Kotimaa

Tässä ovat ministerien uudet autot – 8 autoa maksaa yli 500 000 euroa

Ministerien kyydityksiin hankittiin kahdeksan kuvassa näkyvän kaltaista BMW 525d -mallin autoa. Kuva: Creative Commons/nakhon100. KUVA: Creative Commons
Kotimaa 22.6.2016 19:02
Juha Vainio

Ministerien käyttöön on ostettu kahdeksan uutta autoa. Asian vahvistaa kuljetuspäällikkö Tomi Ahlholm Valtioneuvoston kansliasta.

Autojen hankinnassa yllättävintä on merkki. Viime vuosina ministereitä on kyyditty vain Audeilla ja Mersuilla. Nyt kaikki ministereille hankitut kahdeksan autoa ovat BMW:n 500-sarjalaisia.

– Tarkempi malli on BMW 525 d A xDrive, kertoo Ahlholm.

Uudet BMW:t ovat diesel-käyttöisiä, automaattivaihteisia ja nelivetoisia.

Uusien Bemarien hankintahinta on noin 66 000 euroa autolta nolla-arvonlisäverolla, eli hankinta kirpaisee veronmaksajia reilun puolen miljoonan euron verran.

Valtioneuvoston kanslia on laskenut, että autojen hankintoihin kuluu noin 760 000 euroa, sillä ministeriautojen lisäksi hankintalistalla on kaksi pikkubussia, kaksi pakettiautoa tavarakuljetuksiin ja yksi kylmäauto edustustilojen elintarvikekuljetuksia varten.

– Osa vanhoista kanslian autoista myydään eteenpäin. Niistä pitäisi saada sellaiset 90 000 euroa, eli lopullinen hankintabudjetti on noin 670 000 euroa.

Autot eivät ole korvamerkittyjä

Ministeriautoista neljä otettiin käyttöön tiistaina. Neljä on vielä saapumatta. Ne otetaan ajoon, kun vanhenevia Audi A6 -mallin autoja myydään eteenpäin.

– Heinäkuussa tulee yksi hankituista autoista, ja loput tulevat syksyn mittaan.
Valtioneuvoston kanslialla on ministerikuljetuksiin käytössä kaikkiaan vajaat parikymmentä autoa.

Tallista löytyy vuosien 2008–2011 Audi A6 -autoja ja E-sarjan Mersuja vuosilta 2012–2014. Ahlholmin mukaan aiemmatkin autohankinnat ovat olleet kappalehinnaltaan reilut 60 000 euroa.

Uusien Bemarien tieltä myydään vanhimpia, vuosimallin 2008 Audeja.

Ahlholm sanoo, että kaikki Valtioneuvoston kanslian autot ovat yleisessä ministerikäytössä, eli ministereillä ei ole omaa autoa lukuun ottamatta pääministeri Juha Sipilää. Ahlhomin mukaan Sipilän käytössä on S-sarjan Mersu.

– Myös sisäministeriöllä ja puolustusministeriöllä on käytössä omat autot ministereille.

Miksi ministereille hankittiin juuri Bemarit?

Valtioneuvoston kanslia kuuluu Suomen valtion omistaman yhteishankintayhtiön Hanselin puitesopimukseen, jonka alla on kilpailutettu valmiiksi eri ajoneuvoluokkia.

Valtioneuvoston kanslia valitsi BMW:t Hanselin kilpailuttamasta valikoimasta.

Ahlholm kertoo, että ajoneuvohankinnan valmistelu ja hyväksyntä on tapahtunut valtioneuvoston kansliassa virkamiesvalmisteluna.

Miksi tämä merkki ja malli?

– Sieltä valittiin tarkoitukseen sopivin malli. Esimerkiksi Audi A6 ei kuulunut tähän Hanselin kilpailutukseen, ja Mercedes Benz E-mallia ei ollut saatavilla kuin vasta loppuvuonna.

Hankitut Bemarit eivät ole mitään niin sanottuja karvalakkeja, eli ilman lisävarusteita.

Päinvastoin.

Ahlholm sanoo, että autossa on ”aktiivista ja passiivista turvallisuustekniikkaa”.

– Autossa on esimerkiksi tehokkaat ajovalot ja ajovakaudenhallintajärjestelmiä.

Kuljetuspäällikkö ei sen sijaan halua kommentoida sitä, ovatko autot esimerkiksi panssaroituja – tai onko autoissa muita erikoisempia turvallisuusratkaisuja.

– Näihin asioihin en voi ottaa lainkaan kantaa.

Autohankinnassa painotettiin kuljetuspäällikön mukaan muun muassa kuljettajan työergonomiaa. Myös neliveto oli vaatimuslistalla vaihtelevien sääolosuhteiden takia.

Valtioneuvoston kanslialla on kaikkiaan 32 kuljettajaa, joista osalla on aiempaa taustaa turvallisuusalalta. Turvallisuusalan tai poliisin koulutus katsotaan eduksi. Kuljettajilta vaaditaan C-kortti.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (115)

Komeita pelejä, diesel hyvä ratkaisu. Hybridi, saati sitten täys'sähkö vielä lapsenkengissä akkuteknolokian suhteen. Pitäisi päästä yhdellä latauksella samat tuhat kilometriä, kuin dieselillä. Silloin ostaisin minäkin tehokkaan sähköpelin. Sitä odotellessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toki autoja pitää välillä uusia. Ihmettelen kuitenkin, kun kansalaisia on sysätty siirtymään hybridi- ja sähköautoihin, niin nyt valittiinkin dieselit. Onko tässä joku ristiriita, vai kuvittelenko vain?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siiinä se taas nähtiin; Kestävän kehityksen Malli-esimerkki Suomaasta. Ostetaan 100 v. vanhaa Pienhiukkasta pukkaavaa teknologiaa ja puuhataan muutamaa Pasha-Höyrystämöä Keskustan Periferisen Neuvosto-Suomen Navetan vinteille ja Maailma Pelastuu Stalin-Kekkosen pronssi-pinsseillä takinkauluksessa... Hybrid Olis tullut Säkkijärven polkkaakin halvemmaks, kansalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ihmisiä se merkki tai auto ylipäätään harmita. Lähinnä se hankintahinta kun edellisetkin autot on käyttökelpoisia. Ja lisäksi poliisiasemia lakkautetaan syrjäkyliltä niin saadaan sopivasti säästettyä se 750k € uusiin autoihin.
Kokeilisivat ostaa välillä käytettyjä autoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja vauhti kiihtyy.
Paljonko Suomi velkaantuu, joka sekuntti... ja bemarit vaan peffan alle, lyhytnäköistä todella lyhytnäköistä .
Tosiaan tehokkaat ajovalot ja tehokasta tuhlausta, kumpaa tässä nyt tekis itkiskö vai nauraisko ! ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpas omituista. Jostakin heidän piti rahat tietenki saada. En aio vaipua sääliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täytyy taas köyhempiosasia kurittaa ja leikata etuuksia että porvarihallituksen herrat saa ajella uusilla autoilla:):)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen kansan pitää vaatia myös ministreitä säästämään ,aivan kaikissa kuluissa. Turhat matkat pois ja sotilaskoneilla lentämiset lopetettava .Ne eivät ole tarkoitettu ministerien yksityiseen lennättämiseen. Hommat revähtäneet pahasti .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Dacia tai kia kävisivät hyvin, hyviä autoja ja puolet halvempia kuin nykyiset autot. Valtion rahoja säästyisi muihin kohteisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Bemarin keskihintaisia malleja. Näistäkö pitää jonkun kirjoittajan olla kateellinen. Jokainen taksikuskiksi kouluttautuva pääsee ajamaan uudemmalla ja paremmalla reellä niin eikö sitten valtion autokuski? Mikä ihmisiä vaivaa kun noista ollaan kateellisia. Siitä vaan kuljettajakurssille niin kyllä sinne E-mersun rattiin pääsee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, eikä näillä hinnoilla valtion velkaa pelasteta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Dacia katumaasturit kaikille, olis reippa puoli miljoonaa €uroa tullut säästöä, niitähän saa myös mustina ja ikkunat voi kalvolla tummentaa, ja mikä parasta, ne olisivat korkeutensa ansiosta erityisen hyviä vanhemmille tai muuten huonojalkaisille ministereille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän Ruottalaisia taas naurattaa kun näkevät minkälaisilla kansanautoilla Suomen ministereitä kuskataan. Mersu se olla pitää ja kallis!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa, että ministereillekin hankitaan saman tason ajoneuvot kuin Ruskon perusinsinööreillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (115)

Uutisvirta

26.1.
Anita Korva näki valonpilkahduksia Rokualla OHS:n kansallisissa kisoissa
26.1.
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
26.1.
OLS pullotti pinkin pyörremyrskyn – Pitkä tappioputki katkesi, kun huippujoukkue Classic kaatui Kastellissa
26.1.
Mediat: Ex-koripallotähti Kobe Bryant on kuollut helikopterionnettomuudessa – pidetään yhtenä kaikkien aikojen NBA-pelaajista
26.1.
Ynni otti voiton Kristika Turusta vuoristoratamaisen esityksen jälkeen, katso kuvia ottelusta
26.1.
Talvinen sää palaa Ouluun: Ensi viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
26.1.
Kapteeni täynnä tahdonvoimaa – Vili Hautala laittaa kroppaa peliin Ynnin puolesta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

210 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Kun ei tarvi miettiä raha-asioita, vaan voi keskittyä pelkästään tuohon viihtyvyyteen, niin sehän on tottakai oma OKT, s... Lue lisää...
ESIMERKKI TODELLISUU...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image