Kotimaa

Suomalainen saunominen halutaan Unescon kult­tuu­ri­pe­rin­nön luetteloihin

KUVA: Anu Mattila
Kotimaa 5.3.2018 15:52
Kaleva

Laaja joukko suomalaisia saunayhteisöjä on aloittanut Sauna Unescoon -hankkeen, jonka tavoitteena on saada suomalainen saunominen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansainvälisiin luetteloihin.

Hankkeeseen saatiin nopeasti mukaan lukuisa joukko aktiivisia toimijoita, mikä osoittaa asian tärkeyden suomalaiselle saunakulttuurille. Maaliskuun alussa oli jo mukana lähes 30 saunaseuraa ja -yhdistystä.

– Sauna Unescoon -hankkeeseen liittyen järjestetään tulevan vuoden aikana monenlaisia saunatapahtumia eri puolilla Suomea. Hankkeessa mukana olevien saunatoimijoiden joukko on kattava, sillä mukana on saunaseuroja Sallasta Helsinkiin, hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Ritva Ohmeroluoma sanoo.

Arviolta 3,2 miljoonaa saunaa

Ensimmäiset suomalaiset saunat on rakennettu jo tuhansia vuosia sitten ja nykyisin Suomessa on varovasti arvioiden 3,2 miljoonaa saunaa.

Saunominen on osa arkea ja juhlaa ja saunomisperinne siirtyy sukupolvelta toiselle juuri näissä saunahetkissä. Kyseessä on merkittävä ja kaikille tuttu suomalaisen aineettoman kulttuuriperinteen muoto, joka on säilynyt lähes muuttumattomana yhteiskunnallisten muutosten ja teknologisen kehityksen keskellä.

Saunominen valittiin viime vuonna Museoviraston ylläpitämään Suomen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon 52 muun perinteen joukossa. Tästä luettelosta on mahdollista hakea edelleen Unescon kansainvälisiin luetteloihin.

Museovirasto on aineettomasta kulttuuriperinnöstä määräävän Unescon yleissopimuksen kansallinen toimeenpanija. Kevään aikana kansallisella listalla olevien tahojen on mahdollisuus ilmoittaa kiinnostuksestaan Unesco-prosessiin. Näiden vastausten perusteella Museovirasto ja aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmä tekevät opetus- ja kulttuuriministeriölle ehdotuksen kohteista, jotka noudattavat vahvimmin kansallisia painopisteitä.

MAINOS

Kommentoi

Onko tämä sitä samaa sarjaa kun jokin aika sitten oli juttua, että haluavat nuo Oulujoen betonibunkkerit johonkin perintölistalle? Jos jotakin, niin ne bunkkerit voi laittaa paikallisen dynamiittiyhdistyksen "onnistuneet purut" perinnealbumiin jälkipolvien ihasteltavaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

92
Sisäministeri vaatii uutta tulkintaa YK:n pakolaissopimuksesta – Haluaa estää rajan yli tapahtuvan hallitsemattoman maahantulon ja turvapaikanhaun
71
Vima hakeutuu konkurssiin – uusien vuokralaisten puuttuminen kiinteistöstä söi asiakasvirtoja
48
Keskusta purkaa suuttumustaan hallituskumppani kokoomukseen Soini-jupakassa – Sipilän mukaan keskustasta on luotu iljettäviä mielikuvia
42
Ylitöillä korvataan tuhansia työntekijöitä teollisuudessa – "Äijät menevät loppuun, kun joka viikonloppu ruuvaavat"
27
Pohjois-Pohjanmaalla varaudutaan voimistuvaan tuuleen – palomestari kehottaa tarkastamaan veneiden kiinnitykset
25
Soinin luottamus säilyi, mutta jälkilöylyt jatkuvat – keskustalla keitti yli kokoomuksen "kestämätön toiminta"
23
Kärppien ilta venyi voittomaalikisaan Mikkelissä, Pyörälällä kolmen maalin peli – katso kooste ottelusta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hyvätuloisten asumistuki

172 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Dilemma on sama kuin tilanteessa jossa köyhä saa ruuan ilmaiseksi ja muut maksavat siitä 10 euroa. Hyvän taloudellisen t... Lue lisää...
Holy s

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

22.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image