Kotimaa

Sek­su­aa­li­kas­va­tuk­sen pitää alkaa jo reilusti ennen kouluikää – lasta opetetaan kun­nioit­ta­maan omaa ja toisten kehoa

Hämeenlinnalaisen Myllymäen koulun viidesluokkalaiset Elina Lindholm, Eino Lähteenmäki, Saku Laine ja Evelia Mettälä tutustuvat ihmisen biologiaan. Ryhmätyönä oppilaat tekevät ihmiskirjat, joissa jokaisella ryhmällä on eri aihe.
Kotimaa 15.12.2017 19:29
Tuulia Viitanen

Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä, joka alkaa omasta kehosta pitämisestä.

Edelleen me vanhemmat hämmästymme, kun lapsi esittää kysymyksiä seksuaalisuudesta.

Väestöliiton lastenpsykiatri, asiantuntijalääkäri Raisa Cacciatore kehottaa olemaan armollinen itselle.

– Millaisen seksuaalikasvatuksen me vanhemmat olemme saaneet? Emme juuri minkäänlaista.

Seksuaalikasvatukseen liittyykin paljon tietämättömyyttä ja väärinkäsityksiä, jotka haittaavat meitä aikuisia. Se johtuu puhumattomuudesta.

– Meillä on edelleen käsitys, että seksuaalisuus on sama asia kuin seksi eli yhdyntä eli aikuisten asia. Varsin suppea käsitys.

Seksuaalikasvatus tarkoittaakin paljon muuta kuin puhetta lisääntymisestä.

"Oma keho on ikioma"

Cacciatoren mielestä on erinomaista, että nykyvanhemmat haluavat lastensa saavan seksuaalikasvatusta. Se näkyy muun muassa Väestöliiton nettisivuilla. Sieltä etsitään paljon tietoa, kuinka seksuaalisuudesta voi puhua eri-ikäisille lapsille ja nuorille.

– Jokaisen ei tarvitse keksiä pyörää itse. Sivuilta saa sanoja ja malleja, kuinka puhua.

Seksuaalikasvatus alkaa jo aivan nuorena. Lapselle nimetään kaikki ruumiinosat ja opetetaan kunnioittamaan omaa ja toisten kehoa.

– Oma keho on ikioma ja siitä saa nauttia.

Se tarkoittaa myös sitä, että lapselle kerrotaan rajat. Itseään ei voi hinkata kaikkien nähden, mutta omasta kehosta voi nauttia yksin ja rauhassa.

Lapsuuden seksuaalisuus on eri asia kuin aikuisten seksuaalisuus.

Cacciatore muistuttaakin, että ennen kouluikää seksuaalikasvatuksessa tapahtuu paljon asioita, vaikkei lisääntymisestä puhuttaisi vielä mitään. Varhain koetut sanat, kiellot, asenteet ja kehon tuntemukset määrittävät lapsen seksuaalisuutta, vaikka lapsuudessa kyse ei ole seksualisoituneista tilanteista.

– Ne jäävät kehon muistiin. Jos seksuaalinen itsetunto tuhotaan lapsena, aikuisena voi olla vaikea nauttia nakuleikeistä.

Cacciatore harmittelee aikuisten asennetta, jossa lasten pusuhipat ja alakouluikäisten seurustelu nähdään aikuisnäkökulmasta, vaikka se on lapsuuteen kuuluva juttu.

Seurustelu tarkoittaa tutustumista

Kouluun mennessä lapsen pitäisi tietää elämän perusasiat eli miten vauvat tulevat.

– Viimeistään koulussa isommat kertovat asioita ja ne voivat olla hyvin värittyneitä. Isoilla lapsilla on älykännykät ja he voivat näyttää pienemmille materiaalia, joka voi järkyttää lasta.

Nykyinen opetussuunnitelma määrittelee, että 1–2-luokalla opetetaan elämän perusasiat. 3–6-luokalla on ihmisen biologiaa. 

Cacciatore näkee, että ihmisen biologia tulee opetussuunnitelmassa lapsille sopivaan aikaan, jos seksuaalisuutta on jo muutenkin käsitelty. Koulun opetuksen varaan seksuaalikasvatus ei kuitenkaan saisi jäädä.

Nuoret haluavat tietää seksuaalisuudesta asioista enemmän kuin heille usein kerrotaan. Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan nuoret haluavat saada tietoa seurustelusta, rakastumisesta, ihmissuhteiden ylläpidosta, ristiriitojen ratkaisemisesta ja suhteiden päättämisestä.

Seurustelu ei nuorelle tarkoita automaattisesti seksiä, vaan ihmissuhdetta.

– Seurustelu on usein pitkään sitä, että tutustutaan toiseen. Nykyään internet mahdollistaa sen, että tutustutaan ensin toisen ajatuksiin ja sitten vasta tavataan.

Cacciatore ymmärtää, että oman lapsen kohdalla vanhempi miettii mahdollisia riskejä. Hän kehottaakin juttelemaan niistä lapsen kanssa rauhallisesti.

– Hyvä ohje edelleen on, että vanhempi ostaa lapselle kondomeja ja suosittelee harjoittelemaan käyttöä ennen kuin niitä oikeasti tarvitaan.

Mitä jos vanhemman ja lapsen ajatusmaailmat eivät kohtaa?

– Silloin puheyhteys helposti menee poikki. Vanhempi joutuu punnitsemaan, mikä on kannattavaa. Omaa lasta ja nuorta ei voi loputtomasti hallita. On monenlaisia käsityksiä esimerkiksi siitä, saako lapsi olla yökylässä poika- tai tyttöystävän luona. Niihin ei ole yksiselitteistä vastausta, vaan jokaisen perheen pitää punnita asiaa omalta kohdaltaan.

Jos puheyhteys katkeaa kokonaan, kannattaisi vaikeista asioista puhua jonkun ulkopuolisen tai ammattilaisen kanssa.

Apua netistä

Väestöliiton nettisivuilla on tietoa seksuaalikasvatuksesta vanhemmille ja kasvattajille. Lapsi ja seksuaalisuus -sivustolla on tarjolla 52 artikkelia seksuaalisuudesta.

Seksuaalisuuden portaat -malli auttaa aikuisia ymmärtämään lasten ja nuorten tärkeitä kehitysvaiheita. Siinä käydään läpi ikävaiheittain, mitä lapsen pitäisi seksuaalisuudesta oppia ja tietää.

Väestöliiton www.urpot.fi-sivuilla on myös tietoa murrosikäisen lapsen kohtaamiseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) on myös sivuillaan tietoa muun muassa turvakasvatuksesta ja seksuaalikasvatuksesta.

Tietoa tarjoaa myös Mannerheimin lastensuojeluliitto.

MAINOS

Kommentoi

"Kouluun mennessä lapsen pitäisi tietää elämän perusasiat eli miten vauvat tulevat." - Ei 6-7-vuotias ole valmis sellaiseen tietoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

1970-luvulla minut peloteltiin tytöillä, ettei tyttöihin saa koskea!! Edelleen olen yksinää asuva mies. Eipä ole ihme miksi väestön kasvu kantaväestössä laskee jatkuvasti. Nykyään on # ME TOI!! häirintää?? joten olisiko "jonkin tahon katsella peiliin siitä "Miksi" väestön kasvu ja parisuhteet kariutuivat laskevat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin. Onneksi byt on toisin, vaikka aikakonetta, jolla voisi muuttaa 70-luvun tilanteen, ei olekaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitenhän se tämä ihmiskunta on lisääntynyt kun ei ole ollut seksuaalikasvatusta ja Cakkiastorea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jutussa kerrottiin että kyse ei ole pelkästään lisääntymisestä.

Miksi kommentoitu, jos edes lukenut juttua?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän tässä siitä ole kyse ollenkaan. Vaan valistamisesta. Kyllä itsekin olisin toivonut, että äiti olisi kertonut edes jotain eikä olisi aivan tynnyrissä kasvatettu. Kantapään kautta oppiminen on huono asia esimerkiksi ehkäisyssä tai sukupuolitaudeissa. Sen verran pitää olla aikuinen, että osaa kertoa omalle lapselle asioista niiden oikeilla nimillä eikä ala punastella ja kierrellä aihetta. Itse olen kertonut omille lapsille ennen kuin menivät kouluun, miten vauvoja syntyy. Kyllähän pienet lapset osaavat kysellä jo kaikenlaista. Ihan hölmöä on valehdella vaikka haikaroista, jos ei kehtaa totuutta kertoa. Alastomuuteen ja seksuaalisuuteen täytyy suhtautua avoimesti eikä jättää kertomatta asioita. Tuskin kukaan ilahtuu, jos oma tyttö tulee raskaaksi 14-vuotiaana (ja kyllä, tämäkin saattaa tapahtua vaikka kieltäisitte yökyläilyt :).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

59
Kysyimme: Miksi Oulun linja-autoasemalla ei ole tauluja, joista näkisi autojen lähtö- ja tuloajat?
28
Tuiranpuiston kehittämiskaavailut kuumensivat tunteita – Asukkaat haluavat puiston pysyvän puistomaisena ja täysin ennallaan
18
Professori irtisanomisten helpottamisesta pienyrityksissä: Kuluisi vuosikausia, että irtisanomisperusteet vakiintuvat
15
Uusista sellutehtaista on puhuttu jo kolme vuotta, päätöksiä yli 5 miljardin hankkeista ei ole vieläkään
14
Kerro meille: Viillokkia, vatkulia, pinaattikeittoa – mikä kouluruoka oli herkkua, mikä ei mennyt alas millään?
10
Nuoret tekevät yhä vähemmän abortteja Suomessa – "Tämän ajan kulttuurissa on jotain sellaista"
9
Koeajossa: Mainoslause "Kaikkien aikojen paras Ford" ei jää kovin kauaksi totuudesta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ei varaa eläkkeiden korotuksiin

se ei saisi antaa "etua "suurituloisille? Me tämä maa elätetään. 10%, eli suurituloiset maksaa pitkästi yli puolet vero... Lue lisää...
MIksi?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image