Kotimaa

THL:n suurselvitys: Huos­taa­not­to­ja puretaan Suomessa aniharvoin – joka kolmas sijoitus kestää yli puolet lapsen elämästä

Kotimaa 23.4.2018 12:00
Rebekka Härkönen

THL:n maanantaina julkaiseman suurselvityksen mukaan joka neljännellä sijoituslapsella elämänaikainen sijoitusaika jää hyvin lyhyeksi eli alle viiteen prosenttiin hänen elämänsä pituudesta.

Joka kolmannen kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen sijoitusaika kestää vähintään puolet hänen elämästään. Huostaanottoon Suomessa ei ryhdytä helposti, mutta jos näin tapahtuu, huostaanottopäätös puretaan vain aniharvoin.

Tiedot ilmenevät tänään julkaistusta Terveyden ja hyvinvoinninlaitokset (THL) raportista. Selvitys on laajin koskaan Suomessa tehty lasten sijoitusten pituuksia arvioiva kokonaistarkastelu.

– Tutkimuksissa on aiemmin esitelty pieniä osakokonaisuuksia vastaavista asioista, mutta näin kattavasti lukuja ei ole avattu, toteaa raportin koostanut erikoistutkija Martta Forsell THL:stä.

– Selvitys kuvaa kattavasti sijoitettujen lasten ja lastensuojelun tilannetta tällä hetkellä Suomessa.

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten sijoitusaika vaihtelee huomattavasti.

Joka neljännellä elämänsä aikana sijoitukseen joutuvasta lapsesta sijoitusaika jää hyvin lyhytaikaiseksi eli alle viiteen prosenttiin lapsen elämän pituudesta. Lyhyimmillään tämä tarkoittaa muutamia vuorokausia ja pisimmillään alle yhdeksää kuukautta.

– Aineiston perusteella sijoitukset eivät koskaan ala huostaanotolla. Yhteiskunta näyttäisi pyrkivän käyttämään kaikki muut tukikeinot ennen lastensuojelun raskaimpien toimenpiteiden aloittamista, Forsell analysoi.

– Toisaalta, jos huostaanottopäätös tehdään, se puretaan todella harvoin. Aineiston mukaan vaikuttaakin siltä, että kerran tehty huostaanotto jatkuu usein lapsen täysi-ikäisyyteen saakka.

Pitkä sijoitus tarkoittaa yleensä huostaanottoa

THL:n aineiston perusteella pitkien sijoitusten määrä on ollut viime vuodet lievässä kasvussa ja lyhyiden jaksojen määrä puolestaan laskussa.

Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle ei ole yhtä kuin lapsen huostaanotto. Vuonna 2016 kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna lähes 14 700 lasta. Heistä noin 60 prosenttia oli myös huostaanotettuina.

– Harvinaisimpia huostaanotot olivat alle kaksivuotiaiden sijoitettuna olleiden ikäryhmässä, noin 27 prosenttia, Forsell kuvailee.

– Tässä on iso ero, sillä muissa ikäryhmissä kaksi kolmesta sijoitetusta lapsesta oli lisäksi huostassa.

Pitkien sijoitusten taustalla on lähes aina lapsen huostaanotto. Tarkasteluvuonna kaikista huostaanotoista purkautui ainoastaan 4,5 prosenttia.

– Eniten huostaanotettuina oli 7–12-vuotiaita. Eniten huostaanottoja päättyi 16–17-vuotiaiden ikäryhmässä, eli yhdeksän prosenttia kyseisen ikäryhmän huostaanotoista.

Harvinaisinta huostaanoton päättyminen oli 3–12-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa tarkasteluvuonna purkupäätös tehtiin vain kolmella prosentilla huostassa olleista.

Vertailu tehtiin tuoreimmista luvuista

Tavallisimmin lapsi päätyy ensimmäistä kertaa kodin ulkopuoliseen sijoitukseen joko alle yksivuotiaana vauvana tai teini-ikäisenä 14–17-vuoden iässä. Mitä pidemmäksi lapsen elämän ensimmäinen sijoitus venyy, sitä epätodennäköisemmin sitä enää puretaan.

Tyypillisin kodin ulkopuolelle sijoitettu on 13–18-vuotias nuori.

THL haarukoi selvityksessä laajempaa kuvaa sijoitusten kestosta Suomessa vertailemalla kahta eri tutkimusryhmää.

Ensimmäisessä rajauksessa vertailtiin kaikkia vuonna 2016 sijoitettuna olleiden 0–17-vuotiaiden lasten tietoja.

– Vuoden 2017 lastensuojelun tilastot valmistuvat vasta kuukauden kuluttua, joten käytetty materiaali oli tuorein mahdollinen, Forsell selvittää.

Syventävää tietoa selvitys haki tarkastelemalla vuonna 1999 syntyneiden, jossain vaiheessa elämänsä aikana sijoitettuna olleiden lasten sijoitushistoriaa.

– Tämä ikäryhmä täytti 17 vuotta vuonna 2016, mikä mahdollisti koko lapsuusajan sijoitushistorian tarkastelun.

Tarkastelu osoitti, että yli puolella sijoitetuista lapsista elämänaikainen sijoituksen kesto jäi alle vuoden mittaiseksi Toisaalta viidennes vuonna 2016 sijoitettuina olleista 17-vuotiaista oli ollut sijoitettuna vähintään puolet elämästään.

Huostaanotto viimesijainen keino

Vaikeassa tilanteessa alaikäinen voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle asumaan.

Vuonna 2016 Suomessa oli kodin ulkopuolelle sijoitettuna yhteensä noin 14 700 lasta.

Lyhytaikainen sijoitus voi tapahtua yhteisymmärryksessä vanhempien ja 12 vuotta täyttäneen lapsen kanssa. Teinien sijoituksissa syy saattaa olla esimerkiksi välien kiristyminen vanhempien kanssa.

Kiireellinen sijoitus on tilanne, jossa yhteiskunta ottaa välittömässä vaarassa olevan lapsen hoitaakseen. Vaara voi johtua vanhempien kyvyttömyydestä huolehtia lapsesta esimerkiksi päihtymyksen tai sairauden takia. Toisinaan syynä on lapsen oma oireilu.

Kiireelliset sijoitukset ovat aina väliaikaisia. Jos tilanne korjaantuu, lapsi voidaan palauttaa huoltajilleen.

Huostaanotto on viimesijainen keino ja yleensä seurausta pitkään jatkuneista vakavista ongelmista lapsen perheessä.

Huostaanotto tarkoittaa, että lapsen huoltajuus otetaan pois hänen vanhemmiltaan. Yhteiskunta pitää lapsesta huolta kodin ulkopuolella.

Vuonna 2016 noin 60 prosenttia kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista oli myös huostaanotettuina.

MAINOS

Kommentoi

Huostaanotoissa yhteiskunta ei pidä lapsesta huolta. Herätkää nyt laitokseen sijoitetuista lapsista suurin osa syrjäytyy. Kiristämistä, huutamista, kiusaamista laitoksissa.
Vanhempana olen huolehtinut lapsen koulunkäynnistä, atooppisen ihon hoidosta yms yms kun lapsi on laitoksessa.
Ja eikö mikään kello soi kun kirjoitatte ettei lapsia kotiuteta. Tutkivaa journalismia enemmän. Olisiko rahasta kyse ettei lapsia kotiuteta. Toisen vanhemman kuoltua kunta ottaa lapsen eläkkeetkin. Meneekö sossuille osuus hyvistä sijoitetuista??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

THL se vaan jaksaa kapulakieltä. "..joka neljännellä sijoituslapsella elämänaikainen sijoitusaika jää hyvin lyhyeksi eli alle viiteen prosenttiin hänen elämänsä pituudesta." "Joka kolmannen kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen sijoitusaika kestää vähintään puolet hänen elämästään." Ja sitten tuo graafi "Sijoitusjaksojen osuus lapsen elämästä". ???

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

89
Oulun poliisilaitoksen sisäilmaongelmat jatkuvat, osa väestä välttelee Hiukkavaaran tiloja – Työsuojeluvaltuutettu: "Kyllä siellä aika tyhjää on"
29
Iran: Diplomatian tie on suljettu Yhdysvaltain pakotteiden takia
28
Matkanjärjestäjä TUI Finland lopettaa punaisen lihan tarjoamisen yhtiön omilla lennoilla
26
Ennätysmäärä Ferrareja saapuu Nallikariin – roomalainen Ferrari Club Passione Rossa vierailee Oulussa
23
Oulun kaupunginhallitus myönsi Torihotellille jatkoajan tiukoilla ehdoilla – kaupungille 800 000 euron vakuus
23
Biologi kouluttautuu nyt 12 viikossa koodariksi, kun oman alan töitä ei löytynyt – pikakoulutuksista toivotaan apua ohjelmistoalalle
18
Qstockin kahden päivän liput myyty loppuun kuukausi ennen festivaalia – tältä kesältä odotetaan uutta kävijäennätystä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

173 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen on aika ottaa markka takaisin

Kansa voisi olla tyytyväinen kunnes ensimmäinen devalvaatio tai muu markan arvon romahdus nostaisi tuontitavaroiden ja p... Lue lisää...
Devalvaatio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image