Kotimaa

Syötkö luomua näyttääksesi hie­nos­tu­neel­ta, varakkaalta ja epäit­sek­kääl­tä – Tutkija: "Ihmiset tuntuivat jotenkin kovaäänisesti tuovan esiin luomun suosimistaan"

Luomuuruuan suosiminen voi olla yritys viestittää muille ihmisille omasta epäitsekkyydestä. KUVA: Murtovaara Helge
Kotimaa 18.2.2019 13:31
Ossi Rajala

Se ei ole kokonaan totta, että kuluttajat suosivat luomuruokaa ainoastaan sen terveellisyyden, maun ja eettisyyden takia. Markkinoinnin alalta väittelevän KTM Petteri Puskan väitöskirjan mukaan luomun suosijoihin liitetään sosiaalisesti arvostettuja ominaisuuksia kuten hienostuneisuutta, varakkuutta ja epäitsekkyyttä.

– Huomasin, että ihmiset tuntuivat jotenkin kovaäänisesti tuovan esiin luomun suosimistaan. Se aina särähti vähän korvaan, ja sai miettimään miksi näin toimitaan, perjantaina Seinäjoella väittelevä Puska valottaa syitä väitöstutkimuksen aloittamiseen.

Vaasan yliopistoon tehdyssä väitöstutkimuksessa tutkittiin luomukuluttamisen maineellista signaaliarvoa ja mainesymboliikkaa eri menetelmiä käyttäen.

Kun tutkimuskohteille oli esimerkiksi uskoteltu, että heitä tarkkaillaan, luomuna tarjottu ruokanäyte jopa maistui paremmalta.

– Huomionarvoista tässä on se, että ruokanäyte ei todellisuudessa ollut edes luomua vaan ihan perinteisin menetelmin tuotettua. Ruoan kuluttajat vaikuttaisivat siis kääntyvän herkästi vihreiksi, kun maine on pelissä, Puska sanoo.

Puskan havainnoista saattaa olla apua luomutuotteiden menekin kasvattamisessa.

– Statusvihjeiden korostaminen luomun myyntiympäristöissä ja näkyvämmät myyntipaikat saattaisivat olla kokeilemisen arvoinen ensiaskel sellaisissa toimissa, Puska ehdottaa.

Kaikkialla Suomessa luomun kuluttaminen ei kuitenkaan statusta nosta. Seinäjoelta kotoisin oleva Puska on huomannut, että esimerkiksi pääkaupunkiseudun ja hänen kotiseutunsa välillä on eroja.

– Pääkaupunkiseudulla miesvastaajien keskuudessa toteutetussa tutkimuksessa luomufanilta vaikuttanutta miestä yhtäältä kunnioitettiin ja toisaalta jopa kohdeltiin suotuisasti. Etelä-Pohjanmaan maaseudulla toteutetussa identtisessä tutkimuksessa tulokset olivat käytännössä päinvastaiset – ei kunnioitettu, eikä kohdeltu suotuisasti, hän naurahtaa.

Väitöskirjan mukaan yleisellä tasolla luomun suosijoihin liitettiin kuitenkin monia sosiaalisesti arvostettuja piirteitä, kuten hienostuneisuutta, varakkuutta ja epäitsekkyyttä.

Signaali epäitsekkyydestä?

Puskan mukaan luomuruoan suosiminen voi olla yritys viestittää muille epäitsekkyydestä.

– Kestävinä ja hintavina vaihtoehtoina luomun suosiminen saattaa tarjota kuluttajille paikan signaloida muille epäitsekkäästä luonteenlaadustaan sekä taloudellisista resursseistaan. Samaan tapaan ympäristöystävällisten, huomiota herättävien ja suhteellisen hintavien hybridiautojen tärkeimpien ostosyiden on osoitettu olevan maineellisia, Puska huomauttaa.

Puskan mukaan ihmisellä on syvälle juurtunut taipumus pyrkiä saamaan kunnioitusta muilta.

– Pohjoismaat saattavat olla otollinen ympäristö tällaiselle ”prososiaaliselle statussignaloinnille”, sillä täällä materialistinen pröystäily ei välttämättä ole samalla tavalla arvostettua kuin se joissain toisissa kulttuureissa ehkä on. Muiden hyväksi toimiminen saattaa olla se kaikkein tehokkain keino saada kunnioitusta, Puska toteaa.

Väitöskirja on syntynyt osana poikkitieteellistä MainGreen-konsortiohanketta, jossa Puska työskenteli tutkijana. Väitöksen muodostavat artikkelit on julkaistu Appetite, Psychology & Marketing ja Journal of Food Products Marketing -tiedelehdissä.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (75)

Syön luomua jos sitä on tarjolla, koska se on yleensä kotimaista, tuskin sen terveellisempää kuin muutkaan ruoat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syön luomua juuri noista mainituista syistä. Lisäksi tuon sen aina kovaäänisesti ilmi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"...ei ollut luomua vaan ihan perinteisin menetelmin tuotettua." Keinolannoitteet ja tuholaismyrkyt eivät kuulu "perinteiseen maanviljelyyn". Perinteistä on nimenomaan luonnonmukainen eli luomu, joka on ajalta ennen myrkkyjä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luulis että riista ja kala ovat taatusti luomua. Mutta virallisesti ne ei voi olla luomua, koska ei voida todistaa luonnon eläimien eläneen luomuravinnolla. Tämä tekee koko luomuhömpötyksen naurettavaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luomu on täyttä huuhaata.Halutaanko palata takaisin sinne vuosisadan alkuun..1900..? Häh. Valtion ei pitäisi tukea tätä yhtään.. Sitten nähtäisiin ,ne Tosi luomuviljeliät. Ja ne jotka haluaa maksaa siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No voisitko kertoa omakohtaisia kokemuksia tuosta 1900 luvun alusta, kun niin asiantuntevana täällä keuhkoat?
Vuosisadan alku on kyllä tällä vuosituhannella vuoden 2000 alku.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samoin on tämä ilmastoahditus ja teatterissa käynti. Ai, että me meinattiin Matin kanssa mennä pyörällä teatteriin, mutta kun oli se Phuketin matka varattuna samalle viikolle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Enpä ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan luomuruoan syönnistään. Kaikenlaista laktoositonta ja gluteenitonta kyllä on. Kaikki se kelpaakin väitöskirjaksi, huhhuh!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän se ole pelkää keinotelua luomuviljely,saavathan siihen tukeja tuli tuotanoa tai ei.
Keinottelua koko maanviljely ei muillekaan makseta tukiasia,esim:yrittäjille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuttu viljeli luomua. Sato jäi paljon pienemmäksi kuin lannotteiden kanssa. Se taas tarkoittaa sitä, että traktorilla piti ajella tuplamäärä saadakseen luomuvijaa vastaava määrä kuin lannoitekasvatetulla. Mitä sanoo ilmasto tähän?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tupsahtiko sille tutulle jostakin tuplamäärä peltoakin? Muuten kuulostaa oudolta sadonkorjuusysteemiltä, jos viljaa tulee ajelumäärän mukaan. Yleensä se ei sato lisäänny, vaikka ajelis peltonsa läpi neljäkin kertaa, mikä olis kyllä aika kätevää. Löpöä tankkiin vaan ja kierroksia lisää, joka kierrokselta myytävää, ajjaa niin monta kertaa ko ennen talvea ehtii. Vallattoman hienoa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heikkoluonteiset silmänpalvojat, kulissien ylläpitäjät yms. nousukkaat, keksivät vaikka mitä näyttääkseen ''paremmilta'' kuin ovat tehden itsensä täysin naurunalaisiksi - onneksi useinmiten itse sitä ymmärtämättä lainkaan, samantasoisessa seurassaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse en yleensä luomua osta juuri siitä syystä ettei se ole priimaa.Yleensä mitä nuhjuisempi ja rupisempi tuote niin sitä varmemmin luomua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ole koskaan kuullut ihmisten kehuskelevan sillä, jos luomua syövät. Luomu on välillä paremman makuista kuin ei-luomu ja kait puhtaampaa, mutta tuollaiseen kehuskeluun en ole törmännyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syön ja juon sitä, mitä itse haluan. Luomu ja Puskan-potaskat ovat valheellisilla perusteilla jatkuvasti uutisoinnissa. Ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa maapallolla, se on ongelma. Suomessa vieläpäihmisiä kehoitetaan lisääntymään lisää. Vastuutonta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juurikin todistit tuolla mesoamisella sen mistä Puska kirjoitti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rahakkaille ja pienille Vihrereill ihmisille kaikki on luvallistae.
Hiilijalanjäljen suurentaminenkin luomuruokaa kuluttamalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (75)

Uutisvirta

28.1.
Kiinalainen matkailija on tuotu eristykseen Lapin keskussairaalaan koronavirusepäilyn vuoksi – potilas oli tullut Wuhanista
28.1.
Oulun ammattikorkeakoulussa ultralujasta teräksestä rakennetulla autolla pyritään parantamaan autojen energiatehokkuutta – "Tavoitteena oli suunnitella mahdollisimman luja ja kevyt auton runkorakenne"
28.1.
Karibianmerellä voimakas maanjäristys, useille maille annettiin tsunamivaroitus – Vedenalainen järistys oli voimakkuudeltaan 7,7 richteriä
28.1.
Lin­ja-au­to suistui ojaan Enon­te­kiöl­lä
28.1.
Oulun keskustan Snellmaninpuistolle laadittiin rakennussuunnitelma – puistoon suunnitellaan oleskelumahdollisuuksia ja taidepolkua
28.1.
Trump: Palestiinalle itsenäinen valtio, Israelin miehittämät siirtokunnat tunnustetaan, Jerusalem säilyy "jakamattomasti" Israelilla, Palestiinalle pääkaupunki Itä-Jerusalemiin
28.1.
Hiihtosuunnistuksen kuusinkertainen nuorten maailmanmestari Liisa Nenonen muutti Ouluun opiskelemaan: "Lunta on pitänyt etsiä" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lukuunottamatta Ahvenanmaan maakuntaa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Iitaz

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

29.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image