Kotimaa

Suomen hoi­ta­ja­mi­toi­tus Pohjoismaiden alhaisin – Professori: "Laki on vaan paperi ves­sa­pa­pe­rei­den joukossa"

Kotimaa 29.1.2019 17:25
Jaana Mattila

Emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä pelkää, että vanhusten kaltoinkohtelusta tulee uusi normi, jos menon sallitaan jatkuvan tällaisena. Vanhuspalvelulakia ei hänen mukaansa todellakaan noudateta Suomessa.

Suomessa hoitajamitoituksen ratkaisee raha, toteaa Turun yliopiston yleislääketieteen emeritaprofessori ja Helsingin yliopiston geriatrisen lääkehoidon dosentti Sirkka-Liisa Kivelä.

Viime keväänä julkaistussa Hoivatyö muutoksessa -tutkimuksessa suomalaista vanhustyötä verrattiin muihin Pohjoismaihin.

Vuonna 2015 muiden Pohjoismaiden laitoshoitoyksiköiden henkilöstömitoitus oli arkisin päivävuorossa 26–65 prosenttia Suomen yksiköitä suurempi. Suomessa aamuvuorossa oli yhtä työntekijää kohti 4,3 vanhusta, mutta Ruotsissa vain 2,6. Norjassa luku oli 3 ja Tanskassakin selvästi Suomea vähemmän eli 3,4.

Iltavuorossa Ruotsin ja Norjan hoitoyksiköiden henkilöstömitoitus oli 49–60 prosenttia korkeampi kuin Suomessa ja Tanskassa.

Vikaa arvomaailmassa ja asenteissa

Suomessa ongelmat ovat Kivelän mukaan kärjistyneet sen jälkeen kun taantuma alkoi murjoa Suomea vuonna 2008, paljon enemmän kuin esimerkiksi Ruotsia. Jyrki Kataisen (kok.) hallitus leikkasi vanhuspalveluista rutkasti monen vuoden ajan.

Säästöt saivat suomalaisen arvomaailman vinksahtamaan.

– Raha ratkaisee kaiken. Vanhukset, työttömät ja lapset ovat tuottamattomia ihmisiä eli toisarvoisia, Kivelä puuskahtaa.

Suomalaiset ovat myös vanhuskielteisempiä kuin muut pohjoismaalaiset. Siihen professori hakee syytä historiasta. Suomea hallitsivat pitkään Ruotsi ja Venäjä. Sodissakin on kärsitty.

– Olemme olleet toisen kulttuurin alaisia emmekä ole saaneet kehittää omaa kulttuuriamme. Meiltä puuttuu sivistyksellinen kulttuuriperinne.

Tutkimusten perusteella vanhustenhoidossa ei noudateta lakia

Suomessa ikäihmisten hoitoon liittyvää henkilöstömitoitusta säädellään vanhuspalvelulaissa sekä sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa.

Minimimitoitus tehostetun palveluasumisen yksiköissä ja vanhainkodeissa on 0,5 työntekijää asiakasta kohti.

Kivelä on juuri kirjoittanut vanhustenhoitoa vuosina 2010–2018 käsittelevistä suomalaistutkimuksista katsauksen, joka julkaistaan helmikuussa.

– Tutkimukset dokumentoivat todella selkeästi ja yksiselitteisesti, miten huonossa jamassa vanhustenhoitomme on.

Kivelä vertasi tutkimusten antamaa kuvaa hoidosta vanhuspalvelulakiin ja sen määräyksiin.

– Ne ovat niin kaukana toisistaan kuin yö päivästä. Meillä ei todellakaan vanhustenhoito noudata vanhuspalvelulakia.

Palveluiden valvontakin ontuu. Aluehallintovirastossa ja Valvirassa on Kivelän mukaan paljon puutteita gerontologisessa ja geriatrisessa osaamisessa.

Asenteissa ylipäätään on tapahtunut suuri muutos.

– Lakia ei enää kunnioiteta, se ei merkitse meille mitään. Se on vaan paperi vessapapereiden joukossa.

Vanhusten kaltoinkohtelusta uhkaa tulla uusi normi

Lainpykäliä sivuutetaan sekä vanhusten laitoshoidossa että kotihoidossa.

– Henkilökunnalla ei ole aikaa kuin fyysiseen perushoitoon ja siihenkin huonosti, Kivelä sanoo.

Vanhuksia ei ehditä kävelyttää ulkona, tarjota heille sosiaalista toimintaa tai harrastusmahdollisuuksia, pahimmillaan edes syöttää heitä. Vanhuksia myös sidotaan sänkyihin, annetaan lääkkeitä miten sattuu, nauretaan heidän seksuaalisuudelleen. Kaltoinkohtelut selviävät Kivelän mukaan muun muassa Valviran tutkimuksista ja hoitajien kyselytutkimuksista.

Jos menon annetaan jatkua tällaisena, kaltoinkohtelusta uhkaa tulla uusi normi.

– Silloin sallimme, että vanhuksia saa kohdella miten tahansa ja hoitaa näin. Vanhusten ihmisarvo romuttuu täysin.

Kivelän mukaan vanhustenhoitoon tarvitaan lisää, korvamerkittyä rahaa ja enemmän hoitajia. Hoitajamitoitustakin on nostettava.

Säästöihin pyrkivästä sote-uudistuksesta hän ei usko tulevan pelastusta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (22)

Vanhushoitolain mukaan vastuu hoidon laadusta ja valvonnasta kuuluu kunnille. Miksi kunnat eivät hoida velvollisuuksiaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näitähän nähdään nykyään! Vanhiukset ja lapset ovat kaltoin kohdeltuja!
Hyväksi käytettyjä kaikki tyynni monellakin tavoilla! Ja vaikkei seksuaalisesti, niin ainakin taloudellisesti!!!
Olkaatten tarkkana näissä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Professori Kivelä on koettanut sinnikkäästi tuoda vuosikymmeniä esille vanhusten huolenpidon ongelmia. Suuri kiitos hänelle !
Pitäskö meidän suomalaisten katsoa peiliin - emme saaneet vanhusasianvaltuutetun kansalaisaloitteeseen vaadittavia 50 000 nimeä, mutta autojen diesel -asiaan hetkessä yli satatuhatta ! Ruokavaltuutetunkin virka perustettiin. Arvojen todellinen mitta on teoissa. Uskon, että suurin osa meistä ei tiedä, millaista on vanhan ja muistisairaan elämä. Edes perushoito ei toteudu - moni sanoo, että voi kun kuolisi pois ennen kuin joutuu hoivaan.
Terveyskeskuksia kyttäävät terveysfirmat tekevät markkinointisuunnitelmia, jotta ihmiset valitsevat juuri heidät.
Mitähän villiä kehittävät- jos tulet meille, niin saat lisäksi tätä ja tätä ja perheenjäsentkin tätätä. Mutta kuka maksaa ? Kun maakunnalta rahat loppuu, niin lopetetaan jotakin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos perii maksua sellaisesta työstä, jota ei ole tehnyt eikä taida oikein olla aikomustakaan tehdä, niin sitä ennen kutsuttiin petokseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä ihme kun kokoomus ja keskusta on hallituksessa ollut että siellä ei välitetä vsnhusten hoidosts vaan pääasia on että yritykset saavat mahdollisimman suuret voitot!Ei nuo ahneet välitä vanhuksista eikä työntekijöistä!! 4vuotta porvareidenhallituksella olisi ollut aikaa korjata asia mutta mitää ei ole tejty!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No eipä nuo demarit saati muutkaan vihervassaripuolueet ole hallituksissa ollessaan tilannetta korjanneet. Päinvastoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sotesta ei todellakaan tule pelastajaa, vaan sairaanhoidon yksityistämisen jälkeen saadaan lukea samanlaisia tarinoita siltä saralta.
Lisäksi muutaman vuoden jälkeen hinnat alkavat "kasvavien kulujen" vuoksi kivuta jenkkimallin suuntaan, jossa laastarin liimaaminen maksaa 600$. Tästä yksityissektorin kulujen kasvamisesta toimikoon esimerkkinä Caruna.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osoitus siitä, että suomalaiset ovat Pohjoismaiden epäempaattisin kansa. Tämä on kyllä yleisesti tiedossa : Suomalaisilta puuttuu empatiakyky.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Arvomaailma on vinksahtanut ja vääristynyt. Tässä se on syy vanhustenhoidon surkeaan tilaan. Vaikka palvelun tuottaa yksityinen taho niin valvonta on kunnalla. Valvonta on nyt pettänyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vanhusten hoitajamitoituksesta käytiin vuonna 2012 kokoomuksen ja Sdp:n kesken kova taistelu, jonka molemmat väittivät voittaneensa – mutta mikään ei muuttunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinhän se on.
Kuitenkin ongelmaan olisi kohtuuhintainen, jo olemassa oleva ratkaisu, eli hoitoapulaiset aamun kiirehuippuihin. Suurin kiire on klo 7 - 12. Jos ylimääräisiä käsipareja saataisiin edes klo 7-9, niin sekin merkkaisi paljon. Kaikki olisi kuitenkin saatu vessaan ja sängystä ylös. Ihmisellä ei tarvitse olla mitään koulutusta avustaviin töihin, ne oppii arkijärjellä.
Onko todella mahdotonta, ettei näitä lyhytaikaisia apulaisia löydy mistään tai ettei heitä voi palkata. Moni opiskelija ehtisi vielä päiväksi kouluun ja moni työtön saisi aktiivisuustuntinsa täytettyä. Heidän ei tarvitsisi tehdä mitään varsinaista hoitotyötä, sekin riittäisi että joku vaihtaisi sänkyihin puhtaat lakanat, veisi roskia, kuljettaisi ruokia, kertoisi muistamattomalle missä ollaan ja mikä päivä on. Valvoisi päiväsalia ja ojentaisi Kalevan sille joka haluaa vielä lukea lehteä. Samaan aikaan hoitajat voisivat keskittyä hoitamaan ihmisiä sänkyjen ja roskien ja pyykkien sijasta tai juoksemaan välillä hiekoittamaan ulkoportaita tai pyyhkimään lattioilta kaatuneet kahvit ja mitä näitä oheistoimintoja nykyään onkaan siihen hoitotyön päälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erinomainen idea. mutta osa-aikainen on rikos työttömyyttä vastaan. Korvauksia menee samassa suhteessa kuin tienaa. Suomalainen järjestelmä on tämä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demarit, vihreät ja vasemmistoliitto oli Kataisen hallituksessa tekemässä vanhustenhoidosta rutkasti leikkauksia monen vuoden aikana kuten ylläolevasta selviää ja nyt sitten yrittävät olla puhtaita kuin pulmuset.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja silti nykyhallitus on vain jatkanut leikkauksia ja suunnittelee Sote-uudistuksen kautta vielä suurempia säästöjä. Lisäksi tullessaa Sote-uudistus veisi kunnilta valvontavastuuta vielä aivan tuntemattomalle maakuntataholle eli olisi vain yksi valvova viranomainen jättimäisellä alueella. Kataisen hallituksen aikaan sentään suositeltava hoitajamäärä on 1 hoitaja 2 vanhusta kohden, mutta lakiin on jäänyt heikkous ettei se pakota hoitavaa tahoa noudattamaan sitä. Tuleva Sote-uudistus ei sisällä mitään konkreettisia sanoja tai tekoja vaan ainoastaan ympäripyöreyksiä eli ei se nykyhallitus kovin hyvää työtä ole tehnyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitoituksessa pitää huomioida hoitajat kolmeen vuoroon...0.5 mitoitus..eipä siitä paljoa jää ku hoitajat on kolmessa vuorossa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on pääministerin puolue, mikä sanelee. Jos miljonäärien tekeminen on itseisarvo kaikelle toiminnalle, niin sitähän hapanta tässä maistellaan.

Ruotsin karmivat tapahtumat yksityisissä hoivayrityksissä olivat tiedossa silloin kun Suomeen ajettiin väkisin KOK+KEPU voimalla laki läpi.

Katsokaa torstain A-talk niin näette ja kuulette ...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun köyhää väkeä (työttömät ym.) kuritetaan sanktioilla, niin samaan aikaan laaditaan "hienoja" lakeja, joihin ei liity minkäänlaisia oikeudellisia tms. seuraamuksia.

Näitä lakeja riittää niin julkishallinnossa kuin yksityisellä puolella. Ovat rikoslain ulottumattomissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistuu mieleen kun eräiden eduskuntavaalien alla erään vasemmistopuolueen puheenjohtaja vaati 10 000 hoitajien uutta aloituspaikka. Mistä tuo määrä hoitajaksi sopivia kun nykyisinkään ei tahdo hakijoiden joukosta löytyä kriteerit täyttäviä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on järkyttävää, että annetaan kaikki vanhustenhoito tarjotaan kaupalliseselle taholle. Tämähän on ollut hallituksen tavoite sotesopassa ja tässä nähdään seuraukset koko järjestelmässä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (22)

Uutisvirta

5.12.
Tuira kutsuu nyt jouluihmisiä - yhteisöllinen Titta på Tuira goes Christmas kokoaa väkeä ylilääkärin talolle lauantaina
5.12.
Hurmos lisäsi tappioputkessa rämpivän Ettan murheita – oululaisille jo viides peräkkäinen häviö
5.12.
Kymmenen pelaajan poissaolosta kärsinyt Kärpät kaatoi KooKoon kymmenessä minuutissa – Pyörälä: ”Väitän meidän pelanneen paremmin monessa aiemmassa pelissä” Tilaajille
5.12.
Ulkoministeri Haavisto vastasi ulkoministeriön ammattijärjestön kysymyksiin – Työntekijät ihmettelivät, pitääkö heidän hankkia tiedot työpaikan asioista mediasta
5.12.
Ottelukooste: Kärpät voitti KooKoon Raksilan kotihallissa 6-3
5.12.
Kuvagalleria: Kärpät päihitti KooKoon 6-3 Raksilan kotihallissa
5.12.
Edustajainhuone laatii virkasyytteen Trumpia vastaan – Virkasyytteen nostamisesta saatetaan äänestää vielä ennen vuodenvaihdetta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

348 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

Katso vain Ruotsiin ja mieti sitten, että mikä asia on tärkeää. Lue lisää...
Haluatko kuolla kadu...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

6.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image