Kotimaa

Saarikko: Koulukotien valvonta ei nykyisin ole riittävää, sy­väl­li­sem­pään perkaukseen on tarvetta

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo, että koulukotien valvonnassa voi olla isoja eroja eri puolilla Suomea.
Kotimaa 6.9.2018 19:21
STT, Kaleva

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo tarttuvansa lapsiasiavaltuutetun aloitteeseen, jonka mukaan kaikki koulukodeissa olevat lapset ja nuoret on kuultava. Hän kertoo miettivänsä nyt valtuutetun kanssa tiiviissä yhteistyössä, miten kuuleminen olisi parasta toteuttaa.

Syynä tälle on muun muassa eduskunnan oikeusasiamiehen tarkastus koulukotiin Muhoksella. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan tarkastus osoittaa vakavia puutteita, joita on tuotu sosiaali- ja terveysministeriön tietoon monin eri tavoin useiden vuosien aikana.

Saarikon mukaan on olemassa vahvat viitteet siitä, että valvonta ei nykyisin ole riittävää. Hän kertoo keskustelleensa tänään Kurttilan ja myös edeltäjänsä Juha Rehulan (kesk.) kanssa siitä, mitä asialle on jo sosiaali- ja terveysministeriössä tehty ja mitä pitäisi tehdä.

– Pidän hyvänä sitä, että eduskunnassa on sisässä hallituksen esitys uudesta valvontaviranomaisesta (Valtion lupa- ja valvontaviranomainen Luova). Kysehän on viime kädessä siitä, miten me valvomme koulukotien, mutta myös muiden sijaishuollon yksiköiden toimintaa, Saarikko sanoi STT:lle eduskunnassa.

Saarikon mukaan iso kysymys on se, että valvontaviranomaisen toiminnassa on nykyisin isoja eroja eri puolella Suomea.

– Voi olla hyvin niin, että pahimmillaan resurssit riittävät käyntiin useiden vuosien välein. Se ei tietenkään ole oikein, kun puhutaan lapsen oikeuksien näkökulmasta.

"Ei pidä leimata koko koulukotityötä"

Luova liittyy maakuntauudistukseen, ja se aloittaa toimintansa samaa tahtia uudistuksen kanssa. Maakuntien on määrä aloittaa 2021.

– Minusta ei tarvitse odottaa hallinnon muutosta, vaan pikemminkin olla valmistamassa uutta valvontaviranomaista oikeiden asioiden huomioimiseen valvontojen yhteydessä. En halua, että tämän yksittäisen tapauksen turvin leimataan koko koulukotien työ, mutta samalla se oirehtii minusta riittävästi, että syvällisempäänkin perkaukseen on tarvetta.

Saarikon mielestä koulukotien ja muun sijaishuollon valvonta uudessa Luovassa vaatii lisää systemaattisuutta ja ehkä myös lisää resursseja.

Ministeri huomauttaa, että kodin ulkopuolelle on Suomessa sijoitettu vajaat 20 000 lasta.

– Koulukotien kysymys on muutaman sadan nuoren kysymys, mutta varmasti monilla mittareilla mitattuna he ovat järeintä tukea vaativia nuoria ja sitä kautta myös valvonnalle kaikkein tärkeimpiä. Koulukodeissa joudutaan voimakkaimmin puuttumaan lapsen ja käytännössä jo nuoren ihmisen itsemääräämisoikeuteen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Todella mukavaa entisille ja nykyisille työntekijöille kun tämmöistä roskapalautetta kokoajan sataa niskaan.tiedän että suuriosa työntekijöistä on suurella sydämellä tehnyt tätä vaativaa ja henkisesti raskasta työtä pienellä palkalla ja tässäkö on kiitos?jaksamisia kaikille entisille ja nykyisille työntekijöille vielä se totuuskin tässä tulee ilmi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä että puututaan, mutta tämä pitää tapahtua nopeasti. Ei lasten etua ole että ohjaajat sekä johtajat vetoavat etteivät tiennyt ettei lapsia saa riisua alasti, tai ohjaajien oma kiukustus kohdentuu lapsiin, joilla ei edes ole mitään tekemistä asian kanssa. Sekä paljon muuta, onko nuo oikeasti opiskellut mitään, jopa maalikkokin ymmärtää lastensuojelun lait. Tiedän hyvin törkystä tapahtuneen jo 30 v sitten tuolla..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan se kurjaa. Yleisesti on ollut tiedossa sijoituskotien nurjat puolet, lähinnä "kohulehtien" juttujen kertomana. Valtamedia ei ole jostakin syystä (itsesensuuri) mainittavammin asiaa valaissut. Taitaa olla jokunen TV-ohjelmakin, joka on valaissut koulukoti nuorten piinaa, ja karkumatkoja koti-ikävän vuoksi. Nuorten yksilönsuoja lienee ollut myös vähäisen tiedottamisen takana. Sotalapset olivat osittain menetetty sukupolvi, nyt näyttää siirtokotilasten kohdalla tilanne olevan samantapainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyisen hallituksen ministereillä ei ole mitään mahdollisuutta luvata mitään Pääministeri on pitänyt siitä huolen koko hallituskauden, sanelu, kiristys, uhkailu on kyllästyttänyt suuren osan kokeneita poliitikkoja, ja varsinkin Sipilän omasta puolueesta. Leikkaaminen erityisesti lapsiin ja nuoriin suoraan vaikuttavista asioista, on takuulla ollut pahinta myrkkyä joka tulee poikimaan enemmän pudokkaita, joita tulisi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa auttaa. On ainoastaan yksi asia millä hallitus aikaansaannoksillaan patsastelee, ja se on työttömyyden väheneminen, millä ei ole oikeastaan mitään tekemistä hallituksen tekemillä päätöksillä, vai onko Suomen hallituksen teot parantanut monen muunkin maan taloutta ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päinvastoin Suomen valtion ei pidä pidä antaa näin naivin , ruusunpunaisten yksisilmäisten silmälasien ja ajattelumaailmaltaan reaalimaailmasta irrallisen miehen toimia niinkin vastuullisessa valtion virassa kuin lapsiasiainvaltuutettu on. Hävettää maksaa verorahoissaan tämänkin henkilön palkkaa.
Olemme me suomalaiset täyspäiset kansalaiset kummajaisia kun ilman voimakasta vastakommentointia otamme vastaan, mitä epänormaali kehitys lasten ja nuorten todellisen suojelun ja hyvinvoinnin alta vie pois tämmöisten Kurttiloiden ukaaseilla valtiovallan painostamiseksi. M

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voiko olla totta, että kodin ulkopuolelle on sijoitettu noin 20 000 lasta. Jos otetaan huomioon
tapaukset, joissa sijoitusta on harkittu mutta peruttu, niin lasten määrä on varmaankin 100 000.
Tämähän on aivan kauheaa!
Miten Suomessa lapsia hoidetaan? Vanhempia en syyllistä.
Lapsiperheiden tukemiseen on saatava lisää henkilöitä. Kaikilla perheillä ei ole oikeasti
avustavia isovanhempia. Valtion budjetin kautta tulevat virkahenkilöt ovat tilapäisratkaisu.
Jotakin muuta täytyisi keksiä: Vanhempain- ja isovanhempain hoitopiirit lapsille, vapaa-ajan
järjestelyt vanhemmille jne.
Tehkääpä ehdotuksia...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi et syyllistä niitä vanhempia, jotka hankkivat lapsia vaikka ovat kykenemättömiä heitä kasvattamaan? Miksi sivuutat vanhempien roolin vauvan kasvumatkassa aikuiseksi? Se on nimenomaan vanhempien vastuulla kasvattaa lapsistaan yhteiskuntakelpoisia, kunnon kansalaisia. Ei kenenkään muun ole vastuu kasvatuksesta, rajojen asettamisesta, rakkaudesta, huolehtivasta ja kannustavasta elinympäristöstä paitsi lapsen vanhempien!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässähän se ydin onkin. Ja erot valvonnassa. Vanhempien keskustelupalstoilla vertailu osoittaa, että joissakin kunnissa on tehty huostaanottoharkinta ensimmäisestä tukistuksesta ja toisissa vasta vuosien rankan pahoinpitelyn jälkeen vaikka vanhempi on saattanut itse pyytää sijoitusta oma mielenterveytensä vuoksi. Eroja siis on, ja valvontaa tarvitaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) TE vain puhutte ja kiisteletta Argaadianmäellä , kun tulee tällaista eteen ja julkisuuteen niin silloin rupeatte kiistelemään vastuunkannosta hallituksessa. Silti ketään ette laita vastuuseen koskaan !! ja lapset kärsii toimenpiteistä eniten ilman minkäänlaisia korvauksia kärsimyksistään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valvonta ja "perkaus" on tietenkin vain jonkinlainen akuutti keino. Myöskään Luova ei ole kestävä patenttiratkaisu. Lastensuojelujärjestelmä on pettänyt jo paljon aikaisemmin kuin lapsi/nuori ajautuu koulukotimyllytykseen. Siis nyt oikeasti tekemään analyysia siitä polusta, joka nykyisin johtaa näihin karmeisiin lopputuloksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koulukotien lisäksi myös muiden lastensuojelulaitosten valvontaan on saatava systemaattiset rakenteet ja valvonnan on oltava tiivistä. Samanlaisia mielivaltaisia käytäntöjä on laajalti lastensuojelulaitoksissa, Poko ei ole ainoa. Mielivaltaiset rangaistukset ja kyykyttäminen eivät saa näissä nuorissa aikaan muuta kuin yhä lisääntyvää vihaa ja katkeruutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

102
Soinia kohtaan esitys epäluottamuksesta aborttikannanottojen takia – "Sanan- ja mielipiteenvapaus koskee minuakin"
41
Jo yli 400 turvapaikanhakijaa on työllistynyt ja saanut oleskeluluvan Suomeen, vaikka turvapaikkahakemus on hylätty
30
"Emme elä lintukodossa" – Uhkakuvien asiantuntijat listaavat kolme Suomen suurta tulevaisuusuhkaa: esiin nousee myös vanha tuttu
26
Niinistö kummastelee Mykkäsen kaksoiskansalaislinjaa – ehdottaa Rajavartiolaitoksen siirtoa puolustusministeriön alle
23
Leveäkaistatien maalaukset sotkivat liikenteen Haukiputaalla – autoilijat ovat ajaneet erehdyksessä pientareen puolella
22
Trump ehdotti Espanjalle Saharan eristämistä muurilla – "Tietääkö presidentti, kuinka suuri Sahara on?"
20
Kauppaopiston rakennus Oulun Maunonkadulla halutaan purkaa – tontille suunniteltu seitsemänkerroksista kerrostaloa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Kaikki saa, riittää, kun remontoi firmalla, jonka kautta tulee oikeus kotitalousvähennykseen. Lue lisää...
OLD ENOUGH

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image