Kotimaa

Susien aiheuttamien koi­ra­va­hin­ko­jen arvo kipuaa noin 150 000 euroon – erityisesti laiduntavat lampaat ovat alttiita suurpedoille

Petoaita suojelee lampaita susilta Kannuksessa. Sähköiset aidat estävät suurpetojen pääsyn laidunalueille. KUVA: Lehojärvi Jukka
Kotimaa 4.11.2018 20:04
Virpi Niemistö

Susi on 2010-luvulla aiheuttanut vuosittain määrällisesti eniten kotieläinvahinkoja lampaille. Toiseksi eniten on kirjattu koiravahinkoja.

Lammasvahinkoja on ollut vuosittain useista kymmenistä noin pariin sataan ja koiravahinkoja vuodesta riippuen parista kymmenestä noin viiteenkymmeneen.

Vuonna 2017 susien aiheuttamia koiravahinkoja oli lähes 50, mikä on hieman enemmän kuin edellisvuonna.

Nämä tiedot käyvät ilmi Riistavahinkorekisteristä.

Korvattavien vahinkojen arvolla mitattuna koiravahingot kipuavat selkeästi suurimmaksi. Maaseutuviraston tuottaman vahinkoyhdistelmän mukaan suden aiheuttamat koiravahingot olivat viime vuonna arvoltaan yhteensä noin 150 000 euroa, lammasvahingot noin 37 000 euroa, nautavahingot noin 3 000 euroa ja irtaimiston vahingot reilut 2 000 euroa.

Korvattavien koiravahinkojen arvo on noussut viime vuosina.

Suurpedoista sutta enemmän kotieläinvahinkoja on 2010-luvulla aiheuttanut karhu, mutta vahinkojen suurin korvausarvon määrä on vaihdellut suden ja karhun välillä.

Suden aiheuttamat kotieläinvahingot keskittyvät erityisesti heinä- ja marraskuuhun. Lammasvahinkoja syntyy eniten heinä- ja syyskuun välisenä aikana, koiravahinkoja taas syys- ja marraskuun välisenä aikana eli vilkkaana metsästyskautena.

Suurin osa eli noin 90 prosenttia Suomessa ilmoitetuista suurpetovahingoista on porovahinkoja. Porovahinkojen osuus kaikista suurpetojen aiheuttamista vahingoista on myös taloudellisesti merkittävin.

Ennakointi on tärkeää

Lokakuun lopussa kokoontuneen susikannan hoitosuunnitelman valmisteluryhmän mukaan on tärkeää ennakoida ja estää ennalta kotieläimiin kohdistuvia vahinkoja.

– Ennakoinnin merkitys korostuu erityisesti susien liikkuessa uusille alueille ja uusien reviirien muodostuessa, maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa kerrotaan.

Sudet ovat levittäytyneet viime vuosina entistä enemmän Länsi-Suomeen.

Suojatoimenpiteisiin tulisi ryhmän mielestä varata lisää yhteiskunnan resursseja, jotta aiempaa useampi tilallinen voisi suojata kotieläimiään tehokkaasti.

Lammasvahinkoja ehkäisevät ryhmän mukaan tehokkaimmin sähköiset suurpetoaidat, jotka estävät suurpetojen pääsyn laidunalueille. Susivahinkojen estämiseen on myös muita keinoja kuten yösuojan käyttö.

Suomen riistakeskus jakaa verkkosivuillaan ohjeita tuotantoeläinten ja mehiläistarhojen suojaamiseen sekä petoaitatarvikkeiden hakemiseen.

Seuraavaksi susikannan hoitosuunnitelman päivitystyö siirtyy susien pihahavaintoihin. Samoin arvioidaan, milloin suden voidaan havainto- ja muiden tietojen perusteella tulkita aiheuttavan uhkaa.

Lumipeitteen tullessa jälkihavaintoja susista tullaan taas tekemään enemmän. Havainnoista voi ilmoittaa alueen petoyhdyshenkilölle, joka käy paikan päällä varmistamassa havainnon.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (58)

Voisiko kaupunkilaiset pysyä pois näistä keskusteluista, kun ei tänä vaan koske heitä! On niitä vaan liikaa jos pikku paikka kunnalla nähdään saman vrk aikana 7 sutta, kylän läheisyydessä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jonkun pitää teille maalaisille kertoa totuus, kun ette itse paniikissa siihen kykene.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa kuulema noin 200 sutta ja ne aiheuttaa noin 200000 ekun korvattavat vahigot,hmm tekee noin 1000 ekua/susi vuodessa.Minusta aika paljon

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koirilla pitäisi olla ympärivuotinen kiinnipitoaika, metsästysaikana sallitaan turhaa lepsuilua. Kun koira on koko ajan omistajansa hallinnassa, vaaratilanteet eivät pääse yllättämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi korvata ollenkaan vahinkoja, jos uusavuttomat eivät osaa suojata koiria ja karjaansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin ennen susi tapettiin ja siitä maksettiin tapporaha vielä seitsemänkymmentä luvulla. Niin suojauduttiin susilta. Pitäiskö "uusavuttomuuden" nimissä ottaa sama käytäntö voimaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuollaisia kommentoiva pitäisi laittaa vuorokaudeksi metsään susien kanssa, niin oppisi arvostamaan luontoa ja eläimiä.
Eletään 2010 lukua ja joku kehtaa edes kommentoida jotain noin lapsellista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennen oli tuohivirsut ja sai poltella tupakkaa missä vain, eikä ollut nopeusrajoituksia...... No näin ne asiat jalostuu ja ehkä vähitellen nuo höpötykset susilta suojautumisesta myös jää myös omaan tietämättömyyden arvoonsa. Susi on upea ja viisas eläin ja sitä ei tarvitse pelätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä todellakin susiongelma on uusavuttomuuden syytä. Silloin kun minä olin nuori eikä oltu uusavuttomia, sai suden käpälät poliisille viemällä sudesta korvauksen. Lakiin oli kirjattu, että sudesta pitää maksaa tapporaha. Silloin ei ollut susiongelmaa, eikä tuosta ajasta ole edes kauaakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi nykyään on paljon viisaampia ihmisiä, ja enemmistö joilla ei ole susiongelmaa. Vain pieni äänekäs pelkäävä joukko jolla on susiongelma kertoo heidän uusavuttomuudestaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi näista korvaushakemuksista tulee vastauksena, että "määrärahoja on kulunut enemmän kuin ennakkoon arvioitiin, emmekä määrärahojen loppumisen takia voi maksaa korvausta"? Näin valtio on vastannut kun susivahingosta haettiin korvausta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

..miten vieraantuneita nämä susikammoiset ovat luonnosta. Onneksi demokratia vielä Suomessa toimii.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on vasta esimakua. Ihan vasta oli tapahtuma, jossa susi uhitteli pyörätiellä aikuista ihmistä, joka oli ulkoiluttamassa koiraansa polkypyörän kanssa. Susi ei ollut paennut edes huudettaessa. Onneksi ko. susi oli ollut liikkeellä yksin. Uutinen olisi ollut varmasti paljon ikävämpi, jos susia olisi ollut useampi. Tämäkin on susien puolustajien mielestä varmasti ihan tavallista susille sallittavaa käytöstä.

Jos susikannan annetaan vapaasti kasvaa, tulee väistämättä erittäin suuret ongelmat. Ongelmia on jo nyt, mutta kanta on kasvamassa lähes expontentiaalisesti. Kannan kasvu on ehdottomasti pystäytettävä nyt. Jos nyt aikaillaan kannanharventamispäätösten kanssa, ehtii kanta kasvaa sietämättömälle tasolle. Päätöksen teon hitaus tässä asiassa aiheuttaa lähes katastrofin maaseutujen ihmisille! Kaupunkilaiset pysykööt erossa tästä keskustelusta, koska susiongelma ei valitettavasti niiden elämään vaikutua millään tavalla!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupunkilaisten on pakko opastaa teitä susikammoisia pelkureita ymmärtämään luonnon monimuotoisuus, koska ette itse kykene asiaa ymmärtämään. Kaupunkilaisethan muutenkin elättää maaseutua, niin kyllähän pomoilla sananvalta pitää olla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näillä kaupungeissa asuvilla susien suojelijoilla on oikeus puhua susista vasta siinä vaiheessa kun todetaan pääkaupunkiseudulla vähintään kolme pysyvää susilaumaa. Katsotaan sitten miten naama pistetään kun sudet on oikeasti arkipäiväisiä eläimiä normaalissa elinympäristössä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väitän, että siellä pääkaupungissa asuu sen verran rohkeampia ihmisiä mitä me täällä valittajapelkurien pohjoisessa olemme.
Joten joutuisit kuitenkin pettymään pahasti, kun huomaisit miten hyvin todellisuudessa susien kanssa pärjätään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toiset joutuu elämään susien keskellä ja toiset ei. Se on helppo huudella kun ei susi omaan nilkkaan pure mutta kun on jo purrut eikä ihminen enää voi toimia kaikkialla susiongelman takia. Epäilen että kommentoijalla ei ole omakohtaista kokemusta vaan kommentit pohjautuvat kaupungista heitettuun mutu tuntumaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtaakohan kommentoija olla edes nähnyt koskaan kissaa suurempaa eläintä? Ainakin kommentointisi kertoo sellaista.
Minä olen ollut karhun ja suden kanssa naamatusten, eikä ollut mitään ongelmaa, joten miksi sinulla on noin iso ongelma.
Tuo toisten haukkuminen kertoo vain sen, että kommentoijalla ei argumentointi kyky riitä, mutta silti pitää jotain päästä itkemään. Voi teitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (58)

Uutisvirta

22:22
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
22:11
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
21:42
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
20:57
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
19:51
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
19:48
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
19:40
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"
120
Oulussa aletaan jakaa paketteja sähköavusteisella konttipyörällä Armadillolla – pyörä vie alle kolmasosan jakeluauton vaatimasta tilasta
82
Oulun teatterissa huolestuttiin kaupungille konsulttiselvityksessä ehdotetuista satojen tuhansien eurojen leikkauksista – säästöt johtaisivat kurjistumisen kierteeseen, teatterin johto varoittaa
45
Kahden kiinalaisen turistin epäillään kantavan koronavirusta Ivalossa – ylilääkäri: "Voi olla ihan tavallinen tauti"
43
Kauppakortteli Pekurin ylimpään kerrokseen tulee uusi ravintola – ovet avataan maalikuussa
36
Oulun yliopistoon tulee itseohjautuva Toyota, jota hyödynnetään ohjelmistojen kehittämisessä – autossa voi olla jopa 200 miljoonaa riviä koodia
32
Iltalehti: Hallitus valmistelee korotusta lapsilisiin
25
Seitsenkertainen Suomen mestari ja Sotkamon Jymyn pelaajalegenda Jimi Heikkinen liittyy ensi kaudeksi Lipon joukkueeseen ja heti taustaorganisaatioon – "Olen nöyrän innoissani"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono aluksi seuraavissa Lapin kunnissa: Inari ja Utsjoki lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image