Kotimaa

Tallinkin Silja Europa -laivalta löytyi yöllä kaksi suomalaista kuollutta nuorta – Viron poliisi ei tällä hetkellä epäile rikosta

Tallinkin Silja Europalta löytyi yöllä kaksi kuollutta suomalaista nuorta. Laiva oli silloin Tallinnan satamassa.
Kotimaa 20.10.2019 16:15 | Päivitetty 20.10.2019 22:28
Vanessa Valkama

Viron poliisin tiedottaja Barbara Lichtfeldt kertoo Lännen Medialle, että seuraavaksi tehdään ruumiinavaukset kuolinsyiden selvittämiseksi. Niissä voi mennä 1–3 viikkoa.

Tallinkin Silja Europa -laivalta on löytynyt kaksi menehtynyttä nuorta aikuista eri hyteistä sunnuntaiaamuna. Laiva oli tuolloin Tallinnan satamassa, jossa se yöpyi ennen paluumatkaa Helsinkiin. Molemmat uhrit olivat Suomen kansalaisia.

Kuolemasta Tallink Siljalla kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Viron poliisin mukaan 25-vuotiaan suomalaisnaisen ruumis löytyi noin kello kolmen aikaan aamuyöllä hytistä. Ruumiissa ei ollut väkivallan jälkiä.

21-vuotiaan suomalaismiehen ruumis löytyi toisesta hytistä noin kello viiden aikaan aamuyöllä. Myöskään hänen ruumiistaan ei löytynyt väkivallan jälkiä.

– Tapaukset vaikuttavat erillisiltä, kertoo Viron poliisin tiedottaja Barbara Lichtfeldt Lännen Medialle.

Ruumiinavauksen tulokset voivat viedä viikkoja

Kuolleiden ruumiinavaus tehdään Virossa. Lichtfeldtin arvion mukaan tulosten saaminen voi kestää yhdestä kolmeenkin viikkoon.

Tällä hetkellä poliisi ei epäile rikosta, mutta ruumiinavausten tulosten perusteella tutkinta voidaan tarvittaessa aloittaa.

– Jos ruumiinavauksessa paljastuu, että kuolinsyy ei ole luonnollinen, sitten tukimme tapauksen, sanoo Lichtfeldt.

Viron poliisi sai ilmoituksen kuolemista laivayhtiö Tallink Siljalta.

Viron poliisin mukaan tapaukset eivät liity toisiinsa.

Tallink Siljan mukaan uhrit eivät samaa seuruetta

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd vahvistaa tapahtuneen Lännen Medialle.

– On tieto, että kaksi henkilöä on menehtynyt aamuyön aikana laivalla. Tiedämme, että kyseessä on nainen ja mies ja molemmat matkustajat olivat suomalaisia.

Nöjdin mukaan laivalta on saatu tieto, etteivät menehtyneet olleet samaa seuruetta.

– Kaksi hyvin ikävää sattumaa, että kaksi vastaavanlaista tapausta on ollut. Niiden ei pitäisi liittyä mitenkään toisiinsa. Tarkempaa lisätietoa emme ole vielä saaneet poliisilta.

Tapauksista huolimatta Silja Europa pääsi lähtemään Tallinnasta kello 12.30 takaisin Helsinkiin, jonne se saapuu kello 16.

– Kaikki viralliset toimenpiteet saatiin hoidettua jo aamuyöllä viranomaisten kanssa Tallinnan satamassa. Tietysti annamme lisätietoja poliisille, jos he niitä pyytävät, Nöjd sanoo.

Nöjd uskoo, että menehtyneet ovat Virossa ainakin toistaiseksi.

– Varmasti Viron ja Suomen viranomaiset tekevät tässä yhteistyötä ja menehtyneet tuodaan Suomeen, kun se hetki koittaa.

20.10. kello 22.30: Uutisen kommentointi on päättynyt.

MAINOS

Kommentointi on lukittu.

Järkyttävää!!! Mitähä siellä on tapahtunut? Kamalaa!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erikoista väittää heti tutkimatta, etteivät liity toisiinsa. Sama laiva, kyllähän nuoret ovat tekemisissä muidenkin kanssa kuin oman seurueen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:50
Kristi Raik Viron Nato-kiistasta: En näe mitään vaihtoehtoja sille, että lähtisimme luomaan korvaavaa järjestelmää Natolle tai Yhdysvaltojen roolille
15:39
Kärpät solmi luottopuolustaja Heshkan kanssa jatkosopimuksen – myös Huttula ja Järvitalo jatkavat
15:28
Kärnä haluaa hirviaseille, patruunoille ja hirvikoirille verovähennysoikeuden
15:23
Trumpin virkarikostutkinnassa kuullaan EU-suurlähettilästä – kertonut tapahtumista eri versioita
15:23
EK:n puheenjohtaja Lundmark Postin riidasta: "Valtio-omistajan ei pitäisi omilla toimillaan vaikeuttaa jo valmiiksi vaikeaa tilannetta"
14:25
Erno Saukko lähti elokuussa vuoden mittaiselle vaellukselle – talvi on näyttänyt jo ankaruutensa: "Olimme syysvarusteissa 30 asteen pakkasessa" Tilaajille
14:20
Raksilan K-Citymarket ja Jounin Kauppa äärioikeiston mainoksessa – ”Olihan se järkytys, koska emme missään nimessä ole tuommoisessa mukana”
74
Professori pyysi poistamaan Mannerheimin kuvan Oulun yliopiston opiskelijoiden kiltatilasta – "Esitin oman käsitykseni asiasta"
56
Oulun yliopiston hallitus: Kiinteistöselvityksen teko alkaa – "Joskus on järkevämpää rakentaa uutta kuin korjata vanhaa"
50
Postilakon purkuyritykset jatkuvat iltapäivällä – tukilakot jatkuvat, vaikka työnantaja syyttää niiden perusteita vanhentuneiksi
32
Huuhkajat varmuudella lohkossa A tai B: Tämä tiedetään jo nyt Suomen pelipaikoista, vastustajista ja ottelupäivistä
23
Metsästysrikoksia tutkitaan Kuhmossa: Susilauman kulkureitille oli asetettu polkurautoja ja myrkkyä – metsästäjän koira kuoli myrkkyyn
21
Pudasjärven vuoden 2022 Suviseurat siirtyvät, tavoitteena järjestää tapahtuma seuraavana kesänä
20
Oulun kouluissa ja päiväkodeissa juodaan jatkossa luomumaitoa, joka kerätään 120 kilometrin säteellä Oulusta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

243 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Jos EK:on kuuluva miljonääri maksaa käytännössä muutaman prosentin tuloistaan veroa, siis paljon vähemmän mitä omat palk... Lue lisää...
Maailmanrannan Rellu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image