Kotimaa

Suomen tuulivoimasta liki kolmannes on ulkomaisessa omistuksessa

Kotimaa 8.2.2017 5:00
Henripekka Kallio

Kotimaahan rakennetusta tuulivoimakapasiteetista 31 prosenttia eli hieman vajaa kolmannes on ulkomaisessa omistuksessa, selviää Suomen Tuulivoimayhdistyksen (STY) kokoamista tilastoista.

STY:n järjestöpäällikön Heidi Paalatien mukaan ulkomaalaisten omistajien joukossa on pitkään uusiutuvan energian parissa toimineita vakaita keskieurooppalaisia yrityksiä ja rahastoja.

– Nämä toimijat tuovat näkemyksiä eri markkinoilta ja alan kansainvälisestä kehityksestä vahvan suomalaisomistuksen tueksi, Paalatie sanoo STY:n tiedotteessa.

Tuulivoimaan investoitiin viime vuonna STY:n mukaan lähes miljardi euroa, joten ulkomaisessa omistuksessa olevan tuulivoiman rakentaminen merkitsi satojen miljoonien eurojen sijoituksia ulkomailta Suomeen.

Tällä hetkellä suurin yksittäinen ulkomainen tuulivoimasijoittaja Suomessa on kansainvälinen vakuutusyhtiö Allianz. Se omistaa viisi prosenttia kotimaan tuulivoimasta.

Suomen suurin tuulivoimayhtiö on ST1:n ja S-Voiman omistama Tuuliwatti, joka omaistaa 24 prosenttia tuulivoimakapasiteetista. Toisena tulee rahastoyhtiö Taaleri 13 prosentin osuudella. Kolmanneksi suurin tuulivoiman omistaja on kotimaisten energiayhtiöiden muodostama EPV Tuulivoima kahdeksan prosentin osuudellaan.

Tuulivoimasta 44 prosenttia Pohjois-Pohjanmaalla

Kotimaan tuulivoimaloista peräti 44 prosenttia on rakennettu Pohjois-Pohjanmaalle. Tästä huolimatta tuulivoimalle varattuja alueita lisätään ehkä entisestään, kun parhaillaan suunniteltavana oleva maakuntakaava valmistuu.

– Selkeät viranomaisohjeistukset ovat tärkeitä tuulivoiman sijoittamisessa. Esimerkiksi valtioneuvoston meluohjearvot ja ympäristöministeriön tuoreet linjaukset linnustovaikutusten arviointiin ovat tervetulleita työkaluja, joiden avulla määritetään voimaloiden sijoittamista, sanoo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylitarkastaja Tuukka Pahtamaa STY:n tiedotteessa.

Pohjois-Pohjanmaan jälkeen eniten tuulivoimaa on rakennettu Lappiin (17 %), Satakuntaan (13 %) ja Etelä-Pohjanmaalle (9 %).

Selvästi suosituimmaksi tuulivoimaloiden valmistajaksi on noussut Vestas. Joka toinen Suomessa pyörivä voimala on tanskalaisyrityksen tekoa.

Saksalaisella Nordexilla on noin neljänneksen markkinaosuus. STY:n mukaan yhtiö on perustanut useita paikallisia huoltopisteitä Suomeen ja se työllistää kotimaassa jo lähes 80 tuulivoimaosaajaa.

Kolmanneksi suurimman valmistajan tittelistä kilpailevat espanjalainen Gamesa ja saksalainen Siemens.

Tuulivoiman kokonaiskapasiteetti nousi viime vuonna 1533 megawattiin. Tuulivoiman maksimiteho on siis noin 1,5 kertaa Loviisan ydinvoimalaa suurempi.

Tuulivoiman tuotanto yltää valtakunnalliselle maksimitasolleen vain harvoin. Esimerkiksi eilen tiistaina tuulivoimaa tuotettiin keskimäärin noin 300 megawatin teholla.

Tammikuun keskimääräinen tuotantoteho oli Fingridin mukaan noin 700 MW, mikä on hyvä lukema nykyiselle tuulivoimakapasiteetille. Voimaloita on nyt toiminnassa noin 550 kappaletta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (32)

En halua tukea verorahoilla tuulivoimayhtiöitä joita pääosin omistavat ULKOMAISET SIJOITTAJAT ! En halua tukea veroilla myöskään kotimaisia yhtiöitä ! YRITYSTUET POIS ! - ne eivät ole oikeudenmukaisia ! En halua jättimäisiä myllyjä pilaamaan maisemia , pilaamaan terveyttä melulla Ja vielä KORKEAAN HINTAAN !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole kauan kun Vihreiden Hautala mainosti miten tuulivoimalat ovat Suomalaisia ja tuottavat puhdasta energiaa. Herätkää Vihreät tuulivoima vie Suomen turmioon. Se on suuri puhallus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ulkomaisia tuulimyllyjä tuetaan niiden rakennustöiden aikana ja sen jälkeen pöyrityttävillä summilla vuosittain. Paljonkohan tuosta tuesta on mennyt vielä lobbaamiseen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtion , eli meidän kaikkien, omistama Motiva Oy on tuulivoiman lobbari.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä Kopsassakin mökistäni 2km päässä oleva tuulipuistoalue Kopsa I on myyty ajat sitten sveitsiläiselle SUSI -nimiselle firmalle tuottoa jauhamaan. Ja lisää näitä myllyjä tulee lähialueelle jatkuvasti. Eihän se haittaa että yhden tai muutaman ihmisen elinympäristö tuhotaan noilla härveleillä. Veisivät ne kaupunkeihin kun ei niistä kuulemma ole mitään haittaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuten jo pitempään arveltu, niin tämähän on taas suomalaisten veronmaksajien rahojen puhallut ulkomaisien sijoittajien taskuihin. Valtio järkkää tukia joilla ulkomaalaiset sitten rahastaa veroeurot itselleen. Tällaiset järjettömät tuet pitää lakkauttaa viipumättä. Nuilla tuilla kun leikattas valtionvelkaa merkittävästi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika monen 2500 eurolla perustetun suomalaisen firman takana on joku ulkomainen firma. Ideana on että homma saadaan näyttämään kotimaiselta. Veikkaan että jos tämä otetaan tuossa piirakassa huomioon, jäljelle jää vain Tuuliwatti suomalaisena

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sillä tavallahan se olisi meidänkin kuntaan tuulivoimapuisto tehty. Ulkomainen yhtiö olisi perustanut meidän kuntaan oman yrityksen, joka olisi sitten hallinnoinut noita voimaloita. Nimellisesti siis paikallinen yritys, mutta ei sillä olisi ollut edes työntekijöitä... Sitten kun myllyt olisi tulleet tiensä päähän, niin varaton yritys olisi haettu konkurssiin ja voimaloiden purkaminen olisi jäänyt maanomistajien harmiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Nämä toimijat tuovat näkemyksiä eri markkinoilta ja alan kansainvälisestä kehityksestä vahvan suomalaisomistuksen tueksi..." Tämä pitäisi julkaista aprillipäivänä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No nyt tuli sitä faktaa jota odittelinkin! Ja onhan se nyt kumma että tälle tuulivoimantukiais kynimiselle ei tule loppua!
Voi hyvätavaton tuota hommaa! Eipä ole ihme että maa on syvällä suossa! Viitsiikö joku vielä laskea paljonko tulee kuluttajalle maksamaan tämä lysti sähkönmuodossa,kun siihen lisätään tukiaiset sun muut sähköverot?
Nyt Sipilää hiillostamaan ja ihan oikeasta syystä,onhan Pekkarinen aikoinaan tasoitellut itselleen lavean ja hyvän tien tukiaisten piiriin,onhan hän perheineen tekemässä kovaa tulosta tukiaisverorahoilla! Näin ne koijarit toimii,omilta rosvotaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täydennetään hieman uutista. Tänä vuonna valtion budjetissa on tuulisähköfirmojen tukemiseen ( syöttötariffiin ) varattu 211 miljoonaa euroa julkisia varoja. Tulevina vuosina, kun tuulipuistot on rakennettu tavoitetilaansa, tuulisähköfirmoille maksettavien tuulimyllytukiaisten kustannukset julkiselle sektorille on 250 - 300 miljoonaa euroa joka vuosi. Tuulimyllytukiaisten kokonaislasku suomalaiselle julkiselle sektorille ensimmäisen 12 vuoden jaksossa tulee olemaan 3 500 - 4 000 miljoonaa euroa.

Kun silloinen Vanhasen ( kesk ) II -hallituksen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ( kesk ) vuonna 2010 runnoi tuulisähkön syöttötariffin lävitse, oli tuulimyllyteknologian tuomat suomalaiset työpaikat eräs tärkeä peruste. Saman hallituksen työministeri , Tarja Gronberg ( vih ) komppasi Pekkarista kertomalla, että tuulimyllyteknologia työllistää Suomessa "Tanskan malliin 15 000 - 20 000 työntekijää". Paljonko tästä on toteutunut, kun se ainoa suomalainen tuulimyllytehdas , WinWind , meni konkurssiin vuosia sitten ?

ps.
Juuri tällä hetkellä, kun Suomen päällä on korkeapaine, 1046,8 hPa, ja Oulun tasalla pakkasta - 20 C, tuosta Suomen tuulisähön 1 533 MW nimelliskapasiteetisa saadaan irti 361 MW ja samaan aikaan Suomen sähkön kokonaiskulutus on 13 299 MW. Toisin sanoen tuulisähköllä tuotetaan 2,7 % Suomen sähkön kulutuksesta. Jokainen voi arvioida onko tuo sen arvoista, että tuulisähköä tuetaan em. summilla ? Olisiko näille rahoille muuta käyttöä ?

Mielenkiintoista muuten on, että kaikesta muusta on julkisissa menoissa leikattu, mutta ei tuulimyllytukiaisista. Ja nythän pääministeri Sipilä ( keski ) onkin alkanut puhua , että leikkauksia ei tarvitse enää tehdä. Pelkääkö Sipilä sitä, että paineet alkavat kohdistua, keskustapuolueen ja vihreiden luomuksen , tuulimyllytukiaisten, leikkaamiseen ?

Lähteet: Fingrid, Pohjoismainen voimajärjestelmän tila 8.2.2017 klo 11:00. , Valtion talousarvioesitys vuodelle 2017

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kuulemma voida leikata tuulimyllytuista jälkikäteen, kun myllyjen omistajat haastavat markkinaoikeuteen. Kansalaisilla moisia oikeuksia ei ole eikä tule. No laittaisivat maavuokrat myllyille x1000 tai jotenkin muun ilmat pois moisesta huijjauksesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin ne herrat osaa turvata selustansa,nyt toimittajat ottamaan selvää kuka tämän lain on säätänyt aikoinaan ja MIKSI?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo on muuten hyvä näkökulma tuo paljon puhutut työpaikat. Meidän kuntaankin puuhattiin tuulivoimapuistoa, ja kun hanke kaatui (ainakin toistaiseksi), niin puolestapuhujat marmattivat kun ei muka haluta työpaikkoja kuntaan... Ihmettelen vain että mitä työpaikkoja ne olisivat tänne tuoneet. Ehkä muutama paikallinen maanrakennusyrittäjä olisi voinut saada rakennusajaksi töitä, mutta sitten kun ulkomaalaiset asentajat olisivat pystyttäneet ulkomailla tehdyt mylly, olisi ulkomainen omistaja saanut takuuhinnan suomalaisten veronmaksajien rahoista. Paikallisille olisi jäänyt kaikki haitat lukuunottamatta kiinteistöveroa.

Jos lasketaan yhden tuulivoimalan kuntaan tuoma kiinteistövero, ja vähennetään siitä syöttötariffin tuki, niin mahtaakohan tuulimyllyn taloudellinen kokonaisvaikutus olla positiivinen vaiko negatiivinen veronmaksajien kannalta katsottuna?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puhut asiaa ja hyvin! Tämä tulonsiirto ulkomaille on aivan järjetöntä. Viherkupla on järjetöntä cityvihreän ideologian tulosta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin siirtoyhtiön kauttaon hyvät ja runsaat veronmaksajien nimissä annetut tuet, että pihit saksalaisetkin sijoittavat tänne tuulivoimaloihin.

Ja sitten Suomessa kuljetetaan se minimaalisen vähäinen tuulisähkömäärä saksalaisten omistaman siirtoverkon kautta suomalaisille kuluttajille.

Hyvin on saksa Suomea kupannut. Onnea vaan 100 V. Suomelle, hyvin menee, vissiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä uutiset on aina hyvin hataria. Kertokaa koko tuulivoima jakauma ja summat, jotka menee ulkomaille ja mitkä jää kotimashan ja millaisilla summilla sitä tuetaan valtionvaroista! Ihmeellistä salailua tässä maassa,mitään ei kerrota selvästi ja perinpohjin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällaiseen toimintaan (suomen) kansantalouden verorahoja katoaa. Järjettömän tuulivoimatuet pitäisi saada edes pyörimään kotimaan kansantaloudessa.

Toivottavasti sotessa otetaan tämä huomioon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

21:50
Kiviharjuntien jatkeen rakentaminen alkaa vuoden alussa OYSin tuntumassa – uusi pysäköintitalo valmistuu keväällä
21:14
Jari Sailio iskee Kärppien kavennusmaalin
20:57
Sarjajumbo Sport näpäytti Kärppien varamiehistä joukkuetta – Jari Sailion kavennus jäi Vaasan perjantai-illassa laihaksi lohduksi
20:39
Insinööriliitto: Nokia purki luottamusmiehen työsopimuksen lakon jälkeen – ammattiliiton mukaan kyseessä oli kosto
19:34
Analyysi: Kulmunilta karkasi some-mopo käsistä – sosiaalisessa mediassa poliitikko voi mokata helposti ja pahoitella nopeasti
19:19
Ainakaan kaikkia al-Holin naisia ei voitaisi syyttää Isisin riveihin matkustamisesta – terrorismin edistämisestä voidaan tuomita jopa kahdeksan vuotta
19:00
Hovioikeus: Oulun seksuaalirikosvyyhden syytetyn saatava tutustua uhrin salaiseen kuulustelukertomukseen – "Hänen oikeus on joka tapauksessa painavampi" Tilaajille
83
Liikkuvan poliisin perinneyhdistys: peltipoliisien sijoittelulle ei suurelta osin järkeviä perusteita – "Kansan silmissä kameratolpista tullut sakotusautomaatteja"
76
Vaalivoittaja Boris Johnson: Saamme vihdoin brexitin tehdyksi
54
Britanniassa Boris Johnsonin konservatiiveille suuri vaalivoitto – tie aukeamassa brexitin nopealle toteuttamiselle
50
Foodora-kuljetuspalvelu kannustaa kilpailulla ruokalähettejään pitämään kuukaudessa alle 20 minuuttia taukoja – IL: "Moni joutuu ketjuttamaan vuoroja jopa 12-tuntisiksi"
48
Lapsiasiavaltuutettu: Lasten erottaminen huoltajistaan ulkomailla on mahdollista kiireellisellä sijoituksella
44
Näkökulma: Al-Holin leirin lapset kelpaavat nyt kaikille – pelko oppositioon valuvasta kannatuksesta on hidastanut poliittista päätöstä, jolla on jo kiire
33
Insinööriliitto: Nokia purki luottamusmiehen työsopimuksen lakon jälkeen – ammattiliiton mukaan kyseessä oli kosto

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

OKT 250 neliöä omalla lähes hehtaarin tontilla lähellä palveluja, aah. Tarvittaessa palveluja saa rahalla, kun joskus se... Lue lisää...
VELATON NAUTISKELIJA

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.12.

Fingerpori

13.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image