Kotimaa

Suomen suurimman petosvyyhdin WinCapitan kor­vaus­pää­tök­set annettaneen maaliskuussa – Korvauksia on haettu 29,7 miljoonan edestä

Oikeusrekisterikeskus on vastaanottanut 1431 korvaushakemusta WinCapita-asiassa. KUVA: Pekka Aho
Kotimaa 21.10.2019 11:53
Hannamari Ahonen

WinCapita-asiassa 626 henkilöä tuomittiin menettämään 63,9 miljoonan euron rikoshyöty valtiolle. Korvaukset maksetaan näistä varoista.

Suomen suurimpaan petosvyyhtiin WinCapitaan liittyviä korvauksia haetaan yhteensä noin 29,7 miljoonaa euroa. Oikeusrekisterikeskus on vastaanottanut asiasta 1431 korvaushakemusta.

Oikeusrekisterikeskus ratkaisee hakemukset sen jälkeen, kun kaikki korvausvaatimukset on tutkittu ja hakijoiden kuuleminen on suoritettu. Tämänhetkisen arvion mukaan korvauspäätökset on tarkoitus antaa maaliskuussa.

Korvausvaatimukset on kohdistettu WInCapita-asiassa tuomittujen menettämisseuraamusten täytäntöönpanosta kertyviin varoihin. WinCapita-asiassa on tuomittu 626 henkilöä menettämään saamansa rikoshyöty valtiolle. Valtiolle menetettäväksi tuomitun rikoshyödyn määrä on kaikkiaan 63,9 miljoonaa euroa. Tähän saakka Oikeusrekisterikeskus on saanut perittyä summasta 33,6 miljoonaa euroa.

1200 korvauksenhakijaa saanut täydennyspyynnön

Tähän mennessä noin 1200 korvauksenhakijaa on saanut Oikeusrekisterikeskukselta täydennyspyynnön hakemukseensa liittyen. Täydennyspyyntö on lähetetty hakijalle, mikäli Oikeusrekisterikeskus on nähnyt hakemuksessa lisäselvityksen tarvetta tai mikäli hakijaa on muuten tarpeellista kuulla ennen päätöksentekoa.

Korvaushakemuksiin liittyvistä täydennyspyynnöistä on lähetetty tällä hetkellä noin 90 prosenttia.

Kyse oli pyramidihuijauksesta - markkinoi itseään sijoitusklubina

Kymmenen hengen suomalaisen ydinryhmän pyörittämä WinCapita markkinoi itseään sijoitusklubina ja kertoi tekevänsä valuuttakauppaa, josta luvattiin valtavia, jopa 400 prosentin, tuottoja. Todellisuudessa valuuttakauppaa ei tehty, vaan kyse oli pyramidihuijauksesta, johon saatiin sijoittajia suosittelijoiden avulla. WinCapita ehti kerätä lähes 100 miljoonaa euroa noin 10 000 sijoittajalta. WinCapita keräsi sijoituksia vuosina 2005–2008. WinCapitan verkkosivut sulkeutuivat vuonna 2008.

WinCapitan päätekijä Hannu Kailajärvi tuomittiin viiden vuoden vankeuteen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

No nyt on ihan käsittämätöntä. Muistan, kuinka tämänkin huijauksen "uhrit" elvistelivät tuloillaan ja yrittivät saada mahdollisimman monet mukaan tähän huijaukseen. Kun yritettiin kertoa kyseessä olevan huijauksen, naurettiin päälle ja pidettiin vähäjärkisenä joka ei ymmärrä rikastumisen päälle mitään . Nyt kun homma on oikein oikeudessa todettu huijaukseksi, näille pitäisi vielä maksaa rahat takaisin?!? Ei mene jakeluun, ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kai se valtio kuitenkin älyää periä reilun korvauksen siitä vaivasta mikä tästä huijauksesta on yhteiskunnalle aiheutunut

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskomatonta!

Selkeästi rikolliseen toimintaan osallistuneet, josta normaalisti saajana on valtio - niin nyt maksetaan - vieläkö hyvitetään tavoitellun hyödyn menetyksestä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen monesti miettinyt sitä mikä saa ihiset lähtemään tämmöiseen mukaan siinä uskossa että on keksitty Sampo. Eihän kukaan oikeasti semmoisesta toisille kertoisi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tätä uhkapeli tappioiden palautusta on vaikea ymmärtää.
Pelissä on ollut mukana riittävän paljon ns. isokenkäistä porukkaa. Tämä selittänee rahojen palautuksen "vääryyyttä" kärsineille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmiset joilla oli varaa laittaa tuollaiseen humpuukiin rahaa niin siinä ahneus sai paskaisen lopun. Ihmiset vielä jaksaa uskoa että joku antaa sinulle tonnin takaisin kun annat hänelle euron tekemättä mitään...
Kyllä tuollaisia ei valtion varoista tarvisi korvata...toisaalta suomen kassastahan hoidetaan paljon muita asioita ympäri maailmaa ja tänne saapuvia juttuja....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän niitä valtion varoista korvatakaan. Mitä jos lukisit artikkelin ajatuksen kanssa ensin, vaikka kuinka kova hinku olisikin kommentoimaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä ihminen outo otus. Vieläkin on niitä uskovaisia, joiden milestä Kailajärvi oli hilkulla saada aikaiseksi ikiliikkujan, joka alkaisi tuottaa rahaa kuin mikäkin sopivasti viritetty peliautomaatti. Mutta viranomainen, tuo pahanilmanlintu, pilasi loistavan hankkeen. Kuten jätkät sen hyvän aatteen..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lisää tulee jo hetkisen päästä kun ihmiset on luulleet sijoittaneensa virtuaalivaluuttaan. Krypto sitä krypto tätä, kolikko, kultaketju, lohkoketju, telaketju.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta veronmaksajana kiinnostaisu tietää kuinka moni ilmoitti verottajalle hankkineensa kyseisiä arvopapereita, vai oliko tarkoitus hyötyä vilpillisesti harmaantalouden markkinoilta?

Toinen rehellinen lähes yhtä suuri vyyhti ratkaistiin KKO:ssa, kun Pekka Perä ja kumppanit sai ansaitun "tuomionsa" Talvivaaraan liittyvässä liittyvässä sisäpiiri jutussa, kun ei laitonta tapahtunut jäikö vastuu rahojaan sijoittaneille ja etujaan yhtiökokouksessa ajaneille vahingoksi tai eduksi.

Kuinka moni tulee Talvivaara tapauksessa saamaan valtiolta korvauksia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi valtio maksaa korvauksia tuohon rikokseen osallistuneille ja siinä rahansa menettäneille? Ei kai murtovarkaallekaan makseta korvauksia, jos hän menettää sorkkaraudan rikoksenteon yhteydessä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaisi aina lukea ensin mistä aikoo kommentoida 99 prosenttia ei varmasti lue koskaan:

WinCapita-asiassa 626 henkilöä tuomittiin menettämään 63,9 miljoonan euron rikoshyöty valtiolle. Korvaukset maksetaan näistä varoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkäpä kaikkien alojen erikoisosaajankin kannattaisi lukea, mitä kommentoi. Siis _kenelle_ niitä korvauksia maksetaan tuosta 63,9 milj potista ja _miksi_ ihmeessä? Ihan samalla lailla ne pyramidin pohjimmaiset ovat osallistuneet huijaukseen kuin heitä ylemmällä tasolla olevatkin, he vain eivät sattumalta ehtineet kerätä itse saalista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä siellä kärsineiden joukossa varmasti on sellaisia jotka on olleet täysin markkinointimateriaalin varassa. Heitä on siis huijattu. Heille maksetaan korvauksia tuomituilta takaisin perityistä voittorahoista. Oikeus tapahtuu.

Suomi on (ainakin vielä) oikeusvaltio. Valtio ei voi hamuta riskoshyötyä itselleen ja jättää rikosuhrit nuolemaan näppejään jollain triviaalilla verukkeella

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nopeaa toimintaa, eihän tässä ole kulunut kuin reilu 11 vuotta tapahtuneesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13.11.
Viljo-kissa haluaa saunan lämpimäksi kylmillä keleillä – saunoo lähes päivittäin
13.11.
Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani – Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"
13.11.
Poikkeuksellinen tulva peittänyt lähes puolet Venetsiasta
13.11.
Ministeri Paatero ripitti Postia "rikkurityövoiman" käytöstä
13.11.
Vuorineuvos uskoo aurinkoenergiaan ja penää vastuuta päättäjiltä: "Tämä on nurinkurista, sillä poliittisten päättäjien pitäisi näyttää esimerkkiä muille"
13.11.
Suomalaisasiantuntijat tekivät maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen selvityksen – suomenpystykorvien sukutaulut saatiin selville 1800-luvulle saakka
13.11.
Hiilijalanjäljestä uusi maidon hinnoitteluperuste – ravintoarvoilla mitattuna maidon hiilijalanjälki jää pienemmäksi kuin vaikkapa riisin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Lapin maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Nyt, jos koska pitäisi liittyä ammattiliittoihin. Ammattiliitojen tulisi olla vähintään maanosan kattavia, silla globaal... Lue lisää...
Syke

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.11.

Fingerpori

14.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image