Kotimaa

Suomessa ennätysraskas maatalouden byrokratia

Kotimaa 27.12.2007 12:19 | Päivitetty 27.12.2007 16:47
STT
Suomen maatalouden hallintobyrokratia on EU:n monimutkaisin ja laajin, käy ilmi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk.) torstaina luovutetusta selvityksestä.

Selvitysmies Kaj Suomela esittelee raportissaan parikymmentä keinoa, joilla maatalouden tukijärjestelmää voidaan yksinkertaistaa.

Byrokratia helpottuisi muun muassa siirtymällä sähköiseen maataloustukien hakujärjestelmään. Suomelan mukaan sähköiseen hakujärjestelmään siirtyminen maksaisi noin viisi miljoonaa euroa.

-- Ruotsissa jo yli puolet maatilojen tukihakemuksista toimitetaan sähköisesti, Suomela kertoo. Hänen mukaansa Suomessa voitaisiin hyvin päästä samalle tasolle, sillä ainakin noin 70 prosentilla Suomen maatiloista on internetyhteys.

Jotta byrokratia kevenisi merkittävästi, olisi maataloutta koskevia lakeja ja säädöksiä muutettava huomattavasti. Suurin osa säädöksistä on EU-tasoisia.

Suomela perää raportissaan keskustelua siitä, kuinka kalliiksi valtionhallinnon byrokratia käy kansalaisille, viljelijöille ja yrittäjille. Hänen mukaansa yhden päivän ajansäästö viljelijää kohden säästäisi lähes kahdeksan miljoonaa euroa vuodessa.

-- Asiakaslähtöisyys on jäänyt unholaan maatalouden tukijärjestelmiä kehitettäessä, Suomela sanoi raportin julkistustilaisuudessa. Hän toimii Pohjanmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksen johtajana.

Kansalliset tuet monimutkaistavat

Suomen tukijärjestelmää monimutkaistavat maatalouden kansalliset tuet, joiden rooli on täällä muita EU-maita suurempi. Monimutkaisuutta kuvastaa hyvin se, että suomalaisviljelijöiden tukiopas on 150 sivun paksuinen, kun esimerkiksi Tanskan oppaan paksuus jää noin puoleen tästä. Tanskan oppaan ohuutta selittää kansallisten tukien puuttumisen ohella myös maan pienuus, kun taas selvästi suuremmassa Suomessa on useita eri tukivyöhykkeitä.

Anttilan mukaan hallituksen tavoitteena on, että Suomen maataloustukijärjestelmässä voitaisiin vuonna 2009 siirtyä sähköiseen asiointiin. Perinteinen papereiden välityksellä tapahtuva asiointi säilyy vaihtoehtona tämän jälkeenkin.

Ministerin mielestä maatalousbyrokratia havainnollistaa hyvin sitä, kuinka valtionhallinnon työn tuottavuudessa on kosolti parantamisen varaa.

-- Sen utopian voimme unohtaa, että Suomi olisi jonkinlainen edelläkävijä tietojärjestelmissä, hän sanoi.

Anttilan mukaan maanviljelijöitä rassaa etenkin jokavuotinen pinta-alatietojen yksityiskohtainen raportointi. Pinta-alat pitää raportoida aarin tarkkuudella, joten esimerkiksi pieni ojankaivu-urakka saattaa muuttaa tilan tietoja perusteellisesti.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image