Kotimaa

Suomen Sisu on huolissaan mus­li­mi­ra­di­ka­lis­mis­ta

Suomen Sisun puheenjohtajana toimii oululainen perussuomalainen kansanedustaja Olli Immonen. KUVA: Jarmo Kontiainen
Kotimaa 2.4.2013 16:51
Kaleva

Suomen Sisu on huolissaan radikaalin islamin rantautumisesta Suomeen. Sisu viittaa viikonvaihteen uutisiin, joissa kerrottiin brittiläisen muslimisaarnaajan Anjem Choudaryn  osallistumisesta kiirastorstaina Suomessa järjestettyyn suljettuun tapaamiseen.

Lehtitietojen mukaan saarnaaja kehotti Suomessa asuvia kuulijoitaan nousemaan kapinaan. Samalla hän ennusti, että ”islamin lippu liehuu vielä jonain päivänä Suomen eduskuntatalon salossa”.

”Tutkimukset osoittavat, että erityisesti nuoret muslimit ovat alkaneet selvästi radikalisoitua ja vaatia kovaäänisemmin länsimaisen yhteiskuntajärjestelmän romuttamista”, perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen johtaman Suomen Sisun tiedotteessa todetaan.

Sisu kertoo seuraavansa tilannetta huolestuneena.

Sisu kysyy, miksi vasemmistoanarkistit  eivät nyt olleet osoittamassa mieltään vihapuheita vastaan, kun he ”osoittivat mieltään rauhanomaista Suomen Sisua vastaan joitakin viikkoja sitten.”

Britanniassa kielletty järjestö

Choudaryn johtama Islam4UK-järjestö on kielletty Isossa-Britanniassa terrorismilain nojalla.

Sisu kertoo korostavansa rauhanomaista yhteiseloa kansanryhmien välillä.

Järjestön mielestä paras keino välttää maahanmuuttajien radikalisoituminen on saada heidät sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntana, opettelemaan kielen, kouluttautumaan, menemään työelämään ja pääsemään sitä kautta mukaan yhteiskunnan rattaisiin.

Suojelupoliisi oli tietoinen Choudaryn vierailusta. Supo on eri yhteyksissä kertonut olevansa tietoinen siitä, että myös eräillä Suomessa asuvilla muslimeilla on yhteyksiä ääriaineksiin.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (40)

Toinen radikaali huutaa toiselle, tästähän ne kahakat aina tulee, nämä ääriryhmät on niitä jotka kiihottaa muita ja lietsoo sotaan. Äärimuslimi ja Suomen Sisu, mitä eroa ? Ei mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä on Suomessa tai lähialueilla tapahtunut viime vuosina. Norjassa tapahtui terrori-isku, jossa kuoli kymmeniä ihmisiä. Suomessa on tapahtunut useita ampumavälikohtauksia, joissa kohteina ovat olleet sivulliset ihmiset, eli terrorismiin verrattia tapauksia. Kuka perussuomalainen tai muu näitä osasi ennustaa? Ai niin. Näistä eivät olekaan olleet vastuussa radikaalimuslimit ...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yleensä Immonen on ollut huolissaan sananvapaudesta kun törkeimmistä rasistisista töräyksistä on tullut huomautuksia tai kansanryhmää vastaan kiihottamisesta peräti sakkoja. Kumma kun ei nyt puolustellakaan sananvapautta. Ihme homma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän Immonen tässä muslimien sananvapautta ole kieltämässä. Pitäisikö Immosen sinun mielestäsi muka jotenkin puolustella näiden muslimien puheita?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloinkahan Suomen "sinisilmäiset" havahtuvat? Olipa pelottavan uhkaavia lausuntoja "saarnaajalla"!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoista, että näin harvat politikot ja järjestöt ilmoittavat huolestuneisuuttaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Immonen on täysin oikeassa sen suhteen minkä luokan asiasta muslimien terrorismiin kehoittamisessa on kyse. Siellä missä maailmassa on muslimeja, siellä on aina raakaa väkivaltaa tai sota. Tätä monet suomalaiset eivät tahdo uskoa tai nähdä. Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, joka uskaltaa puolustaa demokratiaa ja asettua vastustamaan laittomuuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän se näyttää näin olevan. Koska Lähi-idässä olisi ollut rauha? Ovat sotahullua porukkaa kaikki tyynni.
Immonen on aivan oikeassa. Ei mihinkään Euroopan maahan saa rakentaa mölytorneja eikä muutakaan rakennusta Lähi-idän miehille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sota tai digtatuuria uskonnon varjolla. Vois kai noi kaikki uskonnot lopettaa...tai ehkä budhalaisuuden vois säiltyttä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan asiallinen kannanotto Immoselta, vaikka sisulaiset tuskin hyväksyvät hänen ajatustaan radikalisoitumisen estämisestä. No tämä on vain koristeltu kakku, oikeat ajatukset löytynevät kakun sisältä. Toivotaan että kaikki sisulaiset jatkavat Immosen viitoittamalla tiellä näissä maahanmuuttokysymyksissä.

Se jäi tässä uutisoinnissa huomiotta, että tuohon tilaisuuteen osallistui 60-henkilöä ja muslimeita lienee Suomessa useita tuhansia. Se kertonee, että moisilla radikaaleilla ajatuksilla ei ole laajaa kannatusta paikallisten muslimien keskuudessa.

Olenkohan minäkin rasisti, mutta minusta olisi parempi auttaa noita pakolaisia aloittamaan uusi elämä sellaisessa maassa, jossa islam on valtauskontona. Sinne heidän olisi paljon helpompi integroitua ja ongelmia olisi luultavasti huomattavasti vähemmän. Suomeen ennemmin pakolaiseksi kristittyjä ja joihinkin muihin uskontoryhmiin kuuluvia ihmisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fanaatikkoja löytyy kaikista uskonnoista, ja myös atetisteista.
Ei nyt varmaan kannata kuitenkaan leimata kaikkia akseleilla me-muut, ystävät-viholliset, suvaitset-suvaitsemattomat. Eiköhän noiden musta-valkoisten ääripäiden väliin mahdu suurinosa, joka edustaa sitten niitä harmaan eri sävyjä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä muslimit eivät kaiketi ole harrastaneet "lähetystyötä" Suomessa, kuten Suomen kirkko heidän vaikutuspiirissään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (40)

Uutisvirta

12:40
Pudasjärven ampumistapauksessa nostettu syytteitä taposta – oikeudenkäynti alkaa Oulun käräjäoikeudessa ensi viikolla
12:30
Poliisi pyytää havaintoja 17-vuotiaasta kadonneesta rovaniemeläistytöstä
12:17
Mörköpilvi kohoaa Kittilän ylle kerran päivässä – puolustusvoimat räjäyttää vuosittain taivaan tuuliin 25 000–30 000 kiloa vanhoja räjähteitään Tilaajille
12:06
Presidentti Niinistö sanoo puhuvansa Putinin kanssa Moskovan mielenosoituksista ja Arkangelin räjähdyksestä – kutsuu Norjan puolustuskeskusteluihin
12:03
Ranskalaispari vei hiekkaa sardinialaiselta rannalta – nyt paria uhkaa jopa kuuden vuoden vankeustuomio
11:58
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
11:31
Poliisi aloittaa keskiviikkoaamuna 24 tunnin mittaisen automaattivalvonnan – käytössä erityisesti kamera-autoja
67
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
60
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
25
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa
24
Orpo ikävöi vanhoja SDP:n vastuunkantajia – "Nyt on tämän vuosituhannen vasemmistolaisin hallitus"
21
Oulun kaupungin velanotto voi kasvaa tulevina vuosina – kaupunginhallitus pohtii tulevia investointeja
20
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
19
Metsästyskausi pamahtaa liikkeelle tänään – Karhuja voi kaataa reilut 300, sillä tarkoitus on "pitää karhut karhuina"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Että meitä älykkäitä demareita on. Maailma on hieno paikka, kun meitä viisaita on. Tuntuu siis tosi hyvältä. Lue lisää...
On se hyvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image