Kotimaa

Suomen kansalainen on pidätetty Lontoossa terroriteon valmistelusta epäiltynä

Kotimaa 13.6.2018 21:47 | Päivitetty 13.6.2018 22:44
STT

Lontoossa Heathrow'n lentokentällä Suomen kansalainen on otettu kiinni viime sunnuntaina epäiltynä terroriteon valmistelusta, Lontoon poliisi kertoi keskiviikkona.

29-vuotias mies pyrki jatkolennolle myöhään sunnuntai-iltana. Kiinnioton jälkeen hänet pidätettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello viideltä paikallista aikaa.

Siitä ei ole kerrottu, mistä tai mihin mies oli lentämässä tai millaista tekoa hän valmisteli. Pidätys ei kuitenkaan liittynyt mihinkään, mitä hän olisi tehnyt Heathrow'n kentällä.

Ulkoministeriö vahvistaa STT:lle pidätyksen tapahtuneen ja Lontoon viranomaisten hoitavan asiaa, mutta ei kommentoi asiaa enempää. Myöskään suojelupoliisista tai keskusrikospoliisista asiaa ei juuri kommentoitu.

- Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan ja mikä on tilanne, kun asiat kenties selkeytyvät. Tässä vaiheessa en pysty keskusrikospoliisin puolesta antamaan mitään kommentteja tai näkemyksiä, sanoi KRP:n johtovalmiuspäivystäjä, rikoskomisario Olli Töyräs keskiviikkoiltana.

Myös suojelupoliisi oli asiasta niukkasanainen.

- Tiedämme asiasta ja toimimme yhteistyössä brittiviranomaisten kanssa. Tällä hetkellä se on kaikki, mitä voimme julkisuuteen kertoa, sanoi viestintäasiantuntija Verna Leinonen STT:lle.

Lontoolaisviranomaiset jatkoivat miehen pidätystä tiistaina, ja se kestää ainakin tämän viikon sunnuntai-iltaan asti.

Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Linkki juttuun

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Suomen kansalainen, ei Suomalainen. Jos todetaan syylliseksi, kansalaisuus pois ja maahantulokielto. Ei taida olla Pertti tai Vertti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pikku hiljaa, nyt ei puhuta enää "oululaismiehestä" eikä "suomalaismiehestä", vaan Suomen kansalaisesta.
Jos veikata pitää, niin nimi on tuskin Virtanen tai Suominen...🙄

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtamedian uutisoinnissahan on tapahtunut selkeää kehitystä. "Suomalaismies" onkin nyt "Suomen kansalainen".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä on selkeä ero.
Suomalaismies on henkilö joka myös näyttää suomalaiselta. Suomen kansalaiseksi kutsutaan henkilöä joka ei välttämättä näytä suomalaiselta.
Uutisia täytyy nykyään osata lukea rivien välistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

Hallitusvalittelijat ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä samoin kuin ay-valittelijat, jotka avaavat joka päivä ainakin yh... Lue lisää...
miksi aina haukutaan...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

25.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image