Kotimaa

Sote jumittaa pe­rus­tus­la­ki­va­lio­kun­nas­sa – Hal­li­tus­puo­lu­een va­lio­kun­ta­jä­sen pohtii jo uudistuksen kaatumista: "Tämä on poliittista peliä"

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (kuvassa oik.) ei uskalla enää lainkaan ennustaa, milloin lausunto valmistuu.
Kotimaa 12.2.2019 15:52
Aki Taponen Ossi Rajala

Professori Juha Lavapuron haastattelu sai kansanedustaja Matti Torvisen hiiltymään.

Helsinki

Eduskunnan perustuslakivaliokunta jatkoi tiistaina yleiskeskustelua sote- ja maakuntauudistuksesta annettavasta lausunnosta. Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) sanoi kokouksen jälkeen, että yleiskeskustelu voi näin suuressa asiassa viedä useita päiviä.

Hän ei osannut esittää mitään arviota lausunnon valmistumisajankohdasta. Perustuslakivaliokunnan seuraava kokous on keskiviikkona, mutta kokouksissa käsitellään myös muita asioita.

Valiokuntaan kuuluvan Maria Guzeninan (sd.) mukaan sote- ja maakuntauudistuksen käsittelyn eteneminen riippuu siitä, miten lukot saadaan avattua.

– Kysymys on mielipide-eroista, millainen painoarvo annetaan perustuslakiasiantuntijoiden näkemyksille.

Valiokunnan jäsen Matti Torvinen (sin.) korosti, että on tärkeätä käydä keskustelu valtiosääntöoikeudellisesti eikä tuhlata aikaa sen kertomiseen, mitä mieltä valiokunnan jäsen on uudistuksesta. Toisen mielipidettä on turha yrittää valiokunnassa muuttaa.

– Pitää miettiä, mitä valtiosääntöoikeuden asiantuntijat ovat sanoneet. Se tässä nyt sitten vaivaa, Torvinen sanoi.

Perustuslakivaliokunta sai maanantaina eteensä sote- ja maakuntauudistuksesta noin 80-sivuisen lausuntoluonnoksen. Lakipykäliä siinä on 335. KUVA: Joel Maisalmi

Hänestä poliitikot ovat velkaa suomalaisille sen, että sote-uudistus saadaan maaliin.

– Tämä on suurten puolueiden poliittista peliä. Jos uudistus kaatuu, niin onko sosialidemokraateilla voimaa viedä oma mallinsa läpi vai käykö niin, että osat vaihtuvat, ja Suomen kansa menettää otteensa politiikan uskottavuuteen?

"Housut nilkkaan"

Torvinen oli tuohtunut professori Juha Lavapuron  Ylelle antamasta haastattelusta. Siinä Lavapuro oli todennut, että sote-uudistuksessa on yhä liikaa perustuslaillisia ongelmia eikä nykyinen eduskunta pysty hänen arvionsa mukaan lakipakettia hyväksymään.

Torvisen mukaan valiokunnan käyttämistä asiantuntijoista Juha Lavapuro ja professori Tuomas Ojanen ovat alusta lähtien edustaneet sote-uudistusta vastustavaa kantaa.

– Me olemme hyväksyneet sen heiltä. Mutta nyt he ovat tulleet julkisuuteen, kun taas niin sanotut emeritusasiantuntijat, joita arvostetaan ja kunnioitetaan, eivät ole, Torvinen sanoi.

– Tohtorit Lavapuro ja Ojanen ovat pilanneet valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden tavan toimia. On sovittu, ettei ulos tulla ennen kuin ratkaisu on tullut. Näin juristina en voi sitä ymmärtää. Lavapuro veti kaikilta valtiosääntöoikeuden asiantuntijoilta housut nilkkaan, Torvinen manasi.

Puheenjohtaja Lapintie ei suostunut kommentoimaan professori Lavapuron esittämää kriittistä arviota soten etenemismahdollisuuksista.

– Asiantuntijat voivat luonnollisesti kertoa omia näkemyksiään, mutta eivät yleensä kommentoi, mitä valiokunnassa tapahtuu. Se on ihan oikein, ei kukaan kommentoikaan, mitä valiokunnassa tapahtuu, Lapintie sanoi.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (44)

Ei kait se oo mikään salaisuus enää, ettei se sote mene läpi tämän eduskunnan aikana. Senhän näkee jo sokko reetakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hallitus ajaa sotea vastoin kansalaisten etua,nyt on lopparit muiluttaneet hallituksen ja voiteluaineena,joo se on vaitakunnanoikeuden sitten selvitettävä,ei voi olla että ajetaan järjettömiä himmeleitä jonne vastuu ja eurot katoaa,ja alettu kuin painostus keinona maakunniissa rakentaa jotain mille ei ole rak.lupia tai rahoitusta,valtakunnan oikeus selvittäköön sitten vastuuhenkilöt kunhan saadaan ministerit EU virkoihin kuin katainen pois suomesta jäähylle tai turvaan.
Näytää muuten nuissa hoivatalossakin putoavan paikallis nuppeja ja ne kun luuli että vastuun kantaa johto porras,,Muistakaa jos soten laitatte niin olette itse vastuussa ei se teidän johtaja,sitten kun sitä puretaan,ja euroja etsitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja kun tuo maakuntamalli vielä lätkästään niin sitten maatilat joutuu ahtaalle.
Käy niin kuin nyt vanhusten hoidossa, rahastetaan julmasti.
Kunhan maatalouden kimppuun iskee nuo ulkolaiset firmat niin isännistä tulee heidän renkejä ja tuotteet viedään käsistä ilmaiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Edellinen vasuri-vihreä hallitus arpoi SOTE-uudistusta neljä vuotta, mutta Kreikan tai Kyproksen halutessa suomlaisten veronmaksajien miljardeja, päätökset tehtiin yhdessä yössä vastoin Suomen perustuslakia. Nyt samat naiset SOME-jarruna perustuslakivaliokunnassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eduskunnassa käydään asiassa kun asiassa,nyt ja tulevaisuudessa aina poliittista peliä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ahvenanmaalle annettiin 15 miljoonaa lisää, etteivät jarruta sotea. Vasemmiston ja demujen Tradeka porskuttaa kapitalismin oppien mukaisesti hoivabisneksessä ja paheksuu muita. Kaksilla rattailla ajoa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmasti on myös tehty lehmänkaupat samalla RKP:n kanssa, jotta he äänestävät SOTE:n puolesta. Kaikki tämä todistaa vain Suomen totaalista korruptiota.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eivät uskalla hyväksyä Sotea ennen vaaleja. Kuinka monta miljoonaa asian vatvominen on jo maksanut?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sote ja julkisen sektorin supistukset on todella hyvä ja tervetullut juttu. Valitettavasti vasemmistolaiset tehottoman yhteiskunnan takuumiehet ovat taas heittelemässä kapuloita kehityksen rattaisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun edustaja väittää, että eduskunnassa on politiikalla jotain tekemistä on väärässä työpaikassa.

Eduskuntaa on ainakin tähän mennessä valittu juurikin
poliittisista ryhmittymistä mitä erinlaisimpia poliitikkoja.

Poliitikoilla on yleensä monenlaisia poliittisia intohimoja toisilla pelkkiä himoja, mutta niistä ei sen enempää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskooko joku todella tämän hallituksen puheisiin siitä, että Sote toisi miljardisäästöt? Luuletteko todella, että nämä kansainväliset sijoitusyhtiöt hoitaisivat potilaitaan halvemmalla kuin nykyinen mitä järjestelmä maksaa. Ei nämä yhtiöt tule tänne talkoisiin vaan tekemään voittoa ja välttelemään veroja kuten ne tekevät vanhustenhoidossakin. Esperi ei maksa Suomeen euroakaan yhteisöveroja erilaisten korkokikkailujen avulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hallitus myönsi jo itsekin tässä aikaa takaperin, että ne säästöt toteudu ja siksi ovatkin olleet niistä hiljaa vuoden päivät. Vaan eipä se koskaan ollut edes perimmäinen tavoite. Terveysyhtiöissä pääsee itse tienesteille, kun repii oikeat narut ja huijaa sopivan määrän hölmöjä äänestäjiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Porvarit käyttävät sotea härskisti aseenaan viedä omaa agendaansa läpi. Vaikka sote olisi kokonaisuudessaan kuinka huono, niin muiden on hyväksyttävä se, koska muuten nousee älytön älämölö vasemmiston poliittisesta pelistä. Todellisuudessa porvarit tässä on se porukka, joka pelaa poliittista peliä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä nyky ongelma hoivakodissa alkusoitto yksityiset kun valtaa lisää alaa mutta kun päättäjät omistaa osakkeet minkäs teet muistatteko kun puhuttiin osakkailleen omistajien piilottamisesta jota kepu ja kokoomus ajoi nytkin eritahojen kautta omistavat yhtiöt 😂hullummaksi vielä tulee menemään

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Annika Lapintie (vas.) Turhaan SOTE:a väännätte! koska SOTE ei tuo riittävästi hoitajia julkisuudessa oleviin hoivakoteihin
lainkaan.
Hallitus kun leikkaa ja taas leikkaa palkkoja, eihän kukaan ilmaiseksi tee työtä monikansallisissa yhtiöissä jotaka eivät edes maksa verojaan suomeen.
Olisiko hallituksen aika nostaa tuntuvasti palkkoja pienituloisillekkin "viipymättä", eikä vain poliitikoille ja suurituloisille herroille nosteta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

termarien neliraaja jarrutus on taas tehnyt tehtävänsä, aina pahanteossa meille tavallisille suomalaisille jos ei tee valtionvelkaa veroja ja lakkoja ei koskaan mitään hyvää kansan hyväksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on ollut oikeistoenemmistöinen eduskunta yli 40 vuotta. Hallitukset vuosina 2003-2019 ovat olleet Keskustan ja Kokoomuksen johtamia.

Kirjoittajan mukaan on menty demarien pillin mukaan. Surkeaa on silloin ollut oikeistopuolueiden touhu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sote-uudistus on nimenomaan poliittista peliä ja on ollut sitä monta hallituskautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt on jo muutoksia muualla, Tanska jättää soten ja siirtyy ns. isojen sairaanhoitopiirin käyttöön. Sote tuli kalliiksi ei tullut luvattuja säästöjä. Nyt käytetty miljardi tai useampi tyhjään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vallanhimo eli maakuntahallinnon paisutustarve saa Keskustan kahlitsemaan itsensä malliin, joka on Tanskassa testattu ja toimimattomaksi havaittu. Kun muut kantavat kuitenkin vastuunsa, ei Kepun ja Kokoomuksen painajaismainen tavoite kuitenkaan toteutune.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (44)

Uutisvirta

16:47
Reissusa: Kansainväliseksi Yogiksi opiskellut Riika sai kehon ja mielen tasapainoa joogamatkaltaan Intiaan
16:35
Ikimuistoisen roolin Perikato-elokuvan Hitlerinä tehnyt näyttelijä Bruno Ganz on kuollut
15:59
Trumpin lähipiiriläinen Paul Manafort on joutumassa loppuiäkseen vankilaan – "Huijasi valtiolta ja kansalta miljoonia, vaikka on huomattavan varakas"
15:52
Pihasauna tuhoutui tulipalossa Ylivieskassa, naapuri huomasi palon
14:00
Meri-Lappi painii ison huumeongelman kanssa: Huumeiden tuonti länsirajan yli kasvanut räjähdysmäisesti, alaikäisiä käyttäjiä paljastunut kuukaudessa parikymmentä Tilaajille
13:49
Pekka Haavisto: Ihmisoikeudet ja EU-politiikka ovat vihreiden kynnyskysymyksiä vaalien jälkeiselle hallitusyhteistyölle
13:20
Kärpiltä ikäviä uutisia: Mika Pyörälän kausi ohi – Lukko-ottelussa tullut vamma laittaa hyökkääjän kuukausien sairauslomalle
167
Puheet lihan ja maidon vähentämisestä aiheuttivat kommenttitulvan, suurin osa tyrmää koko ajatuksen – ”Menee tämä hössötys jo pahasti yli”
36
Puheenvuoro: Brexitistä on turha etsiä järkeä – rankimmat vaikutukset iskevät kansaan ja yrityksiin vasta lähiaikoina
22
Pekka Haavisto: Ihmisoikeudet ja EU-politiikka ovat vihreiden kynnyskysymyksiä vaalien jälkeiselle hallitusyhteistyölle
21
Trump julistaa kansallisen hätätilan – tavoitteena saada rahat rajamuuriin, demokraatit vienevät asian oikeuteen
19
Helsingissä suunnitellaan lihan ja maidon kulutuksen puolittamista, pitääkö Oulun seurata esimerkkiä? "Kyllä ehdottomasti"
17
Jänis jumitti Rajakylässä, mutta eipä hätää – palokunta tuli ja päästi pupujussin pälkähästä
15
Kriisipalaveri Kai Suikkasen kanssa muodostui uran käännekohdaksi – Ville Leskinen nousi parissa vuodessa kuilun partaalta kolkuttelemaan NHL-portteja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa ja Lapin länsiosassa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Maan pohjoisosassa sekä Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa luoteistuuli on voimakasta keskiyöstä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

342 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi rahoilla leveillään?

Mitä pahaa siinä on jos rahoillansa leveilee, toiset leveilevät omalla taikka tenavien koulutuksella, taikka vaikka vanh... Lue lisää...
Ruotsalainen

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image