Kotimaa

Sipilän uu­den­vuo­den­ter­veh­dys: Jos kilpailukyky ei parane, luvassa lisää leikkauksia ja ve­ron­ko­ro­tuk­sia

Juha Sipilä (kesk.) varoittaa lisäleikkauksista. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 31.12.2015 11:30 | Päivitetty 31.12.2015 11:33
Kaleva

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoo uudenvuodentervehdyksessään, että mikäli kestävyysvajetta ei saada kilpailukyvyn parantamisen ja työllisyyttä edistävien toimien avulla kurottua kahta miljardia, edessä on lisää kipeitä toimia.

– Mikäli tähän ei päästä, niin keväällä 2017 hallitus joutuu tekemään lisäsäästöjä ja veronkorotuksia, Sipilä varoittaa.

Säästöpäätöksillä hallitus on arvioinut vahvistavansa julkista taloutta neljällä miljardilla ja rakenneuudistuksilla toisella neljällä miljardilla. Kaikkiaan hallitus arvioi kestävyysvajeen olevan kymmenen miljardia.

Turvapaikanhakijakriisistä Suomi on Sipilän arvion mukaan selviytynyt hyvin.

– Haluan kiittää kaikkia kriisin hoitoon osallistuneita viranomaisia ja vapaaehtoisia työntekijöitä. Olemme koko ajan tehostaneet toimintaamme, ottaneet oppia parhaista käytännöistä ja kaikki ovat toimineet kovan paineen alla kiitettävästi. Tilanne ei ole kuitenkaan ohi, vaan meidän on jatkettava toimia sekä EU:n tasolla että kotimaassa.

Suomalaisen yhteiskunnan uudistumiskyky saa pääministeriltä pyyhkeitä.

– Emme ole vuosiin kyenneet tekemään tarvittavia päätöksiä ja uudistuksia. Työmarkkinamme ovat jäykät eivätkä ne ole kyenneet lunastamaan euroon liityttäessä annettua vakuutusta sopeutumiskyvystä. Työttömien määrän kasvu on ollut ainoa keinoa sopeutua. Näin ei voi jatkua. Lisäksi EU:n määrittelemät alijäämäkriteerit ovat paukkuneet ja velkaantumisvauhtimme on ollut nopeaa. Näistä tosiasioista huolimatta hallitusta on syytetty liiallisesta synkistelystä.

Lue toimittaja Heikki Uusitalon analyysi Juha Sipilän pääministeriajasta.

Pääministerin uudenvuodentervehdys kokonaisuudessaan valtioneuvoston sivuilla.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (293)

Keksitään vaan lisää verotettavaa, kunhan on perunavero,leipävero viimeisenä keinona voidaan ottaa vapaaehtoinen vero jossa on kaikkien pakko maksaa mitä kukin pystyy maksamaan. Näitä kun hieman korotetaan ja maksukyvyttömät pakkotyöhön,on isä autinkoisen tavoitteissiin päästy ja meno vihdoin niinkuin kunnom kommunisteilla kuuluukin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäskö tuottavuuden parantamista ajatellen leikata kansanedustajien, kansanedustuslaitoksen lomia. Ei voi olla että kuukausitolkulla ollaan lomilla. Normaali duunari saa maksimissaan 34-38 päivää / vuosi lomaa, joita ollaan vähentämässä.
Unohtamatta opettajia joilla myös valtaisat lomat vuodessa.
Tässä olisi kaksi hyvää kohdetta joihin toivon Sipilän hallituksineen ottavan kantaa ja tekevän äkkiä heti tammikuun aikana lakipäätökset jotta vuodesta 2016 alkaen kansalaisia kohdeltaisiin samanarvoisesti mm. lomia jaettaessa.
Sitten vielä kun saataisiin harmaa talous sekä veronkierto kuriin, mm. Terveystalon tapaiset tapaukset, niin jopa suomeen jäisi jaettavaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se viisas mies keksii ratkaisut leikataan ja verotusnousuilla.Keskusta johtaa hallituksen toimintoja pääministerin päiväkäskyssä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koiraverosta Oulu saisi 10 000 rakki* 50e/v, kun ei kiinnosta, niin Sipilä vois tehdä uuden lain. Loppuu se naapureiden häirintä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko Sipilän aikakausi ja Stubbin vastaava ennen sitä on olleet täysiä farsseja. Päätökset ovat toinen toisensa jälkeen Suomessa asuvia vastaan. Vastaan etenkin meitä jotka maksamme veromme Suomeen. Vaikka meille Sipilä hallituksineen lupasi, että toimimme suomalaisten parhaaksi, en usko.

EU:sta ja Eurosta eroon mahdollisimman pian, Sen jälkeen voisi olla jopa mahollista nousta tästä lamasta. Ei ilman euroalueesta eroamista, koska EU mahdollistaa halpatyövoiman vapaan liikkuvuuden ja täten ajaa kansalaiset työttömyyteen. Kun maksut nousee ja tulot laskee, millä elän?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

sitten minäkin, kuten moni muukin!!! Erosin juuri kirkosta kun veroja kiristetään. Eipä oo kohta mitään jäljellä "koti uskonto ja isänmaa" kompensoidaan sitten näin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Otetaan kansalta ja laitetaan matu-bisnekseen, josta poliitikot kavereineen käärii rahat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä kansa maksaa ja muistaa. Samalla verorahat veroparatiiseihin. Isot firmat maksavat osinkoja vuosi vuodelta enempi vain. Mm Outokumpu ei ole vuosiin maksanut yhteisöveroa kun miinuksella menee vuodesta vuoteen. SSAB on vaikeuksissa kuten moni muukin. Yhteistä näille kaikille on Fennovoiman osakkuus. FV perustettiin Outokummun tarpeisiin alunperin, kuitenkin Outokumpu on ollut halukas myymään FV osakkuudet. Hm, miksiköhän. Kenen tarpeeseen koko FV in tulossa. Osakkaat yksi toisensa jälkeen haluaa irti. Kohta ei ole muita kun kourallinen Valtiollinen yhtiö ja kunnat ja kaupungit mukana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

" Turha on puun latvaa elvyttää , jos juuret eivät saa ravinteita !"
eli jos kansalla menee huonosti - ei valtiolkaan voi mennä hyvin .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt tässä maksetaan julkisen puolen suuria palkankorotuksia ja muita törsäyksiä.
Pitäsköhän lähteä pois uppoavasta laivasta vielä kun kerkeää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Julkisen sektorin suuret palkankorotukset. Vuosikymmenien ajan julkisella sektorilla on tyydytty vapaisiin kun muilla aloilla on nostettu palkkaa. Taitaa suomessa olla niin että teollisuudessa työskentelevä kansakoulun käynyt duunari tienaa paremmin ja enemmän koneen nappia painamalla kuin julkisen sektorin korkeasti koulutettu naisväki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole julkisen puolen vika. Palkat ovat todella pieniä. Ihan muu on vienyt pohjakassan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jo vain. Eipä ole palkat nousseet, lomia saatu sen sijaan. Jos et mitään mistän tiedä, älä pliis kommentoi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä uusi vuosi eli vuosi 2016 tulee näyttämään Sipilän talousosaamisen ja politiikan tekemisen tiedot ja taidot.
Tämän vuoden 2016 budjetin isä kun on Sipilä ja äiti on Stubb.
Valtion velkataakka on ennustukseni mukaan vuoden 2016 lopussa kasvanut enemmän kuin edellisen hallituksen viimeisen vuoden aikana.
Lakkoilut, jos/kun ne tulevat, ovat persujen sloganin mukaisia eli "Saat mitä tilaat".
Näillä näkymillä Sipilän taidot punnitaan.
Katsotaan mitä hän seuraavassa uudenvuoden tervehdyksessään kertoo kansalaisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitaatti Sipilän puheesta:"Tällöin keskimääräiseksi tuntivauhdiksi seitsemän vuoden ajalle saadaan noin 950 000 euroa tunnissa. Se on hurjan paljon".Onko tämä satua,jonka voi jättää omaan arvoonsa?Ihmetyttää YLE:n uutisointi;Sipilä uhkaa.....,näitä sanoja on käytetty ISIS:n ja Boko Haramin yhteydessä.Mielestäni Suomella on oikea pääministeri.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensin leikataan valtiontalouden tärkeimmän tulonlähteen eli tavallisten kuluttajien talous, sitten leikataan lisää kun jostakin merkillisestä syystä talous ei lähde nousuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (293)

Uutisvirta

16:47
Reissusa: Kansainväliseksi Yogiksi opiskellut Riika sai kehon ja mielen tasapainoa joogamatkaltaan Intiaan
16:35
Ikimuistoisen roolin Perikato-elokuvan Hitlerinä tehnyt näyttelijä Bruno Ganz on kuollut
15:59
Trumpin lähipiiriläinen Paul Manafort on joutumassa loppuiäkseen vankilaan – "Huijasi valtiolta ja kansalta miljoonia, vaikka on huomattavan varakas"
15:52
Pihasauna tuhoutui tulipalossa Ylivieskassa, naapuri huomasi palon
14:00
Meri-Lappi painii ison huumeongelman kanssa: Huumeiden tuonti länsirajan yli kasvanut räjähdysmäisesti, alaikäisiä käyttäjiä paljastunut kuukaudessa parikymmentä Tilaajille
13:49
Pekka Haavisto: Ihmisoikeudet ja EU-politiikka ovat vihreiden kynnyskysymyksiä vaalien jälkeiselle hallitusyhteistyölle
13:20
Kärpiltä ikäviä uutisia: Mika Pyörälän kausi ohi – Lukko-ottelussa tullut vamma laittaa hyökkääjän kuukausien sairauslomalle
165
Puheet lihan ja maidon vähentämisestä aiheuttivat kommenttitulvan, suurin osa tyrmää koko ajatuksen – ”Menee tämä hössötys jo pahasti yli”
36
Puheenvuoro: Brexitistä on turha etsiä järkeä – rankimmat vaikutukset iskevät kansaan ja yrityksiin vasta lähiaikoina
22
Pekka Haavisto: Ihmisoikeudet ja EU-politiikka ovat vihreiden kynnyskysymyksiä vaalien jälkeiselle hallitusyhteistyölle
21
Trump julistaa kansallisen hätätilan – tavoitteena saada rahat rajamuuriin, demokraatit vienevät asian oikeuteen
19
Helsingissä suunnitellaan lihan ja maidon kulutuksen puolittamista, pitääkö Oulun seurata esimerkkiä? "Kyllä ehdottomasti"
17
Jänis jumitti Rajakylässä, mutta eipä hätää – palokunta tuli ja päästi pupujussin pälkähästä
15
Kriisipalaveri Kai Suikkasen kanssa muodostui uran käännekohdaksi – Ville Leskinen nousi parissa vuodessa kuilun partaalta kolkuttelemaan NHL-portteja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa ja Lapin länsiosassa länsituuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Maan pohjoisosassa sekä Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa luoteistuuli on voimakasta keskiyöstä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

342 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi rahoilla leveillään?

Mitä pahaa siinä on jos rahoillansa leveilee, toiset leveilevät omalla taikka tenavien koulutuksella, taikka vaikka vanh... Lue lisää...
Ruotsalainen

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image