Kotimaa

Sampo Terho: Immosen kirjoitus oli ylilyönti – ”Tähän tullaan vielä palaamaan”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho
Kotimaa 26.7.2015 12:19 | Päivitetty 26.7.2015 13:01
Juha Vainio

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho pitää puolueen kansanedustajan Olli Immosen kohukirjoitusta ylilyöntinä.

– Tämä on henkilökohtainen arvioni asiasta.

Terho sanoi Lännen Medialle puhelimitse, ettei Immosen kirjoitus edusta perussuomalaisten eduskuntaryhmän ajattelua tai puolueen linjaan millään tavalla.

– Se (kirjoitus) ei edusta sitä miltään osin. Sehän on päivän selvästi hänen oma päivityksensä ja edustaa vain häntä itseään.

– Tähän tullaan palaamaan sitten, kun kesäloma on ohi ja ryhmä jälleen kokoontuu.

Terho sanoo, että hän on keskustellut asiasta lyhyesti puolueen puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin kanssa.
Mikä on hänen kantansa Immosen tapaukseen?

– Sama kuin minulla. Eli että asiaan tullaan palaamaan.

Olli Immosta eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei ole vielä tavoittanut. Terho sanoo, ettei hän ole edes yrittänyt tavoitella Immosta.

– Hän on sen jo tehnyt, eikä tätä avausta enää millään keskustelulla saada pois.

Terho oli yrittänyt Lännen Median haastattelun jälkeen tavoittaa Immosta, muttei ollut saanut tätä kiinni.

Immonen kirjoitti Facebook-seinälleen lauantain vastaisena yönä englanninkielisen tekstin monikulttuurisuutta vastaan. Kirjoitus on aiheuttanut voimakasta keskustelua siitä, miten perussuomalaisten pitäisi asiaan puuttua.

Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund sanoi lauantaina, että perussuomalaisten pitäisi vähintään erottaa Immonen eduskuntaryhmästä.

– Mikäli puolue ei ota selvää eroa näihin kantoihin, se osoittaa, että perussuomalaiset tukevat tätä linjaa, Grönlund sanoi Lännen Medialle.

Lännen Media ei ole tavoittanut Timo Soinia kommentoimaan asiaa.

Tässä käännös Immosen tekstistä.

”Unelmoin vahvasta, rohkeasta kansasta, joka kukistaa tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, tulee ennen pitkää puhkeamaan miljooniksi pieniksi paloiksi. Elämämme ovat kietoutuneet yhteen rankkoina aikoina. Nämä ovat niitä päiviä, jotka tulevat jättämään ikuisesti jälkensä kansamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko taistelutovereihini. Aiomme taistella loppuun asti kotimaamme ja aidon Suomen kansan puolesta. Voitto on meidän.”

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (62)

Onko niin, että Sampo Terhokin antaa opposition kyykyttää itseään? Olli on oikealla asialla, vaikka ei halunnutkaan käyttää poliitikkojen mitään sanomatonta kukkaiskieltä ilmaistessaan mielipiteensä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Terhonkin kannattaisi alkaa miettimään kuka puoleessa pitää vaalilupauksensa ja alkaa miettimään minne loikkaa Soinin perässä sillä Timon aika on puolueen johdossa käymässä vähiin takinkäätäjällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samalla kun hallitus säästää lapsilisistä, työttömistä (palkkatuki ja starttirahat loppu), terveydenhuollosta, vanhuksista ym. vähäosaisista, niin silti löytyy tälle vuodelle lisää rahaa maahanmuuton kustannuksiin. entä sitten kun meillä on miljoona pakolaista tulossa rajoilta sisään. Maapallon toisella puolella Australia niminen maa ei ota yhtään pakolaista. Miettikääpä sitä. Miksi Suomesta ja Suomalaisuudesta on tullut epäisänmaallista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sanat vihollinen ja taistelu pitäisi käsittää vahvasti vertauskuvallisesti. On täyttä typeryyttä ymmärtää ne konkreettisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jääkö se pelkkään kirjoitteluun? Tarpeeksi kun hokee pöljyyksiä niin niihin alkaa uskomaan itsekin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Millaista monikulttuurisuutta toivoisitte tänne Suomeen? Pitäisikö esim. kevätjuhlissa esittää vuorovuosina Suvivirttä ja muiden maiden vastaavia lauluja? Pitäisikö juhlapyhiin liittää muiden uskontojen vapaita juhlapyhiä? Miten on liputuksen kanssa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itseä kiinnostaa enemmän mitä tarkoittaa Immosen monokulttuuri? Mikä on sitä "oikeaa" ja hyväksyttävää suomalaisuutta ja mikä kiellettyä? Onko suvivirsi jatkossa rangaistuksen uhalla pakollinen joka kevätjuhlassa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikka Suomessa on sananvapaus, niin on muistettava, että kun päästelee "sanan vapauden nimissä" täyttä sontaa, niin pitää myös vastata seurauksista. Olisi mieletöntä ajattelua, kuten Immonen tuntuu ajattelevan, että ei olisi vastuuta, vaan pelkkiä vapauksia. Immonen on viimeistään nyt osoittanut sen, että hän on täysin väärä henkilö kansanedustajaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Monikulttuurisuus on rikkautta. Mieluimmin asun Kalliossa stadissa kuin persulandiassa, jossa saa olla vaan yhtä mieltä. Impivaara on huono idea, ei se toimi. Ihmiset liikkuvat ja verkostoituvat erilaisten ihmisten kanssa,
Ja sillä tavalla syntyi myös good old USA,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääsin / jouduin tutustumaan opiskeluaikanani oululaisiin vartijoihin (joka muistaakseni Immonenkin on ammatiltaan). Sitä taustaa vasten en ole yllättynyt noista natsimaisista kiivailuista. Valtaosa tapaamistani vartijoista suhtautui esimerkiksi maahanmuuttajiin hyvinkin kielteisesti. Minuakin he "ohjeistivat" etten saa puhua mamujen kanssa yhtään mitään yhtään mistään asiasta. Se kummastutti minua, enkä "totellut" ohjeistajiani, vaan rauhoittelin monia, selvästikin peloissaan olevia pakolaisia sekä elekielellä että enkulla. Oli erittäin palkitsevaa, kun jututtamin maahanmuuttaja tervehti jatkossa jo kaukaa minua osoittaen halunsa tulla juttelemaan, mutta monestikaan siihen ei annettu mahdollisuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Soini pysyy näkymättömissä ja kuulumattomissa lomillaan Englannissa ja hoitaa hallitusvastuutaan. Puolueen sisäiset asiat eivät varmaankaan kuulu mandaatille, ei edes puheenjohtajana. Missä PS, siellä ongelma!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö Suomessa olekaan sananvapaus? Jokainenhan saa sanoa oman mielipiteen, vaikka se ei aina kaikkia miellytäkkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sananvapautta ei ole rikottu. Immonen on vapaana. Sen sijaan, jos muut Perussuomalaiset eivät halua jatkossa olla Ollin kavereita, heillä on siihen oikeus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demokratiassa ihmisellä on oikeus sanoa mielipiteensä ja puolustaa niitä arvoja jotka kokee puolustamisen arvoisiksi. Tämä tässä hässäkässä näyttää nyt unohtuvan monelta. Kuten Voltaire sanoi - puolustan kuolemaani asti vihamieheni oikeutta sanoa mielipiteensä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Demokratiassa on myös oikeus arvostella muiden mielipiteitä. Arvostelun kieltäminen on sananvapauden kieltämistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Soinin hiljaisuus hämmästyttää. Hänen ajatus on ilmeisesti pitää sormia korvissa ja silmät kiinni, niin pahat asiat menevät pois. Samoin hän toimi Toimi Kankaanniemen seksuaalisen häiriköinnin kanssa. Media pitää Perussuomalaisia kuin kukkaa kämmenellä, eikä edes yritä kaivaa Soinin kommenttia asioihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

katsomaan kukkahattu tädit totuutta silmiin.tuo siirtolais touhu leviää käsiin ruotsissa ym kin rajat kiinni ja piste

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (62)

Uutisvirta

15:17
Mikko Alatalo laulattaa Rotuaaria Lukijalta
14:49
Ulosajo Kittilän Pokantiellä: auto ajoi kurvista katolleen – yksi henkilö loukkaantui lievästi
14:13
Kaakkurissa juostaan portaita ja poljetaan maastossa – Liikuntamaassa riittää treenaajia, vaikka alue ei ole vielä läheskään valmis
14:00
Suku kehui Ed Sheeranin veljen kaunista lauluääntä, mutta se olikin pikkuveli, joka valloitti musiikkimaailman – Menestys alkoi prostituoidun innoittamana Tilaajille
13:25
Poliisi laati muistilistan marjastajille: mukaan kannattaa muistaa muun muassa kännykkä, kartta, kompassi ja kaveri
12:44
Kansalaisaloite mielenterveyspalveluiden terapiatakuusta keräsi 50 000 nimeä – etenee eduskuntaan
12:22
Liikenneministeri Sanna Marin Helsingin Sanomissa: "Tampereen ja Turun tunnin juniin on suhtauduttu aivan liian optimistisesti"
170
"Sotkun munkkeja" myynyt yrittäjä Vesa Mustakangas: "Tavoitteena oli myydä puhdasta lähiruokaa" – Savilaakson leipomo lopetti munkkien toimituksen
35
Puola ja Unkari pääsivät Suomen EU-kokouksessa helpolla – Suomi ja EU-komissio haluavat tulevaisuudessa sulkea demokratiaa halveksivien maiden rahahanat
34
Sarjakärki oli liian kova Lipolle – pesisleiri ja ilmaiskampanja täyttivät Raksilan lehterit
21
Liikenneministeri Sanna Marin Helsingin Sanomissa: "Tampereen ja Turun tunnin juniin on suhtauduttu aivan liian optimistisesti"
20
Qstockin rakentaminen alkaa viikonloppuna – katso kartasta, miten festivaali muuttaa liikennejärjestelyjä
19
The Guardian: Persianlahden tilanne kiristyi dramaattisesti – Pidätetyn brittitankkerin miehistö on nyt Iranissa satamassa ja yhä laivassa
13
Kempeleen pyöräbaanan kahdeksan alikulkua täyttyvät taiteella – "Ohikulkijat ovat suhtautuneet pelkästään positiivisesti"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio ja Tervola.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Vihaan juttutupaa, tai sitten en

87 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Pienellä paikkakunnalla kykenee toimia vaikka sahayrityksessä ym. ammateissa, mutta miten on toiminta hieman laajemmin k... Lue lisää...
Hakkarainen on äijä,...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image