Kotimaa

STTK lähtee mukaan val­mis­te­le­maan työl­li­syys­pa­ket­tia

Kotimaa 5.9.2016 11:23
STT, Kaleva

STTK lähtee mukaan kolmikantaiseen työllisyyspaketin valmisteluun.

Järjestön hallitus päätti asiasta ylimääräisessä kokouksessaan. Puheenjohtaja Antti Palolan mukaan järjestön hallitus antoi hänelle tiukat evästykset työhön.

STTK suhtautuu erittäin kriittisesti ansiosidonnaisen työttömyysturvan uusiin heikennyksiin. Esimerkiksi ansiosidonnaisen porrastus koettaisiin Palolan mukaan STTK:ssa heikennykseksi.

SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan myös SAK lähtee mukaan valmisteluun, mutta järjestöllä on kuitenkin tiukat reunaehdot. Hänen mukaansa järjestöllä on myös omia asioita tuotavaksi pöytään, eikä se ole valmis käymään asioita läpi pelkästään hallituksen listan pohjalta. Elorannan mukaan SAK:ta mietityttää eniten ansiosidonnaiseen turvaan liittyvät muutokset.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

20:31
Tämä tiedetään Saksan yliajajasta: 29-vuotias Saksan kansalainen, epäillään tapon yrityksistä – 30 loukkaantunutta, heistä osa lapsia
19:30
Pohjois-Pohjanmaan museon sisäilmatulokset saadaan viikkojen päästä
19:00
Korvausehdoissa on merkittäviä eroja vakuutusyhtiöiden välillä – osa korvaa keski- ja toiset puuskatuulen perusteella myrskyvahinkoja
18:51
Brittimatkustaja halusi pois Milanon koneesta Lontoossa koronaviruspelon vuoksi – Finnair lentää normaalisti Milanoon
18:35
Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa useita onnettomuuksia – pelastuslaitos kehottaa varovaisuuteen liikenteessä
18:11
Pohjankartanon remontissa pikkuetappi, nyt tehdään juhlasaliosan vesikatto
18:04
Taloussanomat: Perinteistä Lapin Kulta -kolmosolutta toimitetaan enää isoissa tankeissa ravintoloille ja sekin loppuu kevään aikana

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata lumisateen vuoksi.
Ajokeli on huono seuraavissa Lapin kunnissa: Sodankylä, Savukoski ja Inari lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

217 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihminen on loppupeleissä aina yksin

Ikävä jos noin huonosti on tilsnne. Mutta turha on yleistää, sillä monella on kyllä kavereita ja ystäviä ympärillä. Mutt... Lue lisää...
Kuka vei nimimerkin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image