Kotimaa

Suo­ma­lais­tut­ki­mus: Jo puoli tuntia kevyttä liikuntaa viikossa suojaa tehokkaasti tappavalta ai­vo­ve­ren­vuo­dol­ta

Kotimaa 25.6.2019 13:00
Heidi Peltonen

Jo puoli tuntia kevyttä liikuntaa viikossa suojaa tehokkaasti lukinkalvonalaiselta aivoverenvuodolta. Asia käy ilmi tuoreesta suomalaistutkimuksesta. 

Lukinkalvonalainen aivoverenvuoto (SAV) on kaikkein tappavin aivoverenkiertohäiriö. Jopa puolet siihen sairastuneista kuolee kuukauden kuluessa. 

Scientific Reports -tiedelehdessä julkaistu suomalainen seurantatutkimus selvitti noin 70 000 suomalaisesta koostuvan FINRISKI-aineiston avulla, mikä on liikunnan vaikutus SAV-riskiin.  

Tutkimustulosten perusteella jo puoli tuntia kevyttä liikuntaa viikossa laskee SAV-riskiä viidellä prosentillä. Hyöty kasvaa samassa suhteessa lisääntyneen liikunnan kanssa. Riskiä vähentää esimerkiksi työmatkojen liikkuminen kävellen ja pyörällä. 

– Jo kevyt hikiliikunta, kuten puolen tunnin kävely- tai pyöräilylenkki neljänä päivänä viikossa, laskee SAV-riskiä noin 20 prosenttia iästä ja sukupuolesta riippumatta, julkaisun ensimmäinen kirjoittaja, lääkäri Joni Lindbohm kertoo.

Lindbohm kertoo, ettei löydös ole sinänsä yllättävä, sillä liikunta on hyväksi myös monen muun sydän- ja verisuonitaudin ehkäisyssä. Liikunta laskee eritoten tupakoitsijoiden riskiä sairastua SAV:n. Tupakoitsijoilla hyöty on jopa kaksinkertainen. 

– Täytyy kuitenkin muistaa, että tupakointi on edelleen SAV:n tärkein riskitekijä ja tupakoinnin lopettaminen ensisijainen keino ehkäistä taudin ilmaantuvuutta, Lindbohm muistuttaa. 

Suurin osa SA-vuodoista on peräisin aivovaltimopullistumien eli aneurysmien repeämisestä, jolloin veri vuotaa aivokalvojen väliseen tilaan nostaen kallonsisäistä painetta ja heikentäen aivojen verenkiertoa. 

Neurokirurgi Miikka Korjan mukaan alentunut riski liittynee elimistön yleisen ja samalla aivovaltimon seinämien tulehdustilan vähenemiseen. 

Tärkeintä SAV-riskin minimoimiseksi on tupakoinnin lopettaminen, verenpaineen hoitaminen kohdalleen ja säännöllinen liikunta.

MAINOS

Kommentoi

Netissä ja lehdessä kerrotaan näköjään molemmissa jutun alussa, että puoli tuntia viikossa riittäisi. 4 x puoli tuntia pitää liikkua, jos jutun loppua on uskominen. Voisi ainakin tänne nettiin korjata...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivoverenvuotoa? Kysymys on varmasti useamman tekijän yhteisvaikutuksesta. Tutkimusta voi tietenkin rajata niin että sopii tutkijoille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kysymys lääkärille ( ehkä myös aivotutkijalle ) ? miksi mainitsemaanne sairautta sitten suomessa vielä esiintyy ? Ja on yleensä esiintyntkään perusteluni kysymykselleni tulevat tässä. Ennen ihmiset liikkuivat runsaasti paljon enemmän, kuin nykyään. Silti kuoltiin aivoveren vuotoon sen tuomiin komblikaatioihin. Tuon mainitsemanne liikunnan määrä "kevyttä liikuntaa puolituntia viikossa" täytyy kyllä 99% suomalaisista. Poikkeuksena ainoastaan täydellistä halvausta potevat henkilöt. Kertoisitko vielä kuinka kauan tällainen tutkimuksenne vei aika . . . nähdessään päivän valon ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kertoisiko Timppa samoin tein mitä saa tutkia ja mitä ei.
Timppa ei näköjään ymmärrä että on kyse todennäköisyyksistä, eikä minkäänlainen liikunta takaa etteikö aivoverenvuotoa saattaisi saada.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin arvelinkin ja jos suoraan sanon . . . tiesinkin! Sen että tuo tutkimus on ollut enempi hauskan pitoa. Ja herramme joka päiväisessä leivässä pysymistä sekä muuta särvintä siihen lisäksi. Tutkia saa ja pitää saada tutkia, mutta sitä järkeä on syytä käyttää ja miettiä. Mitä kannatta tutkia ja miksi ? Sillä luojamme on antanut meille myös järjen ja siihen vielä valonkin. Ettemme itsestään selvyyden hämärässä eksyisi väärille tutkinta linjoille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puoli tuntia tulee jo siinä, kun kävelee perjantaina lähiökuppilaan, edestakaisin tulee jo tunti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

100
Oulussa Suomen isoista kaupungeista eniten pyörävarkauksia – "Kannattaa miettiä onko tarvetta tehdä arkisia asioita kalliimmilla maastopyörillä", rikosylikomisario kehottaa
65
Kansanedustajan työ on ylittänyt Jenni Pitkon odotukset – "Meillä on loistava hallitusohjelma"
40
Marjabisnes pyörisi kuumana, mutta mustikoita ja lakkoja ei saada metsästä pois riittävästi – Thaipoimijoita tuli Suomeen jälleen liian vähän
40
Pakollisella ruotsilla on pitkä historia ylioppilaskokeissa – Henriksson: "Kouluja käydään, että opitaan jotain. Silloin kaikki ei voi olla vapaaehtoista"
25
Mitä ideaa tukisit 35 000 eurolla? – Oululaisia kutsutaan äänestämään kaupungin kehittämisideoista
22
Qstockin liikennejärjestelyt huolettavat Pikisaaren asukkaita – aiemmin autoiluun saaressa vaadittiin festivaalin aikana ajolupa, nyt järjestelystä ollaan luovuttu
21
Voimakas aalto kaatoi moottoriveneen Oulujoella – sivulliset pelastivat veneessä matkustaneet viisi ihmistä ja koiran

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi.

Hellevaroitus: Tänään on odotettavissa tukalaa hellettä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa sekä Etelä-Lapissa.
Huomenna on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Hakkaraisesta on sivistys kaukana. Tai sitten ymmärrämme eri lailla sanan sivistys. Sivistystä ei ole myöskään se, että ... Lue lisää...
Lady in black

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image