määrä kuitenkin laskenut – Italiassa tartuntoja yli 147 500 ihmisellä
22:18
Pääsiäiskokko aiheutti hälytyksen rakennuspalosta Iissä
21:46
Kajaanilainen Eila Aavakare sairastui koronavirukseen ja toivoo kansalaisten suojaavan läheisiään tartunnoilta – "Tätä ei pidä vähätellä. Olemme kokeneet sen ja käyneet aivan rajalla" Tilaajille
20:30
Vjatsheslav Fandul oli 20 vuotta sitten sankari, jonka maalit takasivat Kärpille liiganousun – "Tiesin, mitä Kärpät ja nousu merkitsivät Oululle" Tilaajille
20:26
Vahvistettuja koronaviruskuolemia koko maailmassa jo 100 000 – USA:n Fauci: Rajoituksia ei pidä purkaa liian aikaisin tai tilanne voi pahentua entisestään
19:00
Nordea listaa yrityksille seitsemän käytännöllistä neuvoa koronan talousvaikutusten torjuntaan Kaupallinen yhteistyö
124
Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen huoltovarmuuskeskuksen Lounema pahoittelee virheitä – "Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua"
57
Pääministeri Marin: HVK:n toimitusjohtaja ei nauti luottamustani – suojainsotkusta annettuun tietoon tyytymätön työministeri Haatainen pitää tiedotustilaisuuden kello 17
35
Suojainhankinnoista tehty kolme kantelua – Oikeuskansleri: "HVK:n selvitettävä tavarantoimittajien ja yhteistyökumppaneiden suhteessa ilmenneet epäselvyydet"
32
Euroryhmä lähestyi sopua koronatukipaketista – Euroryhmän puheenjohtaja: "Me olemme hyvin lähellä sopimusta"
31
Suomessa on todettu 164 uutta koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla määrä kasvoi viidellä – OYSissa 11 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa
22
Neljän viikon yhtämittainen kesäloma uhkaa jäädä haaveeksi – Hakemusruuhka voi laittaa Kelan lomajärjestelyt uusiksi
12
Järjestöt julkaisivat viralliset ompeluohjeet, joilla syntyy kasvomaski kotoa löytyvistä tarvikkeista – "Tämä on uusi kansalaistaito"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

PS:n kannatus laskee jatkuvasti

Johan nyt kaikki jotka katsoo Eduskunnan istuntoja, niin huomaa miten persujen edustajat haukkuvat kuin rakkikoirat tois... Lue lisää...
EIKÖ NE ITE HUOMAA

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

10.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image