Kotimaa

Syytetty ei saanut apua mie­len­ter­vey­son­gel­miin­sa

Kotimaa 25.3.2014 11:22
Susanna Kemppainen

Koulupuukotuksista syytetty oululaismies ei ollut saanut apua mielenterveysongelmiinsa.

Syytetyn puolustusasianajaja Meeri Palosaari kertoi oikeudessa, että oululaismies oli ollut mielentilatutkimuksessa todetulla tavalla sairas jo ainakin neljän vuoden ajan. Hänen mukaansa tämä vaikuttaa siihen, miten miehen tekoja tulee arvioida.

Palosaaren mielestä miehen keväällä 2013 esittämät puheet koulu-uhkauksista olivat sairaudesta ja ahdistuneisuudesta johtuvia jäsentymättömiä ajatuksia.

”Hän ei saanut itselleen apua, vaikka noita koulu-uhkauksia oli käsitelty useiden viranomaisten toimesta”, Palosaari kuvailee.

Syytetyn on kerrottu suunnitelleen myös kahden ystävänsä surmaamista. Palosaaren mukaan koulu-uhkauksella ja ystävien surmapuheilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä mies päätyi lopulta tekemään lokakuussa 2013.

”Kyseessä on kokonaan erilliset asiat, jotka eivät liity Myllytullin tapahtumiin millään lailla.”

Syyttäjän mukaan mies hävitti ennen puukotuksia tietokoneensa ja puhelimensa. Poliisi ei ole löytänyt niitä.

Syytetyn puolustajan mukaan tietokoneen hävittäminen ei ole osoitus teon suunnitelmallisuudesta.

”Hän on todennut, että tietokone oli hänen ainoa ystävänsä.”

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Mielenterveyspalvelujen alasajo on johtanut monien nuorten syrjäytymiseen. Näiden säästötoimien vuoksi yhä useammat joutuvat ahtaalle. Pitäisikin olla laki, jolla nämä päättäjät joutusivat edes jonkinlaiseen vastuuseen tekemistään. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi meidän tulee elää kituuttaa omassa maassamme ja maksaa joidenkin ulkolaisten pankkien virheitä. Nämä lahjoitetut miljoonat kaatuvat nyt kaikkien heikommassa asemassa olevien niskaan palvelujen heikkoutena ja yhteiskunnasta vieraantumisena. Yhä useampi nuori kokee ettei apua saa ollenkaan, tai ainakaan riittävän kauan, että he pääsisivät tasapainoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todelliset syylliset ovat päättäjät, jotka päättävät mielenterveyspalvelujen alasajosta, koulupsykologivirkojen lakkauttamisesta jne. jne. Poliitikot eivät osaa katsoa tulevaisuuteen, mitä ne saavat aikaan järjettömillä säästöideoillaan. Tämänkaltaiset teot - kuten kouluampumiset- tulevat lisääntymään, ja näitä tapauksia käsitellään ainoastaa yksittäisinä, kun pitäisi mennä pintaa syvemmälle, eli miettiä syitä tekijöiden käyttäytymiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on surullista, ettei poika ole apua saanut selvistä avunhuudoista huolimatta. Sitten ovat sivulliset joutuneet kärsimään.. Aina pitäisi tämmöisten uhkausten jälkeen jututtaa muuallakin kuin poliisiasemalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikeasti pitäisi keskustella siitä miksi mielenterveysongelmaisia nuoria ei haluta auttaa. Rahaa on, laki edellyttää MUTTA ; apua et saa mistään, seurauksista maksamme kovaa hintaa, me kaikki.
Mätä yhteiskunta ei huolehdi vähäosaisistaan, no ei se mitään kun ministerit saavat telkkarissa esittää huolestumistaan ja sitten livahtaa mustan mersun takapenkille piiloon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu on tunnettu haluttomuudestaan auttaa. Yrittäkääpä asioida Mäkelininkadulla apua hakemassa. Siellä on kyllä kansaa, mutta ei tahtoa toimia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:32
Kätilöiden huoli ei näy vahinkoilmoituksissa – Viime vuonna korvauksia maksettiin 17 tapauksessa, jotka liittyivät alatie- tai imukuppisynnytyksiin
19:00
Perhe jäi kahden tulen väliin: Oulun kaupunki vaatii Karjasillan suojeltuun hometaloon korjausta, 50 neliön talolle kustannusarvio jopa 365 000 euroa – purkulupa ei hevillä heltiä kulttuurisesti arvokkaalla alueella Tilaajille
18:48
Norjassa sisarpuolensa surmasta epäiltyä miestä syytetään murhasta ja terrorismirikoksesta
18:32
Oulun Raitotiellä kolmen ajoneuvon onnettomuus – neljä henkilöä sairaalaan tarkistettaviksi
18:25
Suomi on menettämässä yli 300 miljoonaa EU:n maataloustukia – Hallitusohjelman ylimalkainen kirjaus lupaa korvata leikkaukset, mutta hallitus ole vielä käsitellyt linjausta
18:07
Intiimi ravintolapiha vaiko kongressi- ja konserttipaikka? Ajatuksia Oulun historiallisessa ydiskeskustassa sijaisevan tyhjän tontinosan jalostamisesta Tilaajille
18:01
Raju liikenneonnettomuus Sodankylässä – kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti tukkirekan ja henkilöauton nokkakolarissa
44
Vähälumisen ja vetisen talven olosuhteet osoittautuivat liian vaikeiksi, perinteikäs Tervahiihto peruttiin
41
Päästöjen vähentämiseksi tehtävissä vapaaehtoisesti paljonkin – kauppaan voi joskus kävellä ja julkisia kulkuneuvoja tulee suosia Lukijalta
29
Oululainen varavaltuutettu Kati Jurkko siirtyy SDP:stä kokoomukseen
24
Pudasjärvi vetoaa päättäjiin – 110-paikkaisen vastaanottokeskuksen lopetus veisi työpaikkoja ja vaikuttaisi palvelujen kysyntään
16
Oulun seudulla varoitetaan kovasta tuulesta, huonosta ajokelistä ja liukkaista kevyen liikenteen väylistä – tuulenpuuskat voivat puhaltaa myrskylukemissa
15
Myrsky on tehnyt tuhojaan: Laajat sähkökatkot tulivat nyt pohjoiseenkin – ajokeli on paikoin erittäin huono
15
Ilveksen jälkiä löytyi Karjasillalta Oulussa – petoyhdyshenkilö: "Ei aikaisempia havaintoja noin läheltä keskustaa"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

266 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

Samasta syystä, kuin Natsejakin. He vetoavat ihmisten vietteihin ja syrjäyttävät moraalin. Silloin pintaan nousee ahneus... Lue lisää...
PSYKOPAATTIEN DIKTAT...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image