Kotimaa

Timo Kaunisto lähtee keskustan pu­heen­joh­ta­ja­kil­paan

Timo Kaunisto lähtee keskustan puheenjohtajakilpaan
Kotimaa 12.2.2010 13:42
STT

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Timo Kaunisto Laitilasta pyrkii keskustan puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa.

47-vuotias Kaunisto sanoo, että keskusta kaipaa uudistumista kaikkien keskeisten johtopaikkojen osalta. Syynä on muun muassa vaalirahakohu.

- Vaalirahoituskeskustelua ja siihen liittyviä asioita ei ole puolueessa riittävästi purettu auki, vaikka siihen on ollut mahdollisuuskin vaikka edellisessä puoluekokouksessa. Avointa tulehtunutta haavaa on peitelty uudestaan ja uudestaan laastarilla, Kaunisto sanoo.

Kaunisto sanoo tulevansa kyllä toimeen myös keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen kanssa, mutta myös Korhonen pitäisi vaihtaa. Pääministerinä voisi Kauniston mielestä keskustan puheenjohtajavaihdoksesta huolimatta jatkaa Matti Vanhanen.

Kaunisto on maatalousyrittäjä ja toiminut muun muassa Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton MTK:n tiedotuspäällikkönä. Vuonna 1994 hän toimi järjestöjen Ei EU:lle -kampanjan toiminnanjohtajana. Eduskunnassa hän vetää ydinvoimakriittisten kansanedustajien verkostoa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Turun Kokoomus on nyt hiljaa ja kauhuissaan. Jos Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston keskustalainen puheenjohtaja nousisi myös Keskustan ja maamme terävimpään johtoon, olisi Turun Kokoomuksella (Ilkka Kanerva) ja SDP:llä (Ari Korhonen) hantlattavana todellinen Keskustan etelän uhka perinteisellä sinipuna -alueella. Pystyykö rantakangas-korhoslainen kenttäväki näkemään Kauniston Keskustan Kennedynä? Siinä tilanne tiivistettynä. Voipi Lahdessa tulla Suomen poliittisen lähihistorian suurin yllätys!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ydinvoimaan ja eu:iin kriittisesti suhtautuvia tuntuu keskustastakin vielä löytyvän. Onko ihan oikeesti talonpoikaisesti ajatteleva vai teknokraatti, vaikea sanoa. K-kaupastakin pitää löytyä luomua ja tehotuotettua, jotta markkinaosuus säilyy. Samoin puolueiden kannattaa tarjota vaihtoehto kaikille äänestäjille, jotta kannatus säilyy. Tuskin keskustassakaan nykyisin eu kriittisyys ja ydinvoiman vastustaminen mitenkään uraa edistää, huonontaa ainakin vaalirahoitusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

erittäin hyvä keino kohottaa omaa profiiliaan, nyt me ehkä tiedämme kuka tämä henkilö on. Kukas sen kissanhännän nostaa.... Ei Kepu muutu vaikka siitä vaihtas 200 johtohenkilöä, uusia kasvaa peräkammareissa koko ajan....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä uudistumista kepussa tapahtuu jos MTK -taustainen isäntämies johtoon tulisi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka on Timo Kaunisto? Ensimmäisen kerran edes kuulin tuollaisesta. Varman pätevä, kun jo nyt puolueen johtoon havittelee?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image