Kotimaa

Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä – Taustalla asioita, joita "ei toistaiseksi voi kertoa"

Sanna Ukkolalla (oik.) oli Ylessä Marja Sannikan kanssa yhteinen ajankohtainen keskusteluohjelma. KUVA: Jussi Nahkuri
Kotimaa 18.9.2019 23:33 | Päivitetty 19.9.2019 10:11
Heidi Peltonen, Antti Pasanen

Toimittaja, tv-kasvo Sanna Ukkola ilmoitti myöhään keskiviikkoiltana irtisanoutuneensa Yleisradion palveluksesta.  Ukkola kertoi päätöksestään lyhyesti Twitterissä. 

Ukkola kirjoitti myös niin ikään Twitterissä olevansa avoin työtarjouksille. 

Hän ehti työskennellä Ylellä yhteensä noin kymmenen vuoden ajan. Ukkola tunnetaan esimerkiksi Ylellä nähdystä Sannikka & Ukkola -keskusteluohjelmasta, jota hän teki Marja Sannikan kanssa. 

Ukkola on Ylellä työskennellessään toiminut myös muun muassa Aamu-tv:n toimittajana ja Pressiklubin juontajana Ruben Stillerin jätettyä ohjelman.

Ukkola avasi jonkin verran irtisanoutumisensa taustoja Helsingin Sanomille torstaiaamuna.

Ukkolan mukaan taustalla on "tosi pitkä prosessi, jonka aikana olen miettinyt asiaa."

Hän kertoo lehdelle, että irtisanoutumiseen liittyy asioita, joista hän ei toistaiseksi voi kertoa.

– On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet, Ukkola sanoo.

Hän kertoo myös jatkavansa Ylellä juontajana vuoden loppuun. 

19.9. kello 10.11: Uutista päivitetty Ukkolan torstaiaamuisilla lausunnoilla Helsingin Sanomille.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (42)

Tästä ihmisestä jäi nuiva kuva: hän otti yhteyttä kouluun, jonka opettaja oli sivistyneesti kritisoinut häntä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuten koetin kirjoittaa että erosi varmasti itse tai sitten yle olisi erottanut. Antoivat kuitenkin itse erota, siitähän tuossa on kyse.
Kummasti ei kommentit taas täällä pauku...vai oliko tämä tilaajille ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, että tajusi viimeinkin. Ei tule kyllä ikävä. Ja sitten kysymässä töitä seuraavaksi twetterissä vai missä lienet. Huh huh...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi Rinne ei leikkaa YLEn budjettia, kun nyt kurjistelee? Ainiin, tämähän on tosiaan SDP:n äänitorvi. Puolen miljardin torvi.. Vuosittain..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Monenlaista on mielipidettä Ukkolasta. Minä en henkilökohtaisesti ole pitänyt Ukkolan toimittajatyylistä koskaan. Makunsa meillä kullakin..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö täällä saa poikkipuolista sanaa Ukkolasta sanoa? Kehua vain, mutta kun kehunaiheita ei ole, on vain vakavia puutteita toimittajan journalistisessa asenteessa.

Ei todellakaan parhaita toimittajia, jotain aivan muuta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luetaanko me samoja kommentteja? Täällä on mielipiteitä laidasta laitaan, joten aika lapsellista alkaa jotain "sensuurista" valittamaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uusia ja päteviä toimittajia riittää jonoksi asti. Ei muuta, kuin siitä parasta valitsemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

suiomen kuvalehteen, niinkuin muutkin parhaat toimittajat

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä toimittaja lähtöisin Oulusta, joka sanoo asiat suoraan ja rehellisesti, sinne jää vain nuoleskelijat.
Edellisen hallituksen aikana, sensuuri tuli kovana Suomeen. Kaupalliset kanavat valtaa alaa.
Urheilu poistettiin Yleltä vastaavana ministerinä oli Perusuomalainen, jotka sai "omia" sopivia toimittajia, joiden juttuja ei kukaan kehtaa kuunnelle, muut kuin Perussuomalaiset.
Helsinkiläinen minisreri ei antanut kenkää Ylen urheilutoimituksen valtavalle henkilökunnalle, mutta kaikki mielenkiintoiset lajit hävisivät, samoin kisat, oikeastaan urheilussa ei ole mitään, jäännöslajeja väkisin näyttävät, joita kukaan ei katso, lentopallo EM kisat taitaa olla viimeisen kerran, ennen oli kaikki loppuottelut SM sarjoista, EM, MM, Olympialaiset, sitä saa mitä tilaa, kansa tietää!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Stiller, Päivärinta, Ukkola - parhaat uskaltaa ottaa uuden suunnan jos , kun, aihetta on ja sanaa "rajataan" ylessä- näin se mennenee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Perussuomalaiset vastustaa Yleä, joka on ainoa rehellinen ja puolueeton kanava, johon itse luotan ainosastaan.
Kaupalliset kanavat mm. MTV uutiset on erittäin puolue keskeinen, toisin sanottuna porvaripuolueiden omaisuutta, uutiset on puolueellisia,
Sanna Ukkola on yksi parhaista toimittajista, joita Suomessa on, Päivärannan kanssa, kumpikin Pohjoisen ihmisiä, jotka on rehellisiä, fiksuja, suoraselkäisiä jne....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja ihailemasi suoraselkäinen Sanna Ukkola päätti juuri jättää tämän "ainoan rehellisen ja puolueettoman kanavan"...
Kertonee tarpeeksi kanavasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aikoo myöhemmin kertoa, on muuten naimisissa Perussuomalaisten lehden päätoimitajan kanssa, liittyykö siihen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivotaan että ketään ei palkata tilalle, verovarojen tuhlausta koko YLE,veroineen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

YLE on meille "taviksille" vanha valtion laitos, jonka tarpeellisuus on tänä päivänä lähinnä kriisiajan tiedoitusten ja yhteydenpidon ylläpito.
Minkään ohjelman laatu, tai ajankohtaisuus ei selitä YLE:n elossa oloa.
Se, joka on joutunut seuraamaan kulissien takaista YLE:ä, niin tietää mistä seuravassa on kyse:
Sodan ensimmäinen taktinen liikku on yhteyksien rakentaminen ja vihollisen kommunikaation häirintä ja esto.
Minusta siellä YLE:llä on porukkaa kulkuluvilla, joiden alkuperä pitäisi heti tarkastaa.
Ainahan on sanottu, että sitä saa suunnitella ja yrittää, mutta kun naapuri on mitä on...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen ikäni käyttänyt ylen radio ja tv kanavia n.98% kaikista tarjolla olleista. Muuhun tarjontaan ei riitä aika. Uskoisi että valtaosa tekee näin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (42)

Uutisvirta

8:03
Turkki suostui Yhdysvaltojen tulitaukoehdotukseen, tauko kestää viisi päivää
8:00
Finnveran toimitusjohtaja: Vanha klisee pätee yhä suomalaisissa yrityksissä – vientikauppaa ei osata Suomessa Tilaajille
7:00
Rakentamisen isot hankkeet pitävät Oulussa työmaat kiireisinä, Kempeleessä vauhtia tuo yksityinen rakentaminen Kaupallinen yhteistyö
7:00
Elektro-poppari James Blake on elävänä elementissään Suvilahdessa
7:00
Päivän elokuvapoiminnat: Auschwitzin rannaton painajainen heijastuu Saulin kasvoilta
7:00
Rion paralympiajoukkueesta tippuminen ei lannistanut oululaista Jussi Lotvosta – nyt tähtäimessä on ensi kesä ja Tokion paratriathlonmatka Tilaajille
7:00
Näkökulma: Liha on saanut liian suuren roolin ilmastotaistelussa – mustavalkoinen päätös nostatti mustavalkoisen keskustelun

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivästä alkaen Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Köyhän ihmisen elämä ei ole ihmisarvoista elämää

aloittaja on sorrettu? 99% syyllinen omaan köyhyyteen ja kurjuuteen katsoo peilistä takaisini. Muita on aina helppo syy... Lue lisää...
ja miten....

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.10.

Fingerpori

18.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image