Kotimaa

Sampo Terho pe­rus­suo­ma­lais­ten edus­kun­ta­ryh­män pu­heen­joh­ta­jak­si

Kotimaa 1.6.2015 14:51 | Päivitetty 1.6.2015 15:29
STT

Perussuomalaisten uusi eduskuntaryhmän puheenjohtaja on puolueen entinen europarlamentaarikko ja tuore kansanedustaja Sampo Terho.

Perussuomalaisten ryhmä valitsi hänet yksimielisesti oikeus- ja työministeriksi siirtyneen Jari Lindströmin seuraajaksi. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Ritva (Kike) Elomaa ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Ari Jalonen. Molemmat istuvat eduskunnassa toista kauttaan.

Terho sanoi valintansa jälkeen, että oppimista on paljon ja työtä riittää. Hän arvioi, ettei puheenjohtajan vaihtuminen vaikuta kovin suuresti ryhmän johtamiseen, mutta oppositiosta hallituspuolueeksi siirtyminen kyllä.

Terho sanoi vetävänsä tiukkaa linjaa ryhmänsä jäsenten mahdollisiin töppäilyihin, jos tapauksia tulee eteen. Hän uskoo kuitenkin, ettei joudu puuttumaan asioihin samalla lailla, koska puolue on kokeneempi kuin neljä vuotta sitten ison vaalivoittonsa jälkeen.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

"Australialaisen maahanmuuttopolitiikan" eli Halla-ahon leiristä noustiin hyvin vallan kahvaan joten puolue on ja pysyy yhtenäisenä. Ruotsi islamisoituu mutta Suomella on vielä toivoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

järjestää kansanäänestys perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajasta, etteivät mene vaan valitsemaan omasta puolueestaan sitä. Vaikka joka kuukausi uudestaan. Kansanäänestys maksaa vissiin jonku 2 euroa per nenä ja Suomessa on jotain reilu 4 miljoonaa äänioikeutettua. Eiköhän tuolla 8 miljoonalla veroeurolla selviäis äänestystulos. Josko sen tekis kuitenki halvemmalla, eli nykyisellä tavalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:59
Poliisi on hankkinut uusia panssariajoneuvoja – Tällainen on "Hevi"
14:36
Tietokatko Suomen ja Saksan poliisin välillä johti raiskauksesta epäillyn miehen vapauttamiseen – "En pysty kertomaan sitä, mikä tähän väärinkäsitykseen johti"
14:32
Tältä näyttää poliisin uusi luotisuojattu ajoneuvo – vastaavia ei muualla Pohjoismaissa
14:25
Kaksi pohjoismaalaista naista löydettiin kuolleina vaellusreitillä Marokossa
13:28
Tähtitanssit käynnistyvät Oulussa tammikuussa – jatkossa Radisson Blun ravintola Toivossa tanssitaan kaksi kertaa kuukaudessa
13:11
Nuori nainen ei tiennyt olevansa raskaana ja synnytti käymälään – joutui vankilaan puoleksitoista vuodeksi El Salvadorissa
12:49
Kiihtelysvaaran kirkkopalolle ei löytynyt järjellistä motiivia –"Kyse on ollut päähänpistosta"
46
Muutama karanteenissa ollut sairastui tuhkarokkoon – Sairastuneet kieltäytyvät antamasta näytettä
43
Alikulku Auranmajan kupeeseen valmistunee kesäkuussa – yli puoli vuotta suunniteltua myöhemmin
35
Oulu pyörii ensi vuoden 1,3 miljardilla - kaupunginvaltuusto hyväksyi ensi vuodelle alijäämäisen talousarvion
29
Raportit: Venäjä sekaantui luultua laajemmin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin
24
Tuleeko Huutokauppakeisareista uusi jouluperinne? Uusinta neljän vuoden takaa osoittaa, että kaksi asiaa on Hirvaskankaalla muuttunut
23
Kysyimme: Palkansaajia hemmotellaan pitkillä pyhillä, autioituvatko työpaikat?
22
Facebook-kirjoituksista nousi kaplakka Limingassa – luottamushenkilöitä syytetään kunnan johtohenkilöihin kohdistuneesta epäasiallisesta kirjoittelusta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Olen syntynyt 1971. Olen siis X-sukupolvea. Molemmiin puolin sukuani isovanhempani elivät pitkästi yli 90-vuotiaiksi. To... Lue lisää...
*****

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.12.

Fingerpori

18.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image