Kotimaa

Tehyn valtuusto hyväksyi kunta-alan neu­vot­te­lu­tu­lok­sen

Kotimaa 9.2.2018 1:41 | Päivitetty 9.2.2018 14:14
STT

Tehyn valtuusto on hyväksynyt yksimielisesti kunta-alan neuvottelutuloksen, kertoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka RytkönenTwitterissä.

Kunta-alalle saatiin torstai-iltana neuvottelutulos. Yleisen linjan mukainen sopimus nostaa tänä vuonna palkkoja 26 eurolla tai vähintään 1,25 prosenttia toukokuun alussa. Ensi vuoden alussa tulee paikallinen 1,2 prosentin suuruinen järjestelyerä ja ensi vuoden huhtikuussa vielä prosentin yleiskorotus.

Ratkaisuun sisältyy tuloksellisuuteen perustuva paikallinen kertaerä. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan se ei ole palkankorotus, vaan tarkoitus on palkita henkilöstöä venymisestä. Kertaerän suuruus on keskimäärin 260 euroa kahdessa vuodessa, ja se on tarkoitus maksaa tammikuussa.

Kunta-alalla sovittiin myös palkkaohjelmasta, jossa selvitetään palkkakehityksen jäämistä yksityisestä sektorista. Lisäksi sovittiin palkallisen isyysvapaan pidentämisestä 12 päivään, kun tällä hetkellä se on kuusi päivää.

Sote- ja maakuntauudistukseen liittyen sovittiin työryhmästä, joka tarkastelee sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten asemaa. Heihin sovelletaan kunnallista yleistä virka- ja työehtosopimusta siihen saakka, kunnes maakunta- ja yrityssektorien työ- ja virkaehtosopimukset tulevat voimaan.

"Työnantaja myöntää tuloksellisen työn"

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine piti kertaerää tärkeänä osoituksena siitä, että työntekijöiden venymistä ymmärretään.

- Työnantaja myöntää sen, että työntekijät ovat tehneet hyvää tulosta pienellä väkimäärällä ja nyt on aika antaa siitä kiitosta, Niemi-Laine sanoi eilen.

Superin puheenjohtaja Silja Paavola oli samoilla linjoilla.

- Hienoa, että työnantajakin ymmärtää, että teemme erittäin tuloksellista työtä, josta voi palkita, Paavola sanoi.

Niemi-Laineen mukaan oli tärkeää, että palkankorotuksiin saatiin myös euromääräinen korotus.

- Todella monelle liittomme jäsenelle euromääräinen korotus on kannattavampi korotusmuoto kuin prosentuaalinen korotus.

Ammattiliitoista kerrottiin eilen, että kunta-alalla voimassa ollut ylityökielto ja vuoronvaihtokielto loppuvat niin pian kuin työt saadaan organisoitua uudelleen.

Sipilä ja Orpo tyytyväisiä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ovat tyytyväisiä kunta-alalla syntyneeseen neuvottelutulokseen. Kumpikin arvioi STT:lle, että kunta-alan palkkaratkaisu pysyy vientialan asettamalla linjalla.

Sipilä kertoo olevansa erityisen tyytyväinen siihen, että kunta-alan ratkaisuun sisältyvä kertaerä perustuu tuloksellisuuteen.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Sopimuksesta toiseen samoilla sanoilla. "Palkkakuopasta" tulisi nousta, mutta jospa kuitenkin oltaisiin tyytyväisiä kun voidaan peesata muiden korotuskäyriä omalla käyrällä. En vaan ymmärrä miksi noiden saavutusten vuoksi häslättiin työtaistolla, nuo olisi varmaan saatu neuvoteltua ilman tuota sekoiluakin. Onnea hoitajille..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan kauhia sopu. 1500 käteen jää rahaa siitä asumis ja ruokakulut ja autot. 20 e lopulta kk rahaa. Opiskelijat tekee ilmaistyötä ja porukan puutteessa 7-23 töissä yks ihminen. Inhimillisyys kaukana. Korvattavuus rahallisesti ei kannusta tuolle alalle

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

79
Lasaretinsaaren rakentamissuunnitelmat eivät lämmittäneet oululaisia – kuulemistilaisuudessa täystyrmäys kaavahankkeelle
69
Pääministeri Sipilä vahvisti Suomenmaalle: Eduskuntavaaleissa ehdolla edelleen Oulun vaalipiirissä
68
Hallitus vie asiantuntijoiden kritisoimaa irtisanomissuojan heikennystä eteenpäin – Katso esimerkit potkujen syistä
56
Vasemmistoliiton uuteen ilmeeseen kuuluu pinkkiä ja sinistä, mutta puolueen toiveena on punavihreä hallitus - katso uusi tunnus
50
Poliisi löysi kerrostalosta Oulun keskustassa peräti 14 varastettua pyörää, kolme miestä otettiin kiinni – "Käynnissä varkausbuumi"
46
Oulun Kuivasjärvellä haeskeltiin illalla karhua - poliisille ilmoitettiin havainnosta hevostallin lähellä
32
Paljonko tienaa sirkkatuottaja, ja voiko hyönteisfarmi saada maataloustukea? "Kun tuotanto tehostuu, hinnat muuttuvat kuluttajaystävällisemmiksi"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Et sitten edes lukenut aloitusta tai et järkytykseltäsi ymmärtänyt sitä. Lainaus: "...pitää osata olla menemättä lankaan... Lue lisää...
Sifferi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image