Kotimaa

Suomen Yrittäjien pu­heen­joh­ta­ja­ki­sa käyntiin – Petri Salminen Jyväskylästä ilmoittautui ehdokkaaksi

Suomen Yrittäjien nykyinen varapuheenjohtaja Petri Salminen pyrkii järjestön puheenjohtajaksi ensi syksynä. KUVA: Markus Sommers
Kotimaa 19.2.2020 9:04
Kirsi Turkki

Suomen Yrittäjät valitsee järjestölle uuden puheenjohtajan ensi lokakuussa Jyväskylässä. Nykyinen varapuheenjohtaja Petri Salminen tavoittelee SY:n puheenjohtajuutta.

Yrittäjäjärjestön puheenjohtajakisan avausta on jo odoteltu tovin. Keskiviikkoaamuna Keski-Suomen Yrittäjien hallitus kertoi päättäneensä asettaa Suomen Yrittäjien nykyisen varapuheenjohtajan Petri Salmisen ehdokkaaksi puheenjohtajavaaliin.

Suomen Yrittäjien puheenjohtajalla, seinäjokelaisella Jyrki Mäkysellä tulee täyteen kolme kaksivuotiskautta yrittäjäjärjestön johdossa. Järjestön sääntöjen mukaan kolmen kaksivuotiskauden jälkeen puheenjohtaja vaihtuu. Mäkysen yritys on työympäristöjä kehittävä, suunnitteleva ja toteuttava Oy HM Profiili Ab, joka toimii Seinäjoella, Vaasassa, Pietarsaaressa ja Jyväskylässä.

Salminen valittiin vajaat kaksi vuotta sitten suurimmalla äänimäärällä SY:n varapuheenjohtajaksi. Hän on saanut viimeisten kuukausien aikana kiihtyvään tahtiin kyselyitä ja kannustusta puheenjohtajaehdokkuudelleen. Lopullisen päätöksen hän aikoi kuitenkin tehdä vasta myöhemmin keväällä.

– Ajattelin, että päätöksen aika ehdokkuudesta olisi ollut vasta myöhemmin keväällä. Viimeisten viikkojen aikana aihe on kuitenkin herättänyt valtavasti kyselyjä ja kannustusta, joten halusin tehdä päätöksen ehdokkuudesta jo nyt alkuvuodesta.

Salmisen puheenjohtajakampanjan teemoina ovat uudistuminen, omistajuus ja yrittäjien vastuullisuus. Kampanja alkaa myöhemmin keväällä.

– Yrittäjyyttä kyllä arvostetaan, mutta yrittäjyyden todellisuutta, monimuotoisuutta ja sen merkitystä Suomen tulevaisuudelle ei kuitenkaan päättäjien keskuudessa riittävässä määrin ymmärretä, Salminen sanoo tiedotteessaan.

Petri Salmisen yritykset Jyväskylässä ovat Salminen & Tikka Oy ja AJ-Tools Oy.

Pirkanmaa suurin aluejärjestö

Salmisen lisäksi SY:n varapuheenjohtajina toimivat Nina Rasola Etelä-Savon Yrittäjistä ja Antti Rantalainen Taloushallintoliitosta. Carita Orlando Pääkaupunkiseudun Yrittäjistä luopui varapuheenjohtajuudesta, kun hän siirtyi töihin Yrittäjänaisiin.

Ehdokkaita Suomen Yrittäjien johtoon voi tulla myös nykyisen puheenjohtajiston ulkopuolelta, esimerkiksi työvaliokunnasta.

Yrittäjäjärjestön suurin aluejärjestö on Pirkanmaan Yrittäjät. Toiseksi suurin on Varsinais-Suomen Yrittäjät. Seuraavina tulevat Uudenmaan Yrittäjät, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ja Helsingin Yrittäjät.

Hallinto virtaviivaistuu

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Valinnan tekee liittokokous, joka pidetään lauantaina 17. lokakuuta Jyväskylässä.

Yrittäjäjärjestö päätti viime syksyn liittokokouksessaan Lahdessa, että järjestön hallintoa virtaviivaistetaan. Varapuheenjohtajia valitaan kaksi nykyisen neljän varapuheenjohtajan sijaan.

Nykyisen yli 40-henkisen hallituksen sijasta SY:n hallitukseen valitaan enää 11 yrittäjää. Nykyinen työvaliokunta lakkaa. Uutena valitaan kaksi kertaa vuodessa kokoontuva valtuusto, jolle liittokokous valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 

Suomen Yrittäjien sekä puheenjohtaja- että varapuheenjohtaja-ehdokkaaksi voi ilmoittautua vielä vaikka liittokokouksessa.

 

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

7:24
Ylen kannatusmittaus: SDP:n kannatus nousi, pääministeripuolueen suosio kasvanut poikkeustilaviikkojen aikana
7:08
Kalevan koiranpentulive – katso videolta, mitä pallerot touhuavat torstaiaamuna
7:00
Päivän leffapoiminnat: Vuodet kuluttavat kaveruksia – miehet eivät ymmärrä naisia Mike Nicholsin tummahkossa komediassa
7:00
Kaikki pelissä pikakahvin takia – dokumentti seuraa suomalaisen kahvilayrittäjän ensimmäistä maailmanvalloitusta Piilaaksossa Yhdysvalloissa
7:00
Järkevää hoitotyön riskienhallintaa hoivakoteihin – hoitajien ei pidä nyt esimerkiksi siivota tai laittaa ruokaa Lukijalta
7:00
Näin lomautus ja etätyö vaikuttavat verotukseesi – Mitä sinun kannattaa tehdä nyt, ja missä asiassa voit odotella rauhassa? Tilaajille
6:33
Varastorakennus palaa omakotitalon pihassa Kemijärvellä
16
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta
7
Historiallinen 4,1 miljardin lisäbudjetti on vasta alkusoittoa – tarvitaan lisää rahaa ja todennäköisesti uusia entistä tiukempia rajoituksia
4
Hallitukselta historiallisen suuri lisätalousarvio: Apua yrityksille ja kunnille, vanhemmille uusi tuki – suojavarusteisiin 600 miljoonaa euroa
4
OYSissa koronaviruksen vuoksi hoidettavien määrä väheni yhdellä – sairaalassa 10 koronapotilasta, joista seitsemän tehohoidossa
2
Kuuma keskustelu suojainten ympärillä jatkuu – Pääministeri Marin: "Osa kunnista ja toimijoista etsii nyt valtiosta tai jopa elinkeinoelämästä syyllistä omaan heikkoon varautumiseensa"
2
Valtioneuvostolta tuore omistajapoliittinen päätös: Palkitsemisen tulee olla kohtuullista – Tasoa harkittava tarvittaessa alaspäin
2
Ravintolaelinkeino pettyi hallituksen tukipakettiin - "Eduskunnan lausumaa ei toteutettu", sanoo MaRan toimitusjohtaja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

228 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Ei sijoittaminen ole mitään veronkiertoa. Sijoityamisella osallistutaan yrityksen rahoittamiseen (esim. kun Musti&Mi... Lue lisää...
Yksityissijoittaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

9.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image