Kotimaa

Tällä tavalla Antti Rinne aikoo kasata uuden hallituksen: Näin hän arvioi keskustan aikeita ja SDP:n eri­mie­li­syyk­siä kokoomuksen kanssa

Antti Rinteen tavoitteena on saada hallituspohja aikaiseksi vapun jälkeen.
Kotimaa 18.4.2019 13:37
Aki Taponen

SDP:n puheenjohtajalle Antti Rinteelle jäi keskustan puoluehallituksen tiistaina tekemistä linjauksista päällimmäiseksi sellainen vaikutelma, että keskusta on tietyillä edellytyksillä valmis hallitukseen.

– Tiedotteen otsikossa sanottiin, että keskusta on matkalla oppositioon. Lopussa todettiin, että ovat tietyillä edellytyksillä valmiit hallitukseen, Rinne kertasi tavatessaan toimittajia torstaina.

Rinne ei pitänyt kovin yllättävänä vaalitappion kokeneen keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ilmoitusta luopua puoluejohdosta ensi syyskuussa.

– Sipilän ratkaisulla ei ole mitään tekemistä mahdollisten neuvottelujen kanssa, Rinne sanoi.

Kokoomuksen kanssa vaalikamppailun aikana käytyjä yhteenottoja talouspolitiikasta Rinne piti tavanomaisina.

–SDP ja kokoomus ovat aina ottaneet yhteen talouslinjoista, ja aina silloin tällöin on löytynyt yhteinen näkemys, miten asioita viedään eteenpäin.

Perussuomalaisten epäilyjä puolueen hallitukseen pääsyn tyrmäämisestä jo tässä vaiheessa Rinne piti perussuomalaisten uhriutumisena.

– Minulle tuo kertoo lähinnä siitä, että olisivat ikään kuin itse jäämässä pois hallituksesta.

Kysymykset ensi viikon perjantaina

Rinne nimetään hallitustunnustelijaksi ensi viikon perjantaina 26. huhtikuuta. Samana päivänä hän julkistaa kysymykset, joita puolueille esitetään tulevan hallituspohjan selvittämiseksi.

– Kaikki kysymykset ovat merkityksellisiä ja kaikki puolueet ovat samalla viivalla. Ei ole etukäteen huonoja tai hyviä kumppaneita, Rinne sanoi.

Hän ei halunnut kommentoida, mitä alustavia keskusteluja hän on tähän mennessä käynyt muiden puolueiden puheenjohtajien kanssa.

Vastaukset hallitustunnustelijan kysymyksiin on tarkoitus pyytää 30. huhtikuuta mennessä.

– Vapun jälkeen vastaukset analysoidaan, minkä jälkeen käydään tarkentavat keskustelut.

Hallituspohja selville vapun jälkeen

Hallituspohja olisi tämän tavoiteaikataulun mukaan selvillä perjantaina 3. toukokuuta.

Varsinaiset hallitusneuvottelut aloitettaisiin maanantaina 6. toukokuuta. Neuvottelutulosta yritetään valmiiksi 27. toukokuuta mennessä.

Rinteen mukaan se ei ole kiveen hakattu päivämäärä, mutta hänen tarkoituksena on saada hallitus valmiiksi kesäkuun alkuun mennessä.

– Silloin uusille ministereille jäisi kuukausi aikaa valmistautua Suomen EU-puheenjohtajakauden alkamiseen ja neuvostojen johtamiseen.

Rinteen mukaan hallitukseen tarvitaan se määrä ministereitä, mitä asioiden hoitaminen vaatii. Sukupuolijakauman hän arvioi mahtuvan haarukkaan 60–40 prosenttia ottamatta kantaa, kumpia on enemmän, miehiä vai naisia.

SDP:n puoluehallitus käsitteli eduskuntavaalitulosta torstaina aamulla.

–SDPoli ykkönen ja kansanedustajien määrä kasvoi kuudella. Mutta kyllä me olimme yhdessä myös sitä meiltä, että olisi ollut hienompaa, jos kannatusluku olisi alkanut kakkosella ja olisi saatu vielä lisää kansanedustajia.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (23)

Eiköhän olisi jo aika esittää loppunäytös tuossa farssissa ja kertoa hallituksen olevan se mikä jo sovittiin viime syksynä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rinne sössii vielä demarit oppositioon ja parempi niin. Samalla sinne jäävät myös vasurit ja viherpiiperöt. Sieltä on Antin hyvä räkyttää omaa agendaansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Talousmiehenä ennustan, että on tulossa kaikkien aikojen heikoin ja kehnoin hallitus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa Antilla ottaa lujille hallituksen muodostaminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskusta kutistuu ja lakkaa olemasta kokonaan.
Kannattajat siirtyvät toisiin puolueisiin, keskustan aate on kadottanut fokuksen.
Puolustaminen on taakka, sekä häpeä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennen vero euroni vaikka veroparatiisiin kuin Krista Kiurulle

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tainnut kuitenkaan olla sama suunta. Kyllä kansa huomasi huijauksen mutta liian myöhään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rinne et saa anteeksi niitä lakkoja joita olet järjestänyt ja vahingoittanut Suomen taloutta vain saadaksesi lisää valtaa jota et edes osaa oikein käyttää nyt on pää vetävän kädessä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antin arvomaailma on tiedossa, tulevaisuus näyttää mahdottomalta.
Uusi hallitus kaatuu omaan mahdottomuuteensa.
Rangaistuksen paikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskusta on ulkona ja Vihreät ja Vasemmisto eivät hyväksy PS puoluetta hallitukseen joten ainoa vaihtoehto on Kokoomus. Hallitusneuvotteluissa Kokoomuksella ei ole mitään hävittävää joten Rinteen on pakko hyväksyä Kokoomuksen ehdot. Ei tule Rinteen haluamia eläkkeiden ja verojen korotuksia. Mikäli Rinne ei hyväksy ehtoja niin hallituksen muodostaminen siirtyisi PS:lle. PS ottaisi Kokoomuksen hallitukseen ja jättäisi SDP:n oppositioon. Jos PS ei saisi hallitusta kasaan niin vastuu siirtyisi Kokoomukselle joka myös jättäisi SDP:n oppositioon.

Ei olisi yllätys jos Orpo alistuisi SDP:n apupuolueeksi koska Kokoomusta on aina viety kuin pässiä narussa. Nähtiihän se Sipilän hallituksessa jossa Kokoomus ei tehnyt omia päätöksiä. Sinisten ottaminen hallitukseen oli naurettavaa teatteria jossa Orpo pillitti yhdessä Sipilän kanssa arvoista. Kokoomus ei edes tässä asiassa voinut tehdä omaa päätöstä.

Mikäli Kokoomus haluaisi vahvistaa omaa poliittista linjaansa niin Kokoomuksen kannattaisi valita Lepomäki puheenjohtajaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taisi vaan olla niinpäin, että Orpo oli vanhan hallituksen pomo ja Sipilä juoksupoika. Muistuu mieleen se, että Orpo otti Soinilta pois varapääministerin viran ja siirsi sen itselleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kepun ei pidä mennä hallitukseen vaikka mahdollisuus avautuisi. Eikä myöskään Persujen ja kokoomuksen, parempi olisi heikko vasemmistohallitus jonka kaikki esitykset voidaan torpata "perustuslaillisiin ongelmiin" vedoten. Ihan vain muistutuksena menneestä kaudesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demarit laittaa varmaan Husu Husseinin ulkoministeriksi? Jos kepu tai kokoomus lähtee tuohon vasemmistohallistukseen niin se on niiden alamäki sitten, ja jyrkkä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikeastaan ihan sama mikä on hallituskokoonpano kunhan Persuja siinä ei ole. Perussuomalaiset on pidettävä kaikissa tilanteissa hallituksen ulkopuolella nyt ja tulevaisuudessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Periaatteessa samaa mieltä. Toisaalta olisi hyvä käyttää persuja hallituksessa, jotta heidänkin kannattajakuntansa näkisi, että päätöksiä tehdessä eivät asiat olekaan niin mustavalkoisia kuin ne nyt kuvittelet niiden olevan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu
Näytä kaikki kommentit (23)

Uutisvirta

10:00
"En halunnut tehdä pitkää kiekkoa, joten lähdin ylittämään keskialuetta kiekon kanssa" – Se kostautui ja pysyy kärppävalmentaja Toni Sihvosen mielessä ikuisesti Tilaajille
10:00
Tanssikansaa pursusi parketilla ja meno äityi hurjaksi Nuijamiesten lavan kulta-aikana – Nyt 60 vuotta täyttävälle tanssilavalle tullaan tanssimaan ei tappelemaan Tilaajille
9:53
Oululainen Zeffi tähtää suuruuteen online-kyselyiden miljardimarkkinoilla – "Kun seuraava vallanvaihdos tulee, aiomme olla markkinajohtaja"
9:00
Sähköauton latauspisteet kuuluvat työpaikoille ja taloyhtiöihin – hinta ei ole enää ylivertainen este puhtaammalle autoilulle
9:00
Joka viides pientalo tehdään nyt hirrestä, oululaisprofessori: "Mielikuva hirrestä on muuttunut modernien talomallien myötä" Tilaajille
8:15
Aura Saarikosken valokuvissa sumu valtaa mielen ja maiseman: "Teoksissa on yritystä löytää vastauksia, mutta ne ovat tuhoon tuomittuja yrityksiä"
8:08
Kun kesätyöt ovat kiven alla, itsensä voi työllistää myös yrittämällä – haukiputaalaiset nuoret pyörittävät tilausleipomoa kotoa käsin
18
Oulun kaupunginjohtaja: Sote-uudistusta kehitettävä palvelut edellä, maakunnan verotusoikeuden vaikutukset selvitettävä perusteellisesti
11
Kumpi tienaa enemmän euroedustaja vai kansanedustaja? – Brysselissä tilille voi kilahtaa kuukausipalkkioiden ja kulukorvausten lisäksi tuhansien eurojen veroton päiväraha
7
Jari Kurri on Jokerien uusi omistaja, mutta kuka todellisuudessa kantaa taloudellisen riskin seurasta?
5
Oulun torialueen kehittämisen umpikuja seurausta kaupungin liian sinisilmäisestä suhtautumisesta yrittäjän esittämiin suunnitelmiin Lukijalta
5
Euroopan jättävä Jyrki Katainen: Suomeen on helppo palata – Nyt mietin, mikä muu voi sytyttää kuin politiikka
4
Tämä mies tietää, mitä Salkkareissa seuraavaksi tapahtuu – "Glamour on kaukana meidän hommasta", Ville Muhonen kertoo mökillään Siikajoella
4
Fennovoima: Kaikki lupa-asiakirjat STUKille viimeistään keväällä 2021 – "Viime kesän jälkeenhän koko hankkeen aikataulu on muuttunut"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Koiran ulkoitus

Pyörätiellä jalankulkijalla on oikeus valita kumpaa reunaa kulkee, oli koira tai ei. Lue lisää...
Tämä fakta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image